Saarna Karttulan kirkossa 1.1.1991
2. vuosikerta
Joh. 14. 12-14
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
“Vanha on mennyt, kanssas alan uutta. Anna nyt voimaa, uupumattomuutta.” Näin pyydämme eräässä unkarilaisessa uudenvuoden virressä.
Olemme saaneet Jumalan armosta alkaa vuoden 1991 Jeesuksen kanssa, Jeesuksen nimessä. Onhan tämän sunnuntain aihe Jeesus-nimi. Meille ei ole taivaan alla muuta nimeä annettu, jossa meidän pitää pelastuman, kuin Jeesuksen Kristuksen nimi. Sana opettaa, että teimmepä mitä tahansa sanalla tai työllä, tehkäämme kaikki Herran Jeesuksen nimessä.
Tähän kehottaa myös tämän sunnuntain teksti. Se on pieni katkelma Jeesuksen jäähyväispuheesta opetuslapsilleen. Kohta hän oli menevä pois Isänsä kirkkauteen.
Jeesus ei jättänyt opetuslapsiaan tänne maailmaan yksin eikä orvoiksi. Ei meidänkään tarvitse orpoina yksin täällä kulkea. Hän on luvannut kulkea kanssamme joka päivä.
Tekstissämme sanottiin, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on tekevä samoja tekoja, joita Jeesus teki. Ja mikä ihmeellisintä, Jeesus sanoo: “Ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä.” Tätä Jeesus vakuuttaa erityisen painokkaasti, kun hän sanoo: “Totisesti, totisesti.” Eli alkukielen mukaan: “Aamen, aamen.” Koska he ovat elämänyhteydessä häneen, heissä vaikuttaa sama Jumalan voima. Isä osoittaa voimansa heikoissa lapsissaan. Jeesuksen alkama työ laajenee Pyhän Hengen voimasta valtavasti. Mutta ehtona on, että Jeesus ensin menee Isän tykö ja lähettää Pyhän Hengen.
Opetuslasten suuremmat teot ovat nekin Jeesuksen tekoja, sillä ilman häntä he eivät voi mitään tehdä. Teot eivät laadullisesti ole suurempia, vaan määrällisesti. Ei kukaan voi sanoa ja tehdä enemmän kuin Jeesus teki.
Mutta tekojen määrä kasvaa koko ajan täällä maailmassa. Kahdentoista opetuslapsen joukko on nyt kasvanut miljardiksi kristityksi. Ajatelkaa, Jeesuksella on tänä päivänä tuhat miljoonaa hänen nimeensä kastettua opetuslasta. Se on valtava määrä.
Kuitenkin olemme yksilöinä Jeesuksen edessä. Jokainen tarvitsee omakohtaisen uskon ja henkilökohtaisen Vapahtajan pelastuakseen. Jokainen saa lähestyä Isää Jeesuksen nimessä. Se merkitsee: Hänen Hengessään ja hänen tahtonsa mukaisesti. Sellainen rukous kuullaan.
“Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen”, sanoo Jeesus. Hän itse on kuuleva ja täyttävä uskovien anomukset. Isä toimii Poikansa välityksellä ja kirkastaa häntä. Jos me anomme jotakin Jeesukselta hänen nimessään, niin hän sen tekee.
Näin suuret lupaukset meille on annettu.
Rakkaat ystävät! Pankaamme nämä lupaukset käytäntöön. Jeesus kehottaa: “Anokaa, niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan.” Ja itse lupaa: “Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.”