Puhe Karttulan kirkossa 26.3.1986
3. vuosikerta
Matt. 27: 11-32
Mutta Jeesus seisoi maaherran edessä. Ja maaherra kysyi häneltä sanoen: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Niin Jeesus sanoi: "Sinäpä sen sanot".
Ja kun ylipapit ja vanhimmat häntä syyttivät, ei hän mitään vastannut.
Silloin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö kuule, kuinka paljon he todistavat sinua vastaan?" Mutta hän ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä, niin että maaherra suuresti ihmetteli.
Oli tapana, että maaherra juhlan aikana päästi kansalle yhden vangin irti, kenenkä he tahtoivat. Ja heillä oli silloin kuuluisa vanki, jota sanottiin Barabbaaksi.
Kun he nyt olivat koolla, sanoi Pilatus heille: "Kummanko tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?" Sillä hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä.
Mutta kun hän istui tuomarinistuimella, lähetti hänen vaimonsa hänelle sanan: "Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä unessa paljon kärsinyt hänen tähtensä".
Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen.
Ja maaherra puhui heille ja sanoi: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan". Pilatus sanoi heille: "Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" He sanoivat kaikki: "Ristiinnaulittakoon!" Niin maaherra sanoi: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin sanoen: "Ristiinnaulittakoon!"
Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne." Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".
Silloin hän päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
Silloin maaherran sotamiehet veivät Jeesuksen mukanaan palatsiin ja keräsivät hänen ympärilleen koko sotilasjoukon. Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas!" Ja he sylkivät häntä, ottivat ruovon ja löivät häntä päähän.
Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.
Ja matkalla he tapasivat kyreneläisen miehen, jonka nimi oli Simon. Hänet he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä.
Tämän hiljaisen keskiviikon päällekirjoitukseksi sopisi: Hiljainen Kristus. Evankeliumitekstissä ei ole yhtään Jeesuksen sanaa. Jeesus vaikenee. Hänellä ei ole enää vihollisilleen mitään sanottavaa. Viimeinen viesti kuultiin eilen. Silloin Jeesus sanoi olevansa Ihmisen Poika, joka istuu Voiman oikealla puolella ja on tuleva taivaan pilvien päällä.
Vaikeneva Jumala on kärsivä Jumala. Hän ottaa vaieten vastaan meidän pilkkamme ja lyöntimme. Vaieten hän kuuntelee kansan huutoa: Ristiinnaulittakoon! Häntä syljettiin, pahoinpideltiin, lyötiin nyrkeillä ja sauvoilla. Väännettiin orjantappurakruunu ja painettiin se hänen päähänsä, niin että piikit painuivat syvälle verta vuotaville ohimoille. Jeesuksen vihamiehille on annettu suuri valta.
Pilkattuna, häväistynä ja tuomittuna Jeesus aloittaa kärsimystiensä viimeisen taipaleen, Via Dolorosan, tuskien tien. Tie Jeesuksen tuomitsemisen paikalta Golgatalle on noin kilometrin pituinen. Tuolla tiellä hän usein uupui ristin alla. Tekstimme kertoo, että matkalla he tapasivat kyreneläisen Simonin, jonka he pakottivat kantamaan Jeesuksen ristiä. Hän sai kannettavakseen oman osuutensa Kristuksen rististä.
Ennen kuolemaansa Jeesus opetti opetuslapsilleen: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.”
Jeesuksen opetuslapsina meitäkin kutsutaan omalle Via Dolorosallemme, tuskien tielle, täällä maailmassa. Moni yrittää kantaa tämän maailman tuskaa yksin ja uupuu. “Moni kantaa kärsimystään epätoivo sielussaan, moni vaipuu vierellämme paatuneena kuolemaan.” Tämä tapahtuu sen tähden, ettemme me auta Simon Kyreneläisen tavoin. Kun kannamme omalta osaltamme lähimmäisen tuskaa ja hätää, teemme kuin Simon Kyreneläinen, joka pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä.
Avun tarvitsijoita on lähellä ja kaukana. Vietimme äsken vastuuviikkoa. Meitä yritettiin herätellä ottamaan oma paikkamme tämän maailman suuressa ristinkantajien joukossa.
Itsensä kieltäminen ja ristinsä kantaminen on sittenkin armoa, sillä sitä saamme tehdä yhdessä Jeesuksen kanssa. Jeesus on vierellämme kulkemassa kaitaa tietä pitkin Isän kotia kohti. Sillä tiellä on pitkäperjantaihetkiä, uupumuksen hetkiä, mutta sillä tiellä on myös kirkastusvuoriaikoja. Ilman pitkäperjantaita ei ole pääsiäistä, kirkasta ylösnousemuksen aamua, ilman pitkäperjantaita ei ole myöskään helluntaita, Pyhän Hengen voimallista voitelua, ja ilman pitkäperjantaita ei ole lopullista pääsyä Isän luokse taivaaseen.
Jeesuksen omien risti voi olla raskas ja matka vaikea täällä maailmassa, mutta Jeesus sanoo: “Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”