Saarna Karttulan kirkossa tuomiosunnuntaina 20.11.1983
Matt. 13: 47-50
Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois.
Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Tänään Jeesus selittää meille, millainen on taivasten valtakunta. Edellä hän on opettanut, että taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa, tai se on sinapinsiemenen kaltainen, tai hapatuksen kaltainen. Taivasten valtakunta on myös kätketyn aarteen kaltainen, tai kauppiaan kaltainen, joka etsi kalliita helmiä. Sitten hän jatkaa: “Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.”
Ollaan siis viimeisen päivän suuressa kokoamistyössä. Taivasten valtakunta on suuren nuotan kaltainen, joka heitetään kansojen mereen. Nykyinen maailmanaika on kuin kuohuva meri, jossa kaikkinaiset kalat harhailevat päämäärättä ilman käskijää, ilman paimenta. Nuotta tulee aikanaan täyteen ja saalis tutkitaan ja lajitellaan. Enkelit, Ihmisen Pojan käskyläiset, erottavat pahat vanhurskaista. Vanhurskasten osa on omistaa se valtakunta, jonka Jumala on siunatuilleen valmistanut jo maailman perustamisessa. Pahat heitetään tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Tämä kuvaus taivasten valtakunnasta ja viimeisestä tuomiosta tulee lähelle meitä, sillä jokainen meistäkin on tuossa suuressa nuotassa. Emme voi etukäteen tietää, miten kenellekin käy, kun nuottaa vedetään rannalle. Mutta vaikka emme tiedä lopullista tuomiotamme, onko se päästävä vai sitova, armahtava vai kahlitseva, yhden voimme tehdä: voimme sanoa: “Herra armahda. Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Sillä on vain yksi tie, jolla voimme välttää kadottavan tuomion viimeisenä päivänä. Jeesus sanoo: “Joka kuulee minun ääneni ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.”
Kristus siirtää omansa iankaikkiseen elämään. Kysymys on nyt siitä, saammeko armon kuulla Jumalan sanan, sen mitä Jeesus meille sanoo, ja uskoa häneen. Näissä kahdessa, kuulemisessa ja uskomisessa, on elämä ja autuus.
Kuulemisen ja uskomisen tie on se kaita tie, joka vie elämään. Lavealla tiellä kulkevat eivät kuule eivätkä usko. Malakian kirjan kolmannessa luvussa sanotaan: “Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja Jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” Sitä eroa emme nyt näe, sillä kaikki olemme samassa nuotassa. Mutta se ero on jo olemassa ja vaikuttamassa ratkaisuissamme ja päätöksissämme. Lopullisesti ero paljastuu vasta viimeisenä päivänä, kun nuottaa vedetään rannalle erottelua varten. Toisille se on iankaikkiseksi elämäksi, toisille iankaikkiseksi kuolemaksi. Kaikki tapahtuu sen mukaan, miten olemme kuulleet ja palvelleet Kristusta täällä ajassa hänen vähimmissä veljiissään ja sisarissaan.
“Siis hylkää jo ties, et leikiten taivasta voita, ja uusi ota ies, ettei sulle tuomio koita.”