Rukoussunnuntai 1988

Saarna Karttulan kirkossa 8.5.1988

2. vuosikerta


Matt. 6: 5-8

Jeesus sanoi: “Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan.


Tänään on äitienpäivä. Muistelemme ja kiitämme kukin äitiämme kaikesta siitä, mitä hän on meidän hyväksemme tehnyt. Äitimme on välittänyt meille sen elämän, jonka Jumala luomisessa puhalsi ihmiseen. Hän on uupumatta opettanut, kasvattanut ja neuvonut meitä. Mutta ennen kaikkea hän on pitänyt huolta siitä, ettemme ole jääneet osattomiksi Jumalan armosta.

Alussa veisattu virsi vei meidät suoraan tämän päivän kahteen aiheeseen: äitiin ja rukoukseen. “Kun äiti meitä palvelee ja puolestamme rukoilee…”

Äiti on opettanut meille myös elämän taidoista kalleimman: rukouksen.

Tänään on myös rukoussunnuntai. Rukoussunnuntaita alettiin viettää jo satoja vuosia sitten suurten luonnonkatastrofien ja onnettomuuksien kohdatessa ihmisiä. Tahdottiin hädässä kääntyä Jumalan puoleen luottaen Raamatun lupaukseen: “Avuksesi huuda minua häädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua.” 

Kun katsomme nykyistä maailmaa ja sen menoa, eikö ole syytä painua polvilleen Herran edessä ja pyytää: Herra auta, Herra armahda!

Jo yhteen päivään maailmassa sisältyy niin paljon hätää, tuskaa ja kuolemaa, ettei sitä kukaan voi millään mitata. Eikö tämä ole kulkua sitä päivää kohden, josta Raamattu sanoo: “Ja kaikki sukukunnat vaikeroivat hänen tullessaan.”

Osaammeko tehdä oikeat johtopäätökset kaikesta siitä, mitä kuulemme ja näemme? Kristus tulee pian noutamaan seurakuntansa, s.o. morsiamensa Karitsan häihin.

Samalla myös Pyhän Hengen työ täällä maailmassa loppuu ja alkaa kauhistuttava antikristuksen aika, jolloin ihmiset hoippuvat merestä mereen ja maan äärestä toiseen etsiessään edes yhtä elävää sanaa, sanaa Kristuksesta, mutta eivät löydä.

Rakkaat ystävät! Nyt meillä on vielä keskellämme elävä ja voimallinen, puhdistava ja pelastava Jumalan sana. Käyttäkäämme sitä niin kauan kuin päivä on, ennen kuin tulee yö, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä.

Meillä on myös rukouksen lahja, ja itsensä Jeesuksen neuvot, kuinka tulee rukoilla. Vuorisaarnan ohjeet ovat selkeät ja kirkkaat.

Juutalaisilla oli tapana, ja on vieläkin, rukoilla näyttävästi ihmisten nähden osoittaakseen hurskauttansa. He asettuivat katujen kulmiin tai synagogaan saadakseen ihmisten huomion. 

Jeesus sanoo, että kaikki itseään näyttelevät rukoilijat ovat saaneet jo palkkansa ihmisiltä. Viimeisellä tuomiolla heillä ei ole mitään saatavaa.

Jeesuksen opetuslapsi rukoilee sen tähden salassa, omassa suljetussa kammiossaan, kuten Jeesus tekstissämme neuvoo. Hän on kätkössä elävä rukoilija, niin kauan kuin tätä maailmanaikaa kestää. Yllätysten varalta hän sulkee oven perässään saadakseen olla kahden kesken Jeesuksen kanssa. Isä, joka on salassa, myös salassa näkee ja kuulee. Isä näkee sen, joka Hengessä ja totuudessa häntä rukoilee, ja maksaa rukoilijalle.

Tässä on sama ajatus kuin edellisessä luvussa, kun Jeesus puhuu vanhurskauden tähden vainotuille: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa.”

Kun Jumala maksaa palkan, hän ei tee sitä kitsastellen, sillä hän ei maksa oman ansiomme mukaan, vaan armosta, ja vain yksin armosta. Tiedämme ja tunnemme vanhurskaan ja pyhän Jumalan edessä, joka enkeleissäänkin näkee puutteita, että olemme aivan mahdottomia siihen armoon, uskollisuuteen ja rakkauteen, mitä Jumala on meitä kohtaan osoittanut.

Jeesus antaa myös ohjeita rukouksen tapaan nähden. Hän opettaa, että rukouksen pituudella ei ole mitään merkitystä, ei sanojen ja asioiden hokemisella. Taivaan Isä kyllä tietää, mitä rukoilija tarvitsee, ennen kuin hän ehtii anoakaan.

Pohjimmaltaan rukous on Taivaan Isän kohtaamista. Lapsi puhuu Isällensä. 

Sitten Jeesus opetti heille ja meille Isä meidän -rukouksen, johon mekin kohta saamme yhtyä.

Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Rukouksessa saamme heittää kaikki murheemme, huolemme ja hätämme hänen päällensä tietäen, että hän pitää meistä huolen. Hän huolehtii meistä, sillä hän on huolehtivainen Herra.

Rukous on molemminpuolista toimintaa. Kristus ja Pyhä Henki rukoilevat koko ajan meidän puolestamme, ja kun me omassa kammiossamme rukoilemme, rukoilijat kohtaavat toisensa. 

Näin tapahtuu myös täällä Karttulan kirkossa, tämähän on Rukoushuone.