Saarna Karttulan kirkossa 5.11.1988
Matt. 5: 13-16
Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Pyhäinpäivänä muistamme kaikkia poisnukkuneita rakkaitamme, sukulaisia ja ystäviä. Haudoille on sytytetty tuhannet kynttilät heidän muistokseen. Siellä lepäävät äitimme, isämme, veljemme ja sisaremme. Lähinnä kirkkoa ovat saaneet lepopaikkansa ne sankarivainajat, jotka kalleimmalla uhrillaan taistelivat meille vapaan ja itsenäisen isänmaan. Pyhäinpäivänä tahdomme näyttää, ettemme ole heitä unohtaneet. Tahdomme muistaa heitä ja kiittää Jumalaa heistä.
Poisnukkuneet vanhempamme ja opettajamme opettivat ja neuvoivat meitä kaikkeen hyvään ja oikeaan. He neuvoivat meille taivaan tien ja opettivat meille Jumalan sanaa. He olivat maan suola ja maailman valkeus. He eivät panneet kynttiläänsä vakan alle, vaan lampunjalkaan, niin että se loisti kaikille kodissa ja seurakunnassa oleville. Usein he itkien kulkivat, kun kylvösiemenen veivät; nyt he saavat Kristuksen luona riemuiten niittää satoa. Jumala on johdattanut heidät elämän vetten lähteille ja pyyhkinyt kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. He ovat uskossa kuolleet, juoksunsa päättäneet ja saaneet heille talletetun vanhurskauden seppeleen Kristuksen lunastustyön tähden. Siunattu olkoon heidän muistonsa. Kiitetty olkoon Jumala kaikesta siitä, mitä heidän kauttaan olemme saaneet.
“Täällä nyt me vuorostamme vaellamme tietä sukupolvien.” Nyt on meidän vuoromme olla maan suola ja maailman valkeus. Emmehän mekään tahdo panna kynttilään me vakan alle, vaan lampunjalkaan, että se loistaisi kaikille kanssavaeltajille. Vasta sytytetty kynttilä voi valaista. Lapset laulavat eräässä lastenlaulussa hyvin herkästi: “Pieni kynttilä tahdon olla.”
Sytyttävätkö tulevat sukupolvet kynttilän meidänkin haudoillemme ja muistelevat meitä maan suolana ja maailman valona? Emme heijasta omaa valoamme, sillä me olemme alhaalla ja meitä varjostaa synnin pimeys. Luonnostaan ihminen heijastaa epäsopua ja katkeruutta, saastaa ja kaikkea sitä pimeää, mikä ihmisen sydämestä lähtee. Mutta kun ihminen saa armon avata sydämensä ristiltä loistavalle Kristuksen armon valolle, hän itsekin heijastaa samaa valoa ympäristöönsä. Jeesus kehottaa: “Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Sillä missä Kristuksen valo loistaa, siellä ylistetään Isää, joka on taivaassa. Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskasten majoista. Taivaan Isän kiitos alkaa jo täällä maan päällä ja jatkuu iäti taivaassa.
Meidän vaelluksemme täällä maailmassa on lopulta hyvin lyhyt, kun sitä verrataan pitkään, loputtomaan iäisyyteen. Mutta tästä elämästä riippuu, missä vietämme iäisyytemme. Se, mihin täällä pyrimme ja mitä täällä teemme, toteutuu kuoleman jälkeen. Jos täällä pyrimme Jeesuksen ja hänen ystäviensä seuraan, saamme iäti katsella hänen kirkkaita kasvojaan taivaassa. Jos täällä kierrämme ja hylkäämme loppuun asti Jeesuksen ja hänen ystävänsä, saamme iäti maistaa eron tuomaa tuskaa tuonelassa.
Nyt on aika olla suolana ja valona. Nyt on aika tehdä työtä Jumalan valtakunnassa ja seurakunnassa. Siksi pyydämme: “Johda herra uskollinen, armollinen, kotiin kaikki kulkijat.”
Aamen.