Saarna Pysäkin koululla 20.4.1987
Luuk. 24: 13-35
Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista.
Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut.
Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa. Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa. Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat. Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet."
Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi. Mutta he vaativat häntä sanoen: "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa". Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa.
Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille.
Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään. Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?"
Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssansa. Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille".
Ja itse he kertoivat, mitä oli tapahtunut tiellä ja kuinka he olivat hänet tunteneet, kun hän mursi leivän.
Kaksi miestä, molemmat Jeesuksen opetuslapsia, palasivat Jerusalemiin pääsiäisjuhlista kotiinsa. On sunnuntai-iltapäivä. He kulkevat Emmaukseen päin, joka on noin 11 km päässä Jerusalemista. Murheellisina he vaeltavat eteenpäin. Jeesus on kuollut. Kaikki on lopussa. He olivat toivoneet hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Nyt toivo oli kuollut. Mitä tarkoitusta on enää elämällä, kun ei ole Jeesusta.
Mutta merkillistä, hänestä he kuitenkin tiellä kulkiessaan keskustelivat ja tutkistelivat hänen sanojaan ja tekojaan. He eivät päässeet hänestä irti. Ja eikö olekin niin, että ne, ketkä ovat saaneet olla Jeesuksen seurassa ja maistaa hänen hyvyyttään ja armoaan, eivät pääse hänestä irti. Yhä uudelleen he kokoontuvat hänen ympärilleen, kuten mekin tänä päivänä. He kokoontuvat tutkiskelemaan Jumalan sanaa ja seurustelemaan Jeesuksen kanssa. Ja Jeesus on luvannut, että missä kaksi tai kolme on koolla hänen sanansa ääressä, siinä hän on heidän keskellään.
Tämä lupaus koski myös Emmauksen tien opetuslapsia. Jeesus itse lähestyi heitä. Mutta he eivät tunteneet Jeesusta. Tuntemattoman tungettelijan kysymys pysäytti matkamiehet ja paljasti heidän synkistyneet kasvonsa. Toinen miehistä oli nimeltään Kleopas. Hän aloitti keskustelun Jeesuksen kanssa. Keskustelussa kävi ilmi, että Jeesus oli jäänyt opetuslapsille mieleen väkevänä profeettana, vaikka messiaaninen toivo olikin pettänyt.
Mutta pian he saisivat tulla tietämään totuuden. Heidän epätoivonsa muuttuisi iloksi. Jeesus tosin kuoli ja haudattiin, mutta kaikki ei suinkaan päättynyt siihen. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, mekin muistelisimme häntä, kuten islamilaiset Muhammedia. Silloin ei Jeesuksen ristinkuolemallakaan olisi mitään merkitystä. Mutta ylösnousemus vahvisti kaiken, mitä Jeesus oli sanonut ja tehnyt. Ylösnousemus antoi merkityksen jokaiselle Jeesuksen sanalle ja teolle. Se on kuin piste i:n päällä.
Mutta nyt tuo merkittävä piste i:n päältä puuttui noilta Emmauksen tien opetuslapsilta. Pieni toivon säde kuitenkin oli päässyt heidän murheellisiin sydämiinsä. Muutamat naiset näet olivat havainneet Jeesuksen haudan tyhjäksi ja enkeli oli ilmoittanut heille, että hän eläisi. Mutta se ei ollut varmaa, koska kukaan ei ollut vielä nähnyt Jeesusta.
Niin Jeesus ensin nuhtelee kulkijoiden epäuskoa ja muistuttaa, että kirjoitusten mukaan Kristuksen pitikin ensin kärsimän ja sitten menemän kirkkauteen. Ja nyt Jeesus piti heidän tiellä kulkiessaan sellaisen raamattutunnin, että he varmasti muistaisivat sen halki elämänsä.
Teksti kertoo meille sen totuuden, että Jeesus ei hylkää eikä jätä epäuskon kourissa vaeltavaa matkamiestä. Sanansa kautta hän tänäkin päivänä lähestyy meitä ja Pyhän Henkensä kautta selittää meille, mitä hänestä on kaikissa kirjoituksissa sanottu. Ja siinä sanassa, noissa kirjoituksissa, on meillä iankaikkinen elämä.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Niin se kävi opetuslastenkin kohdalla. Kuulemisen jälkeen he tunsivat Herran. Ehtoollista jaettaessa heidän silmänsä aukenivat. Ilo täytti sydämet.
“Iloiten sitten kiiruhdamme
rientämään ystäväimme luo
ja siellä heille julistamme:
vieläkin Herra avun suo.”
Näin veisaamme virressä, ja juuri näin tapahtui Emmauksen tien matkaajille. Tunnistettuaan Jeesuksen he riensivät iloiten kertomaan toisille opetuslapsille, mitä olivat saaneet kokea.
Tämä on myös meidän tehtävämme. Kun tunnistamme Jeesuksen ja kohtaamme hänet omassa elämässämme, rientäkäämme iloiten kertomaan tämä uutinen kaikkeen maailmaan: Herra elää!