Saarna Karttulan kirkossa 3.3.1985
2. vuosikerta
Luuk. 7: 36-50
Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle.
Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.
Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". - "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"
Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".
Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".
Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".
Jumalanpalveluksen alussa pyysimme: “Katsahda puoleeni laupeutesi silmillä, niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa ja ryöväriin ristinpuulla, ja anna minulle pyhä armosi, että minä, niin kuin syntinen nainen, sinua sydämestäni rakastaisin.”
Jeesus ja syntinen nainen kohtasivat toisensa fariseus Simonin talossa, jonne Jeesus oli kutsuttu aterialle. Tuon ajan hyvä, juutalainen tapa edellytti aterian tarjoamista synagogassa vierailleelle opettajalle.
Fariseus Simon jättää kuitenkin suorittamatta tavanomaiset ystävyyden ja kunnianosoitukset Jeesukselle. Sen sijaan hän tarkkailee koko ajan viileän arvostelevasti Jeesuksen käyttäytymistä.
Simonin kotiin tulee yllättäen myös nainen, joka tilanteen herkistämänä toimii tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Sanattomasti hän tunnustaa Jeesukselle syntinsä. Hän saa paljon anteeksi ja rakastaa paljon. Hänen rakkautensa pohjana on usko Jeesukseen. Siksi Jeesus julistaa naisen synnit anteeksi annetuiksi.
Tuossa kodissa tehtiin sitä parannusta, jota Jeesus oli julistanut Jumalan valtakuntaan pyrkiville. Jeesuksen jalkoihin polvistuminen ei ollut vain synnin surua ja katumusta, vaan myös uskoa evankeliumiin.
Fariseuksen huoneessa syntinen ihminen oli koko ajan armoistuimen edessä. Missä Jeesus on, siellä on Jumalan anteeksiantamus. Tässä hetkessä toteutuivat ihan käytännössä Jeesuksen sanat: “Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä pois.” Syntinen nainen sai olla Jeesuksen luona. Hän sai itkeä kuumimmat kyyneleensä siinä hänen jaloissaan ja suudella niitä. Se oli juutalaisen tavan mukainen suurin kunnianosoitus. Hän sai pyyhkiä Kristuksen jalat päänsä hiuksilla ja voidella ne kallisarvoisella hajuvoiteella.
Armoistuimen edessä ei vain oltu, vaan siinä koko ajan tapahtui jotakin Kristuksen ja syntisen välillä. Elämän leipä laskeutui taivaasta syntisen tasolle ja vielä sitäkin alemmaksi. Tästä laulamme ja veisaamme: “Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois” tai “Jeesus vaivaiset syntiset korjaa”.
Ateria fariseus Simonin kodissa muodostui suureksi juhlaksi. Katumuksen kyyneleet vaihtuivat ilon kyyneleiksi. Syntien anteeksiantamus sekä näkyi, kuului että tuoksui. Juhlan aihe oli tämä: yksi syntinen sai kääntyä Vapahtajan puoleen. Tämä on sitä iloa, joka yltää taivaaseen asti.
Jeesus sanoi kerran, että enkelit taivaassa iloitsevat yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen. Täällä koettiin juuri sellainen, uudestisyntymisen ihme. Se tapahtuu aina siellä, missä Kristus ja syntinen kohtaavat toisensa armoistuimen luona. Fariseuksen kotiin meni kadotettu syntinen ja sieltä lähti pelastettu syntinen. “Sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan”, kaikui syntisen korvissa ja sydämessä. Uusi elämä alkoi Jumalan yhteydessä.
Olisiko tämä mahdollista vielä tänään myös meidän kohdallamme? Vieläkö on koteja ja sydämiä, joissa Kristus saa tehdä armotyötään? Kristukselle ei kelpaa jaettu sydän, joka viileästi seuraa tilanteita Jumalan seurakunnassa. Hänelle ei kelpaa se kultainen keskitie, jota tämä maailma suosittelee. Virsikin varoittaa sellaisesta tiestä: “...ettet elä Jumalalle, etkä oikein maailmalle”. Hän tahtoo luomansa ja lunastamansa ihmisen kokonaan omakseen.
Armoistuimen edessä ei enää puolustella syntejä, vaan niitä itketään. Siellä ei tehdä parannusta toisten synneistä, vaan omista. Siellä ollaan kahden kesken Kristuksen kanssa, vaikka ympärillä olisi tuhansia muita.
Ja mikä ihmeellistä, jotain muuttuu. Armoistuimen edessä käynyt ei enää kulje täällä maailmassa kiroten, vaan siunaten lähimmäisiäänkin.
Oletko sinä jo päässyt armoistuimen eteen?
Pyrkikäämme sinne joka päivä. Siellä on syntisellä turvapaikka. Sillä istuimella istuu itse Jeesus Kristus. Sieltä kulkee suora tie taivaaseen. Sieltä löydämme laupeuden lähimmäisiämme kohtaan, sieltä saamme armon avuksemme oikeaan aikaan.