Saarna Karttulan kirkossa 1.12.1985
3. vuosikerta
Luuk. 4: 16-22
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta".
Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen". Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?"
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Tämän sunnuntain saarnateksti on Jeesuksen messiaanisen toiminnan keskivaiheilta. Ollaan Israelin pohjoisessa maakunnassa, Galileassa.
Gennesaretin järven rannoilla liikkuessaan Jeesus oli tehnyt paljon ihmetöitä. Sokeat olivat saaneet näkönsä, kuurot kuulonsa. Rammat alkoivat kävellä ja köyhille julistettiin evankeliumia. Suuret kansanjoukot kulkivat Jeesuksen perässä paikasta toiseen. Jeesuksen maine oli korkealla.
Nyt hän oli tullut kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Tapansa mukaan hän meni sapattina synagogaan. Jumalanpalvelukseen kuului saarna, niin kuin meilläkin. Mutta saarnan saattoi pitää periaatteessa kuka tahansa. Synagogan esimies kutsui jonkun täysi-ikäisen mieshenkilön etualalle, ja tämä luki tietyn tekstin hepreankielisestä Toorasta. Sitten hän itse tai joku muu tulkitsi nuo pyhät sanat joko arameaksi tai kreikaksi.
Nyt oli Jeesuksen vuoro lukea. Teksti oli profeetta Jesajan kirjasta, josta Jeesus luki pari jaetta, Jes. 61: 1-2. “Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta."
Teksti oli yllättävän lyhyt. Jo tekstin valinta ja myös sen iskevä muoto ja päättyminen lyhyeen herättivät huomiota luoden jännityksen, jonka piti purkautua. Kaikki odottivat jännittyneinä, miten Jeesus profeetan sanat tulkitsisi.
Saarna oli lyhyt: yksi lause. Tällaista ei ollut ennen tapahtunut. Teksti pari jaetta ja saarnakin vain yksi lause, joka kuului: “Tänään on tämä kirjoitus käynyt toteen teidän korvainne kuullen.”
Kansa odotti lIsää. Sitä ei tullut. Synagogan täytti yhä tihenevä hiljaisuus.
Aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Kuulijat antoivat Jeesuksesta hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät.
Jospa teksti päättyisi tähän, ja tilanne olisi lauennut kaikkien iloksi. Kaikki olisivat iloinneet Messiaasta, Jeesuksesta Kristuksesta, ja pelastuksen koittamisesta. Todellinen riemuvuosi olisi puhjennut. Hoosianna olisi kaikunut kaikkialla.
Mutta teksti jatkuu: “Ja he sanoivat: eikö tämä ole Joosefin poika?” Siis ei mikään Messias, vaan Joosefin ja Marian poika, ihan tavallinen ihminen. Epäusko kylmensi sydämet. Lopputulos oli se, että he tulivat kiukkua täyteen, ajoivat Jeesuksen pois synagogasta ja veivät jyrkänteen reunalle. Siitä he uhkasivat syöstä hänet alas.
Nasaretin liepeillä on vieläkin nähtävissä tuo noin 60 metrin pituinen jyrkkä putous, joka sijaitsee n. 2 km:n päässä kaupungista.
Mutta Jeesus pelastui, sillä hänen kuolinaikansa ei ollut vielä tullut.
Tässäkö on kuva meistä ihmisistä ja tästä maailmasta? Täällä tekee työtänsä kaksi voimaa: Pyhä Henki ja paha henki. Usein näyttää siltä, että paha voittaa. Yleinen mielipide sanelee meidän elämämme suunnan. Niinhän kaikki muutkin tekevät, sanomme, ja sitten myös me teemme niin.
Kuka tänä korkean elintason ja hyvinvoinnin, nopean menemisen ja maailman värikkäiden valojen keskellä tahtoisi kuulla Kristuksen hiljaista, kutsuvaa ääntä: “Tulkaa minun tyköni, kaikki elämän uuvuttamat ja haavoille lyödyt lapseni.” Hän on ainut, joka ei syytä, sillä hänen suustansa lähtee armon ja totuuden sanoja. Vain yhtä hän vihaa. Hän vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Hän sanoo synnin synniksi, mutta pyhällä verellään puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Epäusko sanoo: eikö hän olekin Joosefin poika? Mutta usko sanoo: hän on Jeesus Kristus, minun Herrani ja minun Jumalani. Kumpaa opetusta ja kumpaa ääntä me tahdomme nyt uutena kirkkovuotena kuunnella?
Pyhä Henki ja paha henki käyvät meistä jatkuvaa taistelua. Joskus sydän on tuota taistelun tuomaa ahdistusta täynnä. Sieltä purkautuu ilmoille hoosianna-huuto, jossa on sekä pyyntö että ylistys yhtä aikaa mukana: Oi auta, oi pelasta! Oi kiitos, oi ylistys!
Tänäänkin meille julistetaan evankeliumin hyvää sanomaa. Pahan hengen vangitsemat vapautetaan. Sokeat saavat näkönsä, he näkevät Kristuksen. Sorretut pääsevät Jumalan lasten vapauteen, ja Herran otollista vuotta saarnataan.
Kehottakaamme toinen toistamme tämän uuden kirkkovuoden alkaessa: “Katso, nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä.”