Saarna Karttulan kirkossa 31.3.1991
2. vuosikerta
Joh. 20: 1-10
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet".
Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle.
Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä.
Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi.
Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva.
Niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa.
Tänä aamuhetkenä lähdemme yhdessä Maria Magdalenan kanssa Jeesuksen haudalle. On vielä pimeää. On pimeää ympärillä, on pimeää sydämessä. Jeesus on kuollut, hän on poissa - mutta hänet on nähtävä. Rakkaus Mestariin panee liikkeelle.
Oletko sinä tullut kirkkoon tänä pääsiäisaamuna, vaikka vielä on pimeää? Pitääkö sinun veisata: “Koska valaissee kointähtönen mua, köyhää kerjääjää?”
Mutta haudalle menijöitä ei paina vain pimeys, vaan myös raskas kivi, joka on Jeesuksen haudan suulla. “Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?”, he kyselivät toisiltaan.
On niin paljon kylmiä ja kovia ja suuria kiviä sielussa ja sydämessä, ettei pääse rakkaan Herran luo. Ne painavat ja eristävät. Emme pääse edes kuollutta Herraamme näkemään. “Usein ahdistusten tiellä hämärissä kuljetaan, murheisina, niinkuin vielä Jeesus oisi haudassaan.”
Pimeällä haudalla olemme kuitenkin Jumalan pelastustekojen keskellä. Suuri kivi haudan suulta on vieritetty pois. Joku on jo tehnyt jotain, ehtinyt ennen meitä. Oliko se ihmiskäden vai Jumalan työtä?
Katsomatta pimeään hautaan Maria päätteli, että ruumis oli viety sieltä. Kivi on poissa ja Jeesus on kadonnut. Pimeys on nyt kaksinkertainen. Ulkona on pimeää, haudassa vielä pimeämpää.
“Tästä on ilmoitettava Pietarille”, Maria ajattelee. Hän vei viestin Pietarille ja Johannekselle: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet."
Se oli kuin lähtölaukaus kirkkohistorian kiivaimpaan kilpajuoksuun. Johannes saapui ensimmäisenä haudalle ja kurkisti sisään. Jeesus oli poissa, mutta jotakin hän sentään näki: siellä oli Jeesuksen käärinliinat. Ja kun Pietari ehti haudalle, hän meni sisälle asti. Totesi saman kuin Johannes, mutta selvemmin: siellä oli Jeesuksen käärinliinat ja hikiliina, joka oli ollut hänen päässään, ja se oli käärinliinoista erillään, toisessa paikassa erikseen kokoonkäärittynä.
Toinenkin opetuslapsi tuli nyt hautaan sisälle, näki ja uskoi. Tämä ei voinut olla ihmisen tekoa, Jumalan voima on kaiken tehnyt. Kaikki oli siistissä järjestyksessä. Jos siellä olisi ollut ihminen työssä, jälki olisi ollut aivan toisenlainen. Eihän kukaan ruumiinhakija kiertele käärinliinoja verisen vainajan yltä. Vielä vähemmän laskostelee kaikki paikoilleen.
Taivaan Isä oli ehtinyt ensin. Hän oli kulkenut edellä. Hän oli tehnyt sen, mihin me emme pystyneet.
Kaikesta tapahtuneesta voi tehdä vain yhden ja varman johtopäätöksen: Kristus on noussut kuolleista.
Ensimmäinen aamuruskon heikko valonsäde näkyi nyt taivaanrannalla. Sen säde kirkasti haudalla olevien sydämiä. Murheen kivikin alkoi hiljaa liikahdella, jäät sulaa.
Rakkaat ystävät! Ylösnousemus on totta sittenkin! Ylösnousemuksen aurinko paistaa tänään täydeltä terältä. Hauta on tyhjä, Jeesus elää. Hän on noussut kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista. Uskossa häneen saamme kulkea pimeydestä valkeuteen. Kuoleman voimaa surevat saavat aavistuksen Jumalan armosta.
Pääsiäisen Herra panee meidätkin liikkeelle. Emme voi vaieta.