Saarna Karttulan kirkossa 25.3.1989
3. vuosikerta
Matt. 28: 1-7
Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.
Ja häntä peljästyen vartijat vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleiksi.
Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut."
Hiljaisen viikon pitkäperjantain teksti Matteuksen evankeliumin mukaan päättyi siihen, että Joosef Arimatialainen otti Jeesuksen ruumiin, kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen ja pani uuteen hautakammioonsa. Suuri kivi vieritettiin haudan suulle. Pilatuksen määräyksestä haudalle asetettiin vartijat ja hauta lukittiin sinetillä. Näin tahdottiin varmistua siitä, etteivät opetuslapset varastaisi Jeesuksen ruumista.
Mutta yhtä he eivät ottaneet huomioon, nimittäin Jumalan voimaa.
Se murtautui esiin pääsiäisaamuna. Maa tärisee. Tämä ei kuitenkaan avaa vielä Jeesuksen hautaa, vaan sen tekee enkeli, joka on kuin salama ja hänen vaatteensa valkeat kuin lumi. Jeesus nousee kuolleista. Enkeli istuu vierittämälleen kivelle kuin sankari saaliilleen. On kuin kivi olisi kuvannut Jumalan vastaisia voimia, jotka on nyt kukistettu. Taivaallinen näky pelästyttää vartijat ja he käyvät kuin kuolleiksi.
Mutta enkelillä on viesti naisille. Heidän ei tarvitse pelätä. Taivaallinen sanansaattaja tietää, millä asialla naiset ovat; he ovat etsimässä Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Mutta Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on noussut ylös.
Sanoma ylösnousemuksesta lähtee liikkeelle. Ylösnousemuksen todistuksena on tyhjä hauta.
Kun enkeli ensin on puhutellut naisia haudan ulkopuolella, hän kutsuu heidät nyt sisään hautaan katselemaan ylösnousemuksen todistusta. Mutta tämä todistus on vain sanan vahvistus. Itse ylösnousemussanoman vastaanottaminen tapahtuu uskolla.
Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta on ensin vietävä opetuslapsille. Tämä viesti on toimitettava kiireesti perille. Se on vietävä myös kaikille kansoille. Tämän suuren ja valtavan tehtävän Jeesus antoi opetuslapsilleen vähän ennen taivaaseen astumistaan: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”.
Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta menee yhä eteenpäin. Jeesuksen ylösnousemus kuolleista vahvistaa kaiken sen, mitä Jeesus sanoi ja teki. Vaikka hän oli sanonut ja tehnyt kuinka suuria ihmeitä tahansa, mutta olisi jäänyt hautaan, kaikki olisi rauennut tyhjiin.
Jeesus puhui ylösnousemuksestaan kolmantena päivänä useita kertoja kulkiessaan opetuslastensa kanssa. Jokaisen kärsimysilmoituksensa jälkeen hän sanoi, että kolmen päivän perästä hän nousee kuolleista. Mutta opetuslapset eivät vielä silloin ymmärtäneet sitä.
Mutta mitä Jeesuksen kuolleista nouseminen merkitsee meille tämän ajan kristityille? Sanomme uskontunnustuksessa: “Minä uskon ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.” Oma ylösnousemuksemme on myös todellisuutta.
Ylösnousemuksella on myös hengellinen merkitys. Room. 6: 3-4: “Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”
Kastettuina saamme siis elää uutta elämää hänessä ja hänen kanssaan.
Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa kristityn elämässä. Ylösnousemuksessa uuden elämän voimat lähtivät liikkeelle, ja mekin olemme kasteen kautta tulleet niistä osallisiksi. Sillä jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Eikä vain tämän elämän ajan, vaan iankaikkisesti.
Ylösnousemuksessa Jeesus mursi synnin, kuoleman ja paholaisen vallan lopullisesti. Sen tähden, joka on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Se, mikä on vanhaa, on kadonnut, ja uusi on sijaan tullut.
Alkakaamme mekin tänään uuden armon varassa uusi elämä Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Nyt on armon ja pelastuksen päivä, sillä Kristus on ylösnoussut!