Saarna Karttulan kirkossa 4.3.1984
1. vuosikerta
Luuk. 18: 31-43
Jeesus otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös."
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.
Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten.
Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli.
He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse.
Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!"
Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen".
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut".
Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.
Jeesuksen viimeinen matka ylös Jerusalemiin oli alkanut Hermonin vuorelta, joka sijaitsee Israelin pohjoisrajalla nykyisen Libanonin eteläpuolella. Siellä Taivaallinen Isä oli kolmelle opetuslapselle näyttänyt Kristuksen taivaallisen kirkkauden, ja taivaasta oli kuulunut ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä.”
Pitkää matkaa varten tarvittiin luja hengen ravinto. Jokainen Jeesuksen askel oli askel kohti kärsimystä ja kuolemaa. Hän teki tuon pitkän taipaleen “palvellen matkalla muita”.
Jo Hermonin juurella oli odottamassa kärsivän isän sairas poika, jota opetuslapset olivat yrittäneet parantaa. Mutta vasta Jeesuksen ilmestyminen kansanjoukon keskelle toi avun sairaalle pojalle. Matka jatkui sitten Jerusalemia kohti Jordanin itäpuolelta.
Jerusalemissa kaikki oli täysin toteutuva, mitä profeettain kirjassa oli puhuttu Ihmisen Pojasta, mutta opetuslapset eivät sitä tajunneet. Heidän käsityksensä mukaan Messiaan tien piti varmaan olla loisteliaampi ja Jumalan valtakunnan murtautumisen tähän maailmaan maallisesti mahtavampi ja ihanampi. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen opetuslapsille selvisi, että suurin voitto kulkee ristin ja haudan kautta. Veisaamme virressä: “Jos ristin tieltä eksytään, ei taivaan riemuun päästäkään, ei tulla kruunatuiksi.” Ja Jeesus sanoo: “Joka tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Jeesus on jälleen Jordanin länsipuolella noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Jerusalemista Jerikon kaupungissa. Sokea kerjäläinen istui itämaisen tavan mukaan lähellä kaupungin porttia. Mies kuulee joukon lähestymisen aavistamatta, miten lähellä Pelastajaa hän jo on. Mutta heti kun hän saa tietää Jeesuksen olevan tulossa, hän kiinnittää kaiken toivonsa häneen. Hänen huutamansa puhuttelu, “Daavidin poika”, on aivan epäsovinnainen. Hän näet näin tunnustaa rohkeasti ja julkisesti Jeesuksen Messiaaksi.
Jeesuksen mukana kulkevat ihmiset osoittavat ymmärtämättömyyttä tien vieressä kerjäävää sokeaa miestä kohtaan. Hänet koetaan häirikkönä. Häntä pidetään liian vähäpätöisenä häiritsemään Mestaria ja hidastamaan kulkueen matkaa.
Täällä maailmassa tahdotaan usein vaientaa kärsivän ihmisen ääni. Huuto “Jeesus, Daavidin poika, armahda minua” ei tunnu sopivan tämän maailman valtapyyteiden keskelle. Kaikki kaavasta poikkeava, epäsovinnainen, tahdotaan tukahduttaa. Toisin ajatteleville ei tahdota antaa elämisen oikeutta.
Mutta Jeesus pysähtyy kuullessaan kärsivän ihmisen huudon. Vaientamisyritykset eivät tuota tulosta, vaan sokea huusi vain enemmän ja vielä kovemmalla äänellä. Ja niin hänet talutettiin Jeesuksen luo apua saamaan.
Vielä tänäänkin Jeesus pysähtyy kärsivän ihmisen kohdalle. Hän, josta sanotaan, että hän on kipujen mies ja sairauden tuttava, tahtoo auttaa jokaista kärsivää. Sokea mies teki viisaasti, kun huusi estelyistä huolimatta. Hän huusi avuksi Jeesusta, Jumalan Poikaa.
Meidänkin avunhuutomme voi olla lyhyt. Jeesus, auta minua! Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä! Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! Koko taivas hiljentyy kuuntelemaan yhdenkin syntisen avunhuutoa.
“Taivaassa riemu suuri on, enkelit yhtyy kuorohon, täällä kun syntinen kääntyy.”
Maailman suurin ihme tapahtuu aina siellä, missä ihminen kääntyy Vapahtajan puoleen ja pyytää apua ja anteeksiantamusta. Tapahtuu kaksikin ihmettä: syntinen pyytää apua ja avunantaja pysähtyy ja antaa avun.
Sokea mies sai avun. Hän sai enemmänkin: “Saa näkösi, sinun uskosi on sinut pelastanut.” Jeesus ei jätä työtään puolitiehen. Ei jättänyt silloin eikä jätä nytkään. Jeesus auttaa koko ihmistä.
Jumalan rakkauden uhritiellä kulkee Pelastaja. Hänen tarkka korvansa kuulee heikoimmankin huokauksen, sillä hän on lähempänä kuin arvaammekaan. Kärsivä ihminen saa kulkea Kristuksen seurassa ylös Jerusalemiin Kristuksen ristin juurelle. Jumala kirkastaa meille itsensä ristiinnaulitussa Kristuksessa. Kun Jumala alkaa kirkastaa Golgatan ristinuhria, sieltä meille langenneille loistaa rakastavan Isän sydän.