Saarna Karttulan kirkossa 12.7.1985
2. vuosikerta
Joh. 13: 31-32
Jeesus sanoi: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä. Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian.
Tämän sunnuntain aiheena on Kristuksen kirkkaus. Jeesus oli tullut tähän maailmaan taivaan kirkkaudesta, ja hän kaipasi päästä sinne takaisin.
Kerran elämässään kolme Jeesuksen opetuslasta sai katsella kirkastusvuorella Jeesuksen taivaallista kirkkautta. Raamattu kertoo, että Jeesus vei nuo kolme läheisintä oppilastaan korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niin kuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niin kuin valo. Heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat Jeesuksen kanssa. Tuolla kirkastusvuorella kaikkien oli hyvä olla. Taivas oli laskeutunut maan päälle. He kuulivat taivaallisen Isän äänen, joka sanoi: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä.”
Kun apostoli Johannes myöhemmin muistelee tätä tapahtumaa, hän sanoo: “Me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä.” Tuossa kirkkaudessa hän näki, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Mutta kirkastusvuorelta on aina palattava elämän arkeen ja vaivannäköön. Niin oli Jeesuksen ja opetuslastenkin tehtävä.
Kirkastusvuorihetket täällä ajassa ovat lyhyitä. Ne ovat taivaallisen kirkkauden välähdyksiä ihmisen elämässä. Tällaisia kirkkauden välähdyksiä saamme joskus kokea Jumalan sanan ääressä ollessamme kotona, kirkossa tai kotiseuroissa. Lapset saavat kokea näitä pyhäkoulussa. Tällöin toteutuu virren pyyntö: “Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan.”
Tämän päivän saarnatekstissä ollaan jo lähellä Golgatan ristinuhria. Ehtoollinen oli asetettu. Juudaalle oli annettu viiniin kastettu leipäpala. Hän lähti ulos pimeään yöhön. Nyt olivat jäljellä vain ne, jotka sydämessään yhtyivät Pietarin sanoihin: “Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”
Tekstissämme Jeesus painottaa nyt-sanaa: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu ja Jumala on kirkastettu hänessä.” Miten tämä on mahdollista? Kaikkihan näytti menevän kuolemaa kohti. Yksi opetuslapsi oli pettänyt lopullisesti mestarinsa, viholliset olivat tulossa ottamaan kiinni Jeesusta. Edessä näkyi vain kärsimystä ja kuolemaa. Kuitenkin tässä nopeasti lyhenevässä nykyhetkessä Ihmisen Poika on jo kirkastettu ja on yhä kirkastuva. Itse Jumala, Isä, kirkastaa hänet pian.
Jeesuksen edessä oleva ristinkuolema on hänen lopullinen kirkastusvuorensa. Se on pääsy Isän luokse ensin paratiisiin ja lopulta iankaikkiseen kirkkauteen taivaassa, josta hän oli lähtenytkin.
Täällä maailmassa Jeesuksen omilla on ahdistus. Mutta hän sanoo kuitenkin: “Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.” Ja kun Pietari tilittää omaa ahdistustaan täällä maailmassa, hän sanoo: “Tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti.” Siis tämän elämän tuskaan ja ahdistukseen, sen suruihin, murheisiin ja pelkoihin on jo kätketty kirkkauden siemen.
On paljon ihmisiä, jotka kantavat yksin kaikkea elämän ahdistusta ja joskus romahtavat sen alla. Raamattu puhuu niistä, jotka elävät täällä maailmassa ilman Jumalaa ja ilman toivoa. Mutta Jeesukseen uskova saa päivä päivältä nähdä ja kokea, että hänen vierellään on kuormien kantaja. Hän voi veisata virrentekijän kanssa: “Kuormani hän kaikki kantaa, kiitosmieltä antaa.” Yhdessä Jeesuksen kanssa saadaan kulkea kaiken vaikeankin läpi kirkkautta kohti. Jeesus on nyt Isän kirkkaudessa ja odottaa myös meitä sinne.
Vanhassa siioninvirressä sanotaan: “Kulje Herran pyhien poluilla vaan, niin tien tulet suloiseks’ havaitsemaan. Usko, kärsi, ja tottele tuntoasi, niin kuollessa vapaudut vaivoistasi.” Jeesuksen järjestys on tämä: ensin risti sitten kruunu.