Saarna Karttulan kirkossa 12.5.1991
Gal. 5: 13-14
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Tällä sunnuntailla on monta teemaa. On äitienpäivä, nuorison päivä, J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä ja sydänsunnuntai.
Päällimmäiseksi näistä nousee äitienpäivä. Siniristilippu liehuu nyt salossa äideille. Siis paljon onnea kaikille äideille. “Tämä päivä on sun, tämä päivä on sun, Jeesus siunatkoon sua aina.”
On sanottu, että äiti on kaikissa kielissä ensimmäiseksi opittu sana. Sitä lapset käyttävät, kun heillä on asiaa äidille. Tai kun tulee tuskaa ja hätää, silloin sana äiti on korvaamaton. Usein äidillä on hyvä ja hellä suhde lapsiinsa. Näin voi olla isälläkin, mutta monesti äiti muodostuu läheisemmäksi.
Äidissä on jotain jumalallista, nimittäin hänen rakkaudessaan. On sanottu, että äidin rakkaus muistuttaa Jumalasta. Molemmissa on samoja aineksia: pyyteettömyys, puhtaus, uhrautuvaisuus. Siinä ei kysellä omaa etua, vaan lapsen parasta.
Jos äidin rakkaus on heijastusta Jumalan rakkaudesta, miten valtava mahtaakaan Jumalan rakkaus olla. Mikä voima vaati taivaallista Isää lähettämään tänne maailmaan ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen? Harva ihminen, jos ehkä kukaan, voi rakastaa Jumalaa yli kaiken, mutta Jumala näyttää rakastavan ihmistä yli kaiken. Tämä on armoa. Se on Jumalan ominaisuus. Se on ansaitsematonta rakkautta.
Saarnateksti antoi meille jalon ohjeen, joka perustuu Jumalan rakkauteen. Ensin meitä varoitetaan vapauden tuomista vaaroista ja sitten sanotaan: “Palvelkaa toisianne rakkaudessa.” Rakkauden apostoli Johannes neuvoo: “Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” Hänkin viittaa Jumalan suuren rakkauteen siinä, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
Jumalan rakkaus, äidin rakkaus ja rakkaus toinen toisiimme muodostavat kolmiosaisen lujan langan, joka Jumalan armosta on laskettu kotiemme elämään, seurakuntamme elämään, Isänmaamme elämään ja koko maailman elämään. Tänä aikana, jos koskaan, tarvitaan niitä ihmisiä, jotka rakastavat lähimmäisiä niin kuin itseään.
Tässä maailmassa on valtavan paljon kärsimystä. Kyllä Jumala jaksaisi sen kaiken kantaa. Onhan hän jaksanut kerran kantaa koko maailman syntitaakan Golgatalle asti suuressa rakkaudessaan. Nyt hän odottaa, että me otamme toistemme taakkoja kannettavaksemme, eli hän odottaa, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme.
Kun ajattelemme omaa äitiämme, ihmettelemme hänen pitkämielisyyttään ja kärsivällisyyttään. Ja kun ajattelemme Jumalan rakkautta, niin eikö ihmetyksemme puhkea kiitokseksi. Jo lapsena saimme kutsun Jumalan armon osallisuuteen. Saimme Pyhän Hengen lahjan ja Pyhä Henki uudisti meidät.
Rakkaat ystävät! Sama lahja on yhä tarjolla. Jeesus sanoo: “Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos.” Raamattu kysyy: “Unohtaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.” Jes. 49:15. Ja “Kateuteen asti hän halajaa sitä henkeä, jonka hän on meihin pannut asumaan.” Jaak. 4:5
Meidän on ihmissanoin vaikea kuvata Jumalan rakkautta. Kaiken rakkauden alkulähde on Jumalassa. Heijastakaamme sitä täällä maailmassa. Moni asia elämässä muuttuu ja häviää, mutta rakkaus ei koskaan häviä. Kolme suurta pysyvät: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.