Saarna Syvänniemen kirkossa 24.7.1988
2. vuosikerta
Matt. 7: 13-14
Jeesus sanoi: Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on pieni osa Jeesuksen vuorisaarnasta. Mutta vaikka siinä on vain kaksi jaetta, se on hyvin syvällinen teksti ja koskettaa meitä kaikkia. Se panee jokaisen kuulijan ja julistajan kysymään: Mitä tietä minä elämässäni kuljen? Kuljenko elämän kaitaa tietä vai laveaa kuoleman tietä? Ei ole kuin nämä kaksi tietä.
Opettajana meillä on itse Jeesus Kristus, joka sanoo: “Menkää ahtaasta portista sisälle.” Tämä maailma ja sen ruhtinas näyttää meille avaraa porttia, mutta se ei koskaan kerro sitä, mihin avara portti ja lavea tie vievät. Se ei sano koskaan totuutta, vaan pitää ihmisiä harhan ja valheen vallassa. Mutta Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta, sanoo asian suoraan. Hän kehottaa menemään sisälle ahtaasta portista - siksi, että vain ahtaan portin kautta päästään kaidalle tielle, joka vie elämään. Tuon elämään vievän ahtaan portin kuitenkin vain harvat löytävät.
Kaidalla tiellä ei ole tungosta. Ahtaan portin tuntumassa ja sen edessä voi olla paljonkin ihmisiä, mutta sisälle menijöitä on vähän. Moni loukkaantuu ahtaan portin yksinkertaisuuteen, sen pienuuteen ja mataluuteen. Eikä kaidalla tiellä saa kunniaa itselle, vaan edellä kulkija Jeesus Kristus saa kaiken kunnian. Kaitaa tietä tarkoittaen Jeesus sanoo opetuksissaan, että jos joku tahtoo hänen perässään kulkea, hänen tulee joka päivä ottaa ristinsä, kieltää itsensä ja seurata yksin häntä.
Jeesuksen ajan kuulijat ymmärsivät hyvin hänen opetuksensa ahtaasta ja avarasta portista. Olihan jo Herran profeetta Jeremia puhunut Israelin kansalle elämän tiestä ja kuoleman tiestä ja niiden välillä tehtävästä ratkaisusta. Vanhassa testamentissa puhutaan myös vanhurskauden portista, tai Herran portista, joka johti temppeliin ja josta jumalanpalvelukseen tulijat kävivät sisälle. Oli myös olemassa kuoleman portti, joka oli kuin ammottava kita ja josta mahtui ihmisiä menemään loputtomasti.
Rakkaat ystävät! Löytyisikö nyt tästä kirkkokansasta tai Karttulan seurakunnasta sellaista kristittyä joka voisi sanoa käyneensä läpi ahtaasta portista ja kulkevansa kaitaa tietää? Kun tarkkaamme kukin omaa vaellustamme, eikö pää painu alas, ja meidän täytyy sanoa kuin muinoin publikaani temppelin ovensuussa: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Ja virrentekijän kanssa täytyy yhä uudestaan veisata: “On tekemättä vielä mun parannukseni, ja aivan alussansa on vasta matkani.”
Hyvin alkanut matka voi myös keskeytyä. Epistolateksti puhuu niistä, jotka ovat jääneet taipaleelle. Syy oli siinä, että he olivat kyllä kuulleet hyvää sanomaa, mutta sana ei ollut päässyt uskossa heihin sulautumaan. Esimerkiksi Deemas ja Juudas Iskariot olivat tällaisia. Vika ei ollut sanassa, vaan kuulijoissa. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse.
Itse emme omin voimin voi päästä sisälle ahtaasta portista kaidalle tielle. Siihen tarvitaan apua ylhäältä joka aamu uudestaan. Luther opettaa, että joka päivä tulee kuolettaa vanha ihminen ja joka päivä tulee nousta esille uuden ihmisen.
Kaita tie on taistelun tie. Virrentekijäkin veisaa: "Tääll’ on sota, kilvoitus, vaiva ja työ, vaan siellä on päiväksi muuttunut yö, kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi, ja veisata iäti kiitostasi."
Kun hän, Jeesus, kulkee edellä loppuun asti, hän vie seuraajansa sinne, missä ei ole enää syntiä, ei sotaa, ei vaivaa, vaan iäinen ilo ja rauha. Se on Jumalan luona taivaassa.