Saarna Karttulan kirkossa 1.4.1990
1. vuosikerta
Joh. 8: 46-59
Jeesus sanoi juutalaisille: “Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?"
Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua. Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat, ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä maista kuolemaa'. Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?"
Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme', ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa. Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.
Olemme tänään tulleet Karttulan kirkkoon kuulemaan ja kätkemään Jumalan sanaa kuolemattomien sielujemme ravinnoksi. Ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.
Tämän sunnuntain aiheena on Alttiiksi annettu Kristus.
Tekstissämmekin ollaan kirkossa eli Jerusalemin temppelissä. Saarnan paikalla siellä käydään tulikivenkatkuista vuoropuhelua. Tekstimme on kuin räjähdysaltis ruutitynnyri tai purkausta enteilevät ukkospilvet. Siihen on ladattu Johanneksen teologialle ominaisia suuria vastakohtaisuuksia ja jännitteitä: totuus - valhe, juutalainen – samarialainen, Jumalan Henki – paha henki, oman kunnian etsiminen - kunnian antaminen Jumalalle. Nämä ovat selkeitä raja-aitoja ihmisten välillä. Toinen leimataan mustaksi toinen valkeaksi.
Onko ihmiselämä todella näin mustavalkoista? Onko olemassa raja, joka toisella puolella ollaan valheen valtakunnassa ja toisella puolella totuuden valtakunnassa?
Kerran eräs puhuja sanoi totuuden, joka on jäänyt mieleeni: "ennen tekomme olivat oikeita tai vääriä, nyt on vain erilaisia tapoja."
Ihminen, joka kuulee Jumalan äänen, näkee tekonsa sanaan sidotun omantunnon valossa. Tekstissä Jeesus sanoo: “Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat.”
Jumalan sanaan sidottu omatunto näyttää, milloin olemme valheen puolella, milloin totuuden. Jeesus joutui sanomaan juutalaisille: “Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” Jeesus kyllä osoittaa meillekin, millä puolella olemme.
Toissa sunnuntaina evankeliumitekstissä Jeesus sanoi: “Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.”
Luonnostaan ihminen ei pidä siitä, että Jeesus asettaa hänet tällaisten mustavalkoisten vaihtoehtojen eteen. Mieluummin hän kulkisi kristittynäkin kultaista keskitietä, eli niin kuin eräs virsirunoilija on sanonut: “ettet elä Jumalalle, etkä oikein maailmalle.” Kuitenkin Jeesus opettaa meille, että vain toinen tie kahdesta tiestä vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Edessämme on tänäänkin elämän tie ja kuoleman tie. Asetelma on näin yksinkertainen. Sitä se oli myös silloin, kun Jeesus kävi dialogia Jerusalemin temppelissä lähes 2000 vuotta sitten.
Miksi Jeesus ei tehnyt kompromisseja tai myönnytyksiä juutalaisten kanssa? Siksi, että oli todella kysymys elämästä ja kuolemasta. Oli kysymys meidän elämästämme ja kuolemastamme.
Juutalaiset väittivät, että Jeesus on halveksittu samarialainen ja hänessä on riivaaja. Jeesus taas opetti, että jos joku pitää hänen sanansa, hän ei ikinä näe kuolemaa. Juutalaisille kuolema merkitsi vain ruumiin toimintojen loppumista, elämän loppumista, kaiken hyvän loppumista. Jeesukselle kuolema oli portti uuteen ja parempaan elämään, se on sielun lepoa ja autuutta paratiisissa, jonne hän yhdessä ryövärin kanssa pitkäperjantaina meni.
Todellinen kuolema on sielun iankaikkinen ero Jumalasta. Joka uskoo Jeesukseen, se elää, vaikka hänen ruumiinsa olisi kuollut. Sielu on kuolematon, ja uskovan sielu saa aina olla Jeesuksen kanssa. Kuolemaa ei edes tunneta elämän valtakunnassa, koska sitä ei milloinkaan kohdata siellä.
Rakkaat ystävät. Kuulemmeko me, tämän ajan ihmiset, me seurakunnan työntekijät, luottamushenkilöt ja seurakunnan jäsenet, mitä Jumala meille puhuu Jeesuksen kautta?
Monet loukkaantuivat Jeesuksen puheeseen, mutta opetuslapset sanoivat: “Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” Siksi Jeesus sanoo: “Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.”