4. paastonajan sunnuntai 1988

Saarna Karttulan kirkossa 13.3.1988

2. vuosikerta


Joh. 6: 24-36

Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: "Rabbi, milloin tulit tänne?" Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut." Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt". He sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'." Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän." Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.


Tämän sunnuntain aiheena on Elämän leipä. 

Jokainen ihminen tarvitsee leipää elääkseen.  Monissa maissa, esimerkiksi Lähi- ja Kaukoidässä, leipä muodostaa vieläkin ravinnon pääosan. Ilman leipää ei tulla toimeen. Leivän kanssa syödään kalaa ja vihanneksia ja juodaan vettä tai viinirypälemehua päälle. Joka aamu emännän ensimmäinen tehtävä on leivän leipominen. Sitä leivotaan ja paistetaan aina yhden päivän tarve kerrallaan.

Leivässä on riittävästi niitä hivenaineita ja vitamiineja, joita ihminen elääkseen tarvitsee. Meillä korkean elintason ihmisillä on niin paljon ruokaa, että aletaan jopa karttaa leivän syömistä.

Tämän sunnuntain teksti kertoo meille, kuinka ihmiset juoksivat leivän perässä. Jeesus oli juuri ruokkinut suuren kansanjoukon Gennesaretin itärannalla viidellä ohraleivällä ja kahdella kalalla. Kansa tajusi, että se oli ihmetyö. Kun he olivat syöneet, he tahtoivat ottaa Jeesuksen kiinni tehdäkseen hänestä kuninkaan. Olisihan hyvä ja huoletonta elää tuollaisen kuninkaan valtakunnassa. Ei tarvitsisi kantaa huolta jokapäiväisestä ravinnosta.

Mutta kun Jeesus havaitsi heidän aikeensa, hän lähti veneellä opetuslastensa kanssa Gennesaretin järven länsirannalle Kapernaumiin. Kansa tuli veneillä perässä. He olivat tosissaan. He tahtoivat tehdä Jeesuksesta leipäkuninkaan.

He etsivät Jeesusta, ja kun sitten löysivät hänet, he kysyivät: “Opettaja, milloin tulit tänne?” Nyt Jeesus huomasi, että kansa oli opetuksen tarpeessa, ja hän piti heille pitkähkön puheen elämän leivästä, eli omasta itsestään. Ihminen ei olekaan luotu vain tätä maailmaa varten. Hän ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

Jeesus sanoo itsestään: “Minä olen elämän leipä.” Hän tiesi noiden häntä seuranneiden ihmisten juoksevan vain suuhun pantavan leivän perässä. Hän näki, että heidän kuolemattomat sielunsa kuitenkin olivat vailla Elämän Leipää. Siksi hän kehotti heitä: “Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään.”

Jeesus tahtoo osoittaa, että hän on Taivaan Isän antama leipä meille ihmisille. Hän tuli alas taivaasta antaakseen maailmalle elämän. “Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän”, sanoo Jeesus.

Jumala näki, että maailma on hengellisen kuoleman partaalla. Ei löytynyt ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki olivat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet.

Jumala jopa katui luoneensa ihmisen, koska kaikki vain halusivat kulkea omaa tietään poispäin Jumalasta. Ihminen ei ole vuosituhanten aikana tässäkään asiassa muuttunut. Yhä elää ajatus, että Jumalaa ei tarvita. Ihminen tulee toimeen omillaan. Kun on ruokaa ja rahaa, ei tässä muusta väliä.

Emme voi syyttää Jumalaa siitä, että täällä maailmassa on niin paljon sotia, rauhattomuutta, nälänhätää, sairautta, yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Luonto saastuu. Ihminen ilman Jumalaa on pahin uhka maailmassa. Ihminen juoksee mieluummin aineellisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin kuin sielun ravinnon, Elämän Leivän, perässä. Mutta Jeesus tuli, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.

Me tarvitsemme Jeesuksen opetusta, me, niinkuin nuo Jeesuksen ajan ihmisetkin. Sillä “mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?”

Jeesus sanoo meille kaikille aivan suoraan: “Minä olen elämän leipä.”  Ja vähän myöhemmin 6. luvussa: “Ja joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.”

Seurakunta ja sen tilaisuudet ovat sitä varten, että olisi tarjolla elämän leipää meille kaikille, sinulle ja minulle. Sillä me emme elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Jumalan sanasta löytyy se tosi elämä, jota sielumme kaipaa. Ilman elämän leipää kuolemme iankaikkisesti. Ilman Jumalan sanaa lamppumme sammuvat. Jumalan sanassa on elämä, iankaikkinen elämä. Se antaa meille tosi ravinnon jo nyt ja kerran iankaikkisesti. Aamen.