Saarna Sulkavan kyläkirkossa 26.6.1994
Joh. 8: 1-11
Jeesus meni Öljymäelle. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."
Tämän sunnuntain evankeliumi on eräiltä osin kivenkovaa tekstiä. Se kertoo heittämättömästä kivestä, mutta myös Jumalan armosta.
Vertauskuvana kivi voi ilmaista kovuutta ja tunteettomuutta. Mutta sillä on myös myönteinen merkitys. Apostoli Pietari kutsuu kristittyjä eläviksi kiviksi ja kehottaa heitä rakentumaan hengelliseksi huoneeksi hengelliselle kulmakivelle, joka on Kristus.
Ilmestyskirja puhuu valkoisesta kivestä, joka annetaan voittajalle. Muinaisessa Kreikassa tuomari ojensi valkoisen kiven tuomioistuimen edessä vapautetulle.
Aviorikoksesta kiinni otettua naista uhkasi kova tuomio. Kirjanoppineet ja fariseukset viittasivat Mooseksen lakiin, jossa oli käsky, että sellaiset oli kivitettävä. Näin he kiusasivat Jeesusta.
Jeesus ei vastaa mitään heidän syytöksiinsä.
Vaikeiden asioiden edessä on parempi vaieta. Varsinkin meidän, joiden arvostelukyky ja vaikuttimet ovat synnin alaiset. Jeesus käänsi fariseusten oveluuden palvelemaan evankeliumia. Hän ei tullut tuhoamaan, vaan pelastamaan, saattamaan syntiset katumukseen ja kääntymykseen.
Jeesus siis vaikenee. Hän vain istuu ja kirjoittelee jotakin maahan. Juutalaisten säädösten mukaan ketään ei rangaista siitä, mitä hän oli kirjoittanut hiekkaan. Näin Jeesus tekee kaksi kertaa. Välillä hän ojentautuu ja sanoo: “Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”
Jeesus yllätti syyttäjät. Hän ei lieventänyt lakia. Hän täytti sen osoittamalla syyttäjät syyllisiksi. Kukaan ei tuominnut. Kivet kourassa syyttäjät lähtivät Jeesuksen luota pois.
Jeesuksen kädessä olikin “valkea kivi”, oli armo, joka kohdistui tuohon pelosta vapisevaan syntiseen.
Tämä teksti on kuin peili, josta näemme itsemme, mutta myös Jeesuksen. Se on totuuden peili. Luonnollisesta peilistä näemme vain oman kuvamme. Se ei näytä meidän sisintämme, vain ulkokuoren. Jumala näkee ulkokuoren läpi sydämen salattuihin sopukoihin asti. Hän näkee sen kiven, jolla olemme aikoneet heittää lähimmäistämme. Kova sana, paha puhe, juoru, pilkka, iva ovat meidän mustia kiviämme. Kun ne lentelevät, tulee pahaa jälkeä.
Aku Räty sanoi kerran hautausmaalla kävellessään: “Täällä ei enää puhuta pahaa toisistaan.” Vanha aatami ei lakkaa heittelemästä kiviä ennen kuin se kuolee. Me olemme ja pysymme syntisinä hautaan saakka.
Mutta syntiselle, rikolliselle, omien syntiensä alla vapisevalle, kadotetulle ihmisparalle Kristus antaa valkoisen kiven ja sanoo: “En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee.”
Kristus on Golgatalla kirjoittanut syntimme ja rikoksemme maahan pyhällä kalliilla verellään. Hän ei tuomitse. Hän antaa kaikki anteeksi. Kristuksen edessä tuomittu pääsee aina lain alta armon alle.
Sinne pääsi tuo ihmispoloinen Jerusalemin pyhäkössä. Sinne pääset sinäkin tänä päivänä. Saat “valkoisen kiven” Kristukselta. Hän ei sinua tuomitse, vaan armahtaa. Näin hän tekee joka päivä sinulle ja minulle ja kaikille uskoville.
Mutta antaako Kristus sen valkoisen kiven meille viimeisenä päivänä? Siitä on kysymys. Kelpaako se meille nyt?
Suokoon Jumala, että sanan sattuessa omaantuntoomme emme fariseusten tavoin lähde Jeesuksen luota pois syyllisyytemme kanssa. Mikä olisi syylliselle parempi tuomioistuin kuin armoistuin? Kristuksen edessä löydämme armon avuksemme oikeaan aikaan.