Saarna Karttulan kirkossa 10.5.1992
5. Moos. 8: 3
Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.
Tämän toisen rukouspäivän aiheena on kirkkomme käsikirjassa Herran kansan koti-ikävä. Tähän päivään liittyy perinteisesti myös äitienpäivä.
Puhumme siis äideistä ja äidin tehtävistä, juhlimme heitä ja kohotamme liput salkoihin äitien kunniaksi.
Toinen rukouspäivä uuden käytännön mukaan tuo esille lähisuhteet, perheen, sukupolvet, keskinäisen ystävyyden ja toistemme huomioonottamisen.
Aiheita on siis useita. Mutta kaikkien näiden aiheiden yläpuolelle nousee sittenkin äsken luettu saarnateksti, jonka valossa kaikkia aiheita voi tarkastella.
Teksti on katkelma Mooseksen puheesta Israelin kansalle. Kansa oli kulkemassa luvattua Israelin maata kohti. Mutta epäuskonsa tähden heidän täytyi harhailla erämaassa 40 vuoden ajan. Tuona aikana Herra nöyryytti ja koetteli kansaansa tietääksensä, mitä heidän sydämessään oli ja tahtoivatko he noudattaa Herran antamia käskyjä.
Tekstissämme Mooses käyttää kansasta sinä-ilmaisua. “Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää.”
Usein vasta hädän hetkellä ihminen taipuu Jumalan edessä. Tämä nähtiin sota-aikana. Entä lama-aikana? Psalmissa 116 tämä tulee selvästi ilmi. “Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua, minä jouduin hätään ja murheeseen. Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: Oi Herra, pelasta minun sieluni!”
Vasta hädässä ja murheessa me muistamme, että meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa, ja että elämässä tärkein asia on sielun pelastus.
Kun Israelin kansa kääntyi Herran puoleen, Herra antoi heille mannaa ruuaksi. Joka aamu he keräsivät maasta taivaasta satanutta enkelten leipää. Se oli jotakin hienoa, suomujen tapaista, hienoa kuin härmä. Kun kansa sen näki, se kysyi ihmeissään: “Mitä tämä on?” Mooses vastasi: “Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi.”
Manna oli Jeesuksen esikuva. Myöhemmin Jeesus sanoi: “Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.”
Miten Jeesusta, elävää leipää, voi sitten syödä? Siihen tekstimme antaa selvän vastauksen: siten, että hän kuuntelee sanaa, Jumalan sanaa, kätkee sen ja noudattaa sitä, eli hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Näin Jumalan sana uskossa sulautuu meihin. Se antaa ravinnon, ei ruumiillemme, kuten ruuaksi tarkoitettu leipä, vaan kuolemattomille sieluillemme. Näin ihminen elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.
Rakkaat ystävät! Meille on annettu elävä leipä, Jeesus Kristus, että pelastuisimme iankaikkiseen elämään. Kun joudumme hätään ja murheeseen, muistakaamme, mistä apu tulee. Eräässä laulussa sanotaan, että apu tulee ylhäältä. Sieltä se tulee tänäkin päivänä.
Tämä ehtoollispöytä on katettu kaikkien Jeesusta tarvitsevien avuksi. Kristus on antanut itsensä, ruumiinsa ja verensä totiseksi leiväksi ja totiseksi juomaksi, jotka kuljettavat meitä taivasta kohti. Hän itse palvelee meitä ja sanoo: “Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä.”
Aamen.