Saarna Syvänniemen kirkossa 9.9.1984
1. vuosikerta
Mark. 7: 31-37
Ja Jeesus lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse.
Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä, ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen. Niin hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: "Effata", se on: aukene.
Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi.
Ja Jeesus kielsi heitä sitä kenellekään sanomasta; mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he julistivat.
Ja ihmiset hämmästyivät ylenmäärin ja sanoivat: "Hyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan".
Tämän sunnuntain aiheena on Puheemme.
Olemmeko koskaan todella tarkanneet, millaista on puheemme? Raamattu opettaa hyvin paljon puhumisesta. Esim. Kol. 4:6: “Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.”
Miltähän lähimmäisestä kuulostaa puheemme? Ovatko sanamme kuin miekanpistoja vai suloisia ja totuuden suolalla höystettyjä? Lähteekö lähimmäinen luotamme iloisena ja kehotusta saaneena vai pahoilla mielin, maahan lyötynä?
“Sydämen kyllyydestä suu puhuu”, sanoo Jeesus. Se, mitä sydämessämme on, tulee esiin puheena, sanoina.
Apostoli Jaakob taas sanoo, että monien eläinten luonnon ihminen on kyennyt kesyttämään, mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää. Se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
Tällaistako on meidän puheemme: täynnä kuolettavaa myrkkyä?
Tänä syksynä sieniretkellä näimme kyykäärmeen. Syysauringon paisteessa se lipoi kieltään valmiina vuodattamaan myrkkyään. Pelko kouristi sydäntä, teki mieli kääntyä kotiin, ja niin teimmekin. Myrkyllinen käärme herätti meissä vastenmielisiä tunteita.
Millaisia tunteita me herätämme lähimmäisissämme?
Erämaataipaleella Siinain korvessa Israelin kansan joukkoon hyökkäsi myrkkykäärmeitä. Ne purivat, ja paljon kansaa kuoli. Silloin Jumala käski Moosesta tekemään vaskikäärmeen. Se kohotettiin tangon päähän, ja jokainen, joka siihen katsoi, jäi käärmeen puremasta huolimatta eloon.
Mekin tarvitsemme vaskikäärmettä, sillä olemme sanoilla ja töillä rikkoneet Jumalaa ja lähimmäistä vastaan.
Missä on sitten vika, jos puheemme on epäpuhdasta, jopa myrkyllistä? Onko vika kielessä, lähimmäisen pahuudessa vai missä?
Tämän sunnuntain teksti kertoo miehestä, joka oli kuuro ja melkein mykkä. Ellei ihminen kuule, hän ei opi puhumaan. Jeesus otti miehen erilleen kansasta ja pani sormet hänen korviinsa ja kosketti hänen viallista kieltänsä ja huokaisi ylös taivaaseen sanoen: effata! Se tarkoittaa: aukene!
Huokauksesta on sanottu, että se on jumaluuden merkki. Jeesuksen huokaus on Pelastajan huokaus. Samoin huokaavat myös ne, jotka tähän Pelastajaan uskovat.
Korvat aukeavat, kielen side irtautuu ja mies puhuu selkeästi. Ennen hänen puheensa oli ollut epäselvää, nyt hän puhui selkeästi. Ensin täytyi korvien aueta. Siinäkö on meidänkin vikamme? Korvat voivat olla tukossa. Emme kuule, mitä Jeesus sanoo meille. Kehotukset kaikuvat usein kuuroille korville. Ilman Kristuksen käsittelyä kielemme on täynnä kuolettavaa myrkkyä.
Jeesus sanoo: “Katsokaa siis, miten kuulette.” Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Vain hän saa kuurot kuulemaan ja mykät puhumaan. Koko ihminen uudistuu, ensin korvat, sitten kieli ja lopulta koko sydän.
On olemassa paljon sellaista kuuroutta ja mykkyyttä, johon ei löydy mitään elimellistä vikaa. On ahdistusta, joka estää sekä kuulemisen että puhumisen. Vain Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa poistaa syyllisyytemme, sairautemme ja kuolemamme.
Syntiä ja kuolemaa väkevämmällä rakkaudella hän sanoo kuurolle ja mykälle ihmiselle: aukene! Hänen käsittelystään lähtee uusi ihminen, joka puhuu suloisesti totuuden sanoja, ei haavoittaen ja lyöden, vaan auttaen ja parantaen.
Älkäämme pelätkö Parantajaa ja Pelastajaa, Jeesusta Kristusta. Yhä hän tekee hyvin kaiken. Tänäkin päivänä saamme kuuroina ja mykkinä mennä hänen tykönsä ja pyytää vaikka virrentekijän sanoin: Kosketa minua, Henki. Kosketa korviani, että kuulisin sinun äänesi, kosketa kieltäni, että kiittäisin ja ylistäisin sinun nimeäsi. Kosketa sydäntäni, että pelastuisin iankaikkiseen elämään.