2. rukouspäivä 1986

Saarna Karttulan kirkossa 11.5.1986


Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Tuossa alkutervehdyksessä meille tuodaan esille kolme Raamatun todistusta:

1. Jeesus on, on aina ollut, jo ennen maailman luomista, ja kaikki, koko maailma, on saanut syntynsä hänen kauttansa.

2. Jeesus oli, oli alussa Jumalan tykönä Sanana ja tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

3. Hän on tuleva taivaasta vielä toisen kerran elämän ylösnousemuksessa noutamaan omansa Karitsan häihin ja tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Tämän 2. rukouspäivän saarnatekstissä, jonka maamme hallitus on meille valinnut, tuodaan esille myös eräs keskeinen, sielumme pelastusta koskeva todistus. Se on 1. Joh. 5: 11-12.

Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

Mistä todistuksesta tässä on nyt kysymys? Tuo pieni sana ‘se’ viittaa edellä lausuttuun. Se käy selville edellisestä jakeesta, jossa sanotaan: “Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään, joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.”

Sitten tulee tämän päivän sana: “Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä, jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.”

Tämä on selvää ja yksinkertaista totuutta. Pieni lapsikin sen tajuaa, ja kun Pyhä Henki sen meille kirkastaa, ymmärrämme, että meidän pelastuksemme on Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä Raamattu todistaa, että meille ei tämän taivaan kannen alla ole muuta nimeä annettu, jossa pelastumme, kuin Jeesuksen Kristuksen nimi. On sanottu, että sydämemme syvin tarve on elää sovinnossa Jumalan, Luojansa, kanssa ja päästä hänen yhteyteensä. Ihmisen sisin on levoton ja rauhaton, kunnes se löytää levon Jumalassa.

Tämä lepo ja rauha lahjoitetaan meille Jeesuksessa Kristuksessa ja siinä tietoisuudessa, että hän on antanut meille iankaikkisen elämän.

Vanhassa siioninvirressä ovat sanat: “Autuas se kansa, joll’ on Jeesus kokonansa, heidän seurassansa hauska olla on.”

Onko meillä, onko sinulla ja onko minulla tämä kokonainen Jeesus, Jumalan Poika?

Taivaan Isä kutsuu meitä joka hetki luoksensa Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämän totuuden Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan: Ei kukaan voi tulla Jeesuksen tykö, ellei Isä, lähettäjä, häntä vedä. Kun meillä on Isä, meillä on myös Poika.

Kristinopissa toisen uskonkappaleen selityksessä meille sanotaan, ettemme voi omasta järjestämme emmekä voimastamme uskoa Jeesukseen Kristukseen ja tulla hänen tykönsä, vaan “Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta”. 

Isän ja Pyhän Hengen tähtäyspiste on Jeesus Kristus. Jos siis tahdomme saada omaksemme kokonaisen Jeesuksen, on laskeuduttava Jeesuksen jalkojen juureen hyvää sanomaa kuuntelemaan. Ja se hyvä sanoma voidaan sanoa hyvin lyhyesti, vaikkapa näin: Jeesus rakastaa sinua valtavalla, yli ymmärryksen käyvällä rakkaudella. Hän itse sanoo: “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.”

On suurta Jumalan armoa, että sinä tänä päivänä istut Karttulan kirkossa kuuntelemassa evankeliumin sanomaa, hyvää sanomaa sinua rakastavasta Kristuksesta, Jumalan Pojasta. Hänen kauttaan meille lahjoitetaan kaikki, mitä me tarvitsemme täällä ajassa ja kerran iankaikkisuudessa. Hänessä annetaan yltäkylläinen elämä täällä ajassa ja iankaikkinen elämä taivaassa.

Ja kaikki tämä on sillä, jolla Poika on, ja jolla Poikaa ei ole, siltä puuttuu tämä elämä sekä täällä ajassa ja kerran iäisyydessä.

Antakaamme siis pelastaa itsemme, ja ottakaamme elämämme keskukseksi Jeesus Kristus.