Saarna Karttulan kirkossa 28.2.1988
2. vuosikerta
Luuk. 7: 36-50
Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen." Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". - "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".
Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut". Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".
Tämän sunnuntain teksti sisältää yhden painokkaan kysymyksen, jonka ateriakumppanit tekivät ajatuksissaan Jeesukselle fariseus Simonin talossa. “Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?”
Kysymys osoittaa, että he eivät tunteneet Jeesusta Messiaaksi, Jumalan Pojaksi. Epäusko Jeesusta kohtaan oli niin vahva, että Jeesus tunsi sen, vaikka kukaan ei sitä ollut sanoiksi asti pukenutkaan.
Fariseus tahtoi kuitenkin näyttää hyväntahtoisuuttaan ja hurskauttaan ja avasi Jeesus Nasaretilaiselle ovensa, vaikka tiesi, että Jeesuksen mukana kulki myös hyvin epämääräistä joukkoa. Siinä maassa oli tapana, että aterian aikana saattoi kuka tahansa, jolla oli pöytävieraille asiaa, mennä sitä toimittamaan.
Nyt sisälle tuli nainen, joka eli syntisesti. Hänellä ei kuitenkaan ollut asiaa Simonille, talon isännälle, eikä muille ateriakumppaneille, vaan Jeesukselle. Ihmeellistä oli se, että hän tunsi Jeesuksen.
Hän pysähtyy Jeesuksen jalkojen kohdalle, itkee ja ja kastelee hänen jalkojaan kyynelillään, kuivaa ne päänsä hiuksilla, suutelee hänen jalkojaan ja voitelee ne kallisarvoisella hajuvoiteella.
Nainen ei sano sanaakaan, vaan käytöksellään hän sanattomasti kertoo Jeesukselle raskaan syntitaakkansa. Sydämen tuska ja hätä panivat hänet liikkeelle Jeesuksen luo.
Tässä Jeesus ja syntinen ihminen kohtasivat toisensa. Tapahtui se autuas vaihtokauppa, että syntinen sai antaa syntinsä Jeesukselle, ja Jeesus sai antaa armonsa syntiselle.
Tapahtuma Simonin kodissa on niin merkittävä, että se on otettu kirkkomme synnintunnustukseen. Sanomme näin: “Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla. Anna minulle pyhä armosi, että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaassa iankaikkisesti.”
Tässäkin oli liikkeelle panevana voimana rakkaus. Syntinen nainen tiesi, tunsi ja näki, että Jeesuksella oli laupiaat silmät, siunaavat ajatukset ja anteeksiantavainen mieli. Siksi hän uskalsi tulla ja koskettaa Jeesusta ja kertoa itkien sanattoman hätänsä.
“Vielä istut armoistuimena ja tahdot anteeksi antaa, jos joku ahdistettuna sun etees synnit kantaa.” Näin lauletaan eräässä hengellisessä laulussa.
Jeesuksen Kristuksen suurin ilo on kohdata syntinen ihminen. Hän kyllä vihaa syntiä ja missä sitä näkee, hän sanoo: “Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Mutta syntejään katuvalle, niiden alla kipuilevalle, hänellä on armon sana.
Sen sai kuulla myös syntinen nainen fariseus Simonin huoneessa. Jeesus sanoi hänelle: “Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Jeesus vastasi synnintunnustukseen synninpäästöllä. Nainen sai synnit anteeksi, sillä hän rakasti paljon. Ja sana sanoo: “Rakkaus peittää syntien paljouden.”
Suurta tässä on sekin, että pieni ihminen voi osoittaa vastarakkautta Kristukselle. Rakkaus ei tuomitse, se antaa anteeksi.
Raamatusta ei löydy yhtään kovaa sanaa syntinsä tuntevalle ja tunnustavalle ihmiselle. Sen sijaan se on täynnä Jumalan rakkautta ja anteeksiantamusta syntinsä tunnustavaa kohtaan.
Fariseus Simon ei oikein tuntenut Jeesusta. Siksi hän ei tehnyt mitään. Hän ei antanut vettä hänen jalkojensa pesua varten, ei tervetulosuudelmaa maan tavan mukaan. Hän ei voidellut öljyllä Jeesuksen päätä. Sisään tullut nainen teki tämän kaiken rakkaudesta Jeesukseen.
Miksi? Siksi, että hän tunsi Jeesuksen.
Tunnetko sinä Jeesuksen ja tunnenko minä? Tämä on elämän ja kuoleman kysymys. Sananlaskuissa sanotaan: “Joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa.”
Näin kävi fariseus Simonin kodissakin: toinen löysi ja sai elämän ja Herran mielisuosion, pääsi osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta. Mutta toinen ei löytänyt. Hän pysyi kylmänä ja etäisenä, vaikka itse taivaan Herra vieraili hänen kodissaan.
Kerran meidänkin täytyy selvästi nähdä valkean valtaistuimen edessä, mitä teimme Herralle Jeesukselle ja mitä jätimme tekemättä hänelle. Kaikki, minkä teemme tai tekemättä jätämme yhdelle vähimmistä lähimmäisistämme, sen me kerran kuulemme.