Saarna Lapinlahden kirkossa 27.2.1983
3. vuosikerta
Mark. 9: 17-29
Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: "Opettaja, minä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki. Ja missä vain se käy hänen kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet."
Hän vastasi heille sanoen: "Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet minun tyköni."
Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.
Ja Jeesus kysyi hänen isältään: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut?" Niin hän sanoi: "Pienestä pitäen. Ja monesti se on heittänyt hänet milloin tuleen, milloin veteen, tuhotakseen hänet. Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä."
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani".
Mutta kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista henkeä ja sanoi sille: "Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene".
Niin se huusi ja kouristi häntä kovasti ja lähti ulos. Ja hän kävi ikäänkuin kuolleeksi, niin että monet sanoivat: "Hän kuoli".
Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi.
Ja kun Jeesus oli mennyt huoneeseen, niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä eriksensä: "Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?"
Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla."
Viime sunnuntain evankeliumi kertoi meille siitä, kuinka Jeesus oli antanut 70 opetuslapselleen vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen valtaa. Opetuslapset iloitsivat siitä, että riivaajatkin olivat heille alamaiset.
Tänään meille kerrotaan voimattomista opetuslapsista, jotka olivat turhaan yrittäneet ajaa riivaajahenkeä eräästä pojasta. Näemme tässäkin todeksi Jeesuksen sanan: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Olemme joka hetki riippuvaisia siitä, mitä Jeesus Kristus tekee ja vaikuttaa sydämessämme ja elämässämme. “Hän tietää avun ajan parhaan, ja neuvonsa on viisahin.”
Missä Jeesus sitten oli ollut, kun opetuslapset yrittivät parantaa tuota tekstimme mainitsemaa miehen sairasta poikaa? Hän oli ollut kolmen opetuslapsen kanssa Kirkastusvuorella. Siellä hän sai nähdä Mooseksen ja Elian ja kuulla Isänsä suusta sanat: “Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.”
Kun Jeesus sitten laskeutui vuorelta alas, häntä oli vastassa hälisevä kansanjoukko. Jeesus näkee jo kaukaa, että jotain on hullusti. Siellä käydään kiivasta ja kovaäänistä väittelyä. Jeesus tiedustelee väittelyn syytä. Noloina opetuslapset kuuntelevat sivusta miehen selitystä pojan sairaudesta ja opetuslasten epäonnistuneesta parantamisyrityksestä. Selitys päättyy miehen syyttäviin sanoihin: “Minä sanoin opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet.”
Opetuslapset eivät olleet voineet tapaukselle mitään. Heidän valtansa on rajoitettu. Jeesus näkee opetuslasten voimattomuudessa esimerkin ihmisiä hallitsevasta epäuskosta. Hän näkee edessään avuttomat opetuslapset, sairaan pojan, riitelevän isän, uteliaan kansanjoukon. Kaikki edustavat sukupolvea, jonka suurin synti on epäusko ja joka epäuskonsa tähden elää voimatonta, vajaamittaista elämää. Kaiken tämän näkeminen saa Jeesuksen ääneensä huokaamaan: “Voi sinä epäuskoinen sukupolvi! Kuinka kauan minun pitää olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä?”
Jeesus tuntee, että epäusko on epäluottamusta häntä itseään kohtaan, selän kääntämistä hänen tarjoamalleen pelastukselle, ihmisen omavaraista yritystä vaikeuksista selviämiseksi. Jeesuksella on pelastussanoma, jota ihmiset eivät tahdo ottaa vastaan. Hän odottaa, että hänen tehtävänsä pian päättyisi eikä hänen enää tarvitsisi kärsiä halveksijoitaan.
Tosiasiassa Kirkastusvuorelta laskeutuminen oli jo osa Jeesuksen viimeistä matkaa kohti Jerusalemia, jossa epäuskoisen sukupolven epäusko saavuttaa huippunsa. Jeesusta pilkataan, häpäistään, ruoskitaan, ja lopuksi hänet tapetaan. Mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös. Koko matkan ajan Jeesus taistelee vihollisen valtaa vastaan ja selviytyy aina voittajana. Niin nytkin.
Poika tuodaan Jeesuksen luo. Mutta ensin käydään Jeesuksen ja pojan isän välillä keskustelu uskosta. Isä pyytää: “Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä.” Pojan hätä on vaihtunut isän hädäksi. Suurin onnettomuus ei olekaan pojan sairaus, vaan isän epäusko. Huutaessaan Jeesuksen puoleen isä kuitenkin uskoo - keskellä epäuskoaan. Jeesus näyttää isän epäuskon ja sanoo: “Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: “Minä uskon, auta minun epäuskoani!” Ja niin poika tuodaan Jeesuksen eteen, ja hän ajaa pojasta pois kuuron ja mykän hengen.
Niin Jeesuksen luota lähtee kaikki kaksi parannettua ihmistä. Jeesus ei paranna vain sairasta poikaa, vaan myös isän. Vasta Jeesuksen luona isälle selvisi, että hänen suurin puutoksensa oli uskon puute.
Jeesuksen luona meille paljastuu puutteemme ja vikamme. Hän on kuitenkin täynnä armoa ja totuutta. Hänellä on taitoa, voimaa, viisautta ja kärsivällistä rakkautta auttaa meitäkin, jotka usein kannamme huoliamme, murheitamme ja sairauksiamme itse. Sana kehottaa heittämään kaikki murheemme hänen päällensä ja uskomaan häneen.
Autuas isä, josta tekstimme kertoo. Hän sai sanoa: “Opettaja minä toin sinun tykösi poikani.” Mutta hän ei aluksi huomannut, että kantaessaan toista Jeesuksen luokse, pääsee myös itse avusta osalliseksi.