Saarna Syvänniemen kirkossa 4.6.1989
3. vuosikerta
Luuk. 9: 51-62
Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne. Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa. Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.
Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?" Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.
Ja he vaelsivat toiseen kylään.
Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".
Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".
Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".
Tämän sunnuntain aiheena on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Sunnuntai voitaisiin otsikoida myös: Jeesuksen seuraajan vaikea tie.
Jokainen meistä on jo kastehetkellä saanut kutsun Jumalan valtakuntaan, ja meitä on täällä sen jälkeen kutsuttu Jeesuksen seuraajan vaikealle tielle.
Miksi tuo Jeesuksen seuraamisen tie on niin vaikea? Se tuli esille jo viime sunnuntain evankeliumitekstissä, jossa Jeesus sanoo opetuslapsillensa, siis sinulle ja minulle: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Jeesuksen seuraaminen on siis oman elämän kadottamista, mutta elämän löytymistä Jeesuksen seurassa.
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo, millaisia Jeesuksen seuraajia me ihmiset olemme. Kun opetuslapset Jaakob ja Johannes totesivat, että samarialaisessa kylässä ei Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan otettu vastaan, he esittivät, että tuli taivaasta tulisi alas ja hävittäisi tuon kylän asukkaat.
Eli heti kun risti alkaa hiertää olkapäätä, me mietimme kostoa kanssavaeltajille.
Mutta Jeesus nuhteli heitä. Nuhde oli tarpeen. “Ja nuhteensakin synnyttää sydämeen uutta elämää”, veisaamme virressä.
Tämänpäiväinen tekstimme kertoo kolmesta miehestä, jotka tunsivat vetoa päästä Jeesuksen seuraan. Kutsu Jumalan valtakuntaan oli heille selvä: tule ja seuraa minua!
Mutta ensimmäinen mies loukkaantui siihen, kun Jeesuksella ei ollut tarjota edes kattoa pään päälle. Mies ilmaisi halunsa seurata Jeesusta, mutta Jeesus ei houkutellut suloisilla lupauksilla, vaan sanoi totuuden tästä maailmasta: “Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.”
Ei ollut kuin ristin kova puu. Siihen hän Golgatalla kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Tätä ristiä ja sen kovaa puuta Jeesus tarjoaa tänäkin päivänä seuraajilleen: "Kiellä itsesi, ota ristisi ja seuraa minua." Voi, miten vaikeaa se on itsekkäälle ja pehmoiluun taipuvalle ihmisluonnolle.
Tekstimme toiselle miehelle Jeesus sanoi vetoavasti: "Seuraa minua." Mutta hän halusi ensin haudata isänsä. Ilmeisesti isä ei vielä ollut kuollut, mutta mies tunsi lain velvoituksen vanhempiaan kohtaan ja lain nojalla väisti kutsun. Eli vastaus oli: "En jouda vielä sinua seuraamaan, Jeesus." On jotain tärkeämpää, jotakin, joka menee Jeesuksen seuraamisen edelle. Ja näin hän hylkäsi kutsun.
Kolmas henkilö oli ihan lähtemäisillään Jeesuksen mukaan sanoessaan: "Minä tahdon seurata sinua, Herra, mutta…" Hän halusi ensin käydä sanomassa jäähyväiset kotiväelle. Taas oli jotakin, mikä meni Jeesuksen seuraamisen edelle, ja hänkin hylkäsi kutsun.
Kaikki kieltäytymisten syyt olivat järkeviä, jopa lain mukaisia. Huonompiakin on esitetty. Mutta olivatpa syyt hyviä tai huonoja, ne kalpenevat, kun Jeesus sanoo: "Ei kukaan joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan."
Rakkaat ystävät. Mitä me sanomme, kun Jeesus sanoo sinulle ja minulle: "Seuraa minua!"? Onko meilläkin omat estelymme? Olemmeko mekin noita mutta – kristittyjä? Sanommeko kyllä tahtovamme, mutta kuitenkin estelemme? Onko joku tai jotakin, joka menee Jeesuksen edelle, jotakin joka on tärkeämpää kuin Jeesus ja hänen seuraamisensa? Jos on, emme ole soveliaita Jumalan valtakuntaan. Emme nyt, emmekä viimeisellä tuomiolla.
Tie Jeesuksen luokse ja Jeesuksen seuraamiseen kulkeekin Isän kautta. Jeesus sanoo ettei kukaan voi tulla hänen tykönsä, ellei Isä häntä vedä. Kunpa Herra antaisi meille rukouksen hengen että pyytäisimme: vedä minua, rakas Isä, Jeesuksen luokse, että pelastuisin.
Jumalan valtakuntaan pääsemme Jeesuksen Kristuksen kautta. Pääsemme sen armon osallisuuteen, jota meille joka päivä tarjotaan. Oikotietä ei ole eikä muuta tietä.
"Jolla Poika on, sillä on elämä, mutta jolla Poikaa ei ole, se ei ole elämää näkevä."
Painokkaasti Jeesus sanoi jumalanpalveluksen alussa ja sanoo yhä ja joka päivä: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."