13. kolm.p. jälk. sunn. 1984

Saarna Karttulan kirkossa 16.9.1984

1. vuosikerta


Luuk. 10: 25-37

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".

Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.

Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.

Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

Tänään kirkossamme vietetään lähimmäisen päivää. Aihe koskettaa meitä kaikkia. Emmekä vietä sitä vain kerran vuodessa, vaan joka päivä. 

Jatkuvasti tulemme tekemisiin toisten ihmisten kanssa. Joskus ympärillämme on kymmeniä, satoja, ehkä tuhansia ihmisiä. On aihetta kysyä: kuka heistä on minun lähimmäiseni? Onko totta, että jokainen ihminen on minun lähimmäiseni, vihollisenikin? Eikö jossakin kohtaa voisi vetää rajan ja sanoa: minä olen tällä puolen ja sinä olet sillä puolen. Mutta Raamattu ei opeta tällaista rajanvetoa. Rajanveto on meidän oman itsekkään mielemme tekoa. Jeesus sanoo: “Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.” 

Raamattu nostaa lähimmäisen arvoon arvaamattomaan, olipa hän kuka tahansa. Olkoon hän vaikka samarialainen.

Juutalaiset pitivät uskonnollisista syistä samarialaisia kirottuina, Jumalan liiton ulkopuolella elävänä ryhmänä. Luukas kertoo, miten Jeesus vastoin yleistä mielipidettä toimi myös samarialaisten keskuudessa. Hän paransi kymmenen spitaalista, joista yksi oli samarialainen. Ja juuri hän palasi kiittämään Jeesusta parantumisestaan. Sykarin kaivolla Jeesus tapasi samarialaisen naisen. Kohdattuaan Jeesuksen hän uskoi hänet Messiaaksi, Kristukseksi. Apostolien teoissa ylösnoussut Kristus mainitsee Samarian yhtenä alueena, jonne todistus hänestä on vietävä. 

Myös tekstimme laupias auttaja on samarialainen. Hän ei kysellyt: ‘kuka on minun lähimmäiseni?’, vaan nähdessään ryöstetyn miehen hän heti armahti häntä. Hän meni hänen luokseen, sitoi hänen haavansa, vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani juhtansa selkään ja vei hänet majataloon hoitoa saamaan. Vieläpä hän maksoi tuon verille lyödyn lähimmäisen hoitokulut. 

Kertomus laupiaasta samarialaisesta huipentuu Jeesuksen kysymykseen: “Kuka osoittautui ryöstetyn miehen lähimmäiseksi?” Lainopettajan oli vastattava ‘samarialainen’, vaikka välttelikin sanan mainitsemista. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Mene ja tee sinä samoin!” Juutalaisen on avarrettava käsitystään lähimmäisestä ja rakastettava myös samarialaisia.

Olisiko meillä syytä avartaa käsitystämme lähimmäisestä? Kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä, kuka on minun lähimmäiseni, vaan tärkeintä on, että minä olen lähimmäinen kaiken aikaa, valikoimatta, rajoja asettelematta, konkreettisesti, käsin kosketeltavalla tavalla. Jeesus ei sanonut lainopettajalle: ‘mene ja ajattele sinä samoin’, vaan: “mene ja tee sinä samoin!” 

Lain suurin käsky on rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämä oli vastaus kysymykseen siitä, mitä pitää tehdä, että perisi iankaikkisen elämän.

Siinäkö siis tämän lähimmäisen päivän evankeliumi on, että me pääsemme jotakin tekemällä taivaaseen? Viekö sittenkin lain tie meidät iankaikkiseen elämään? Sillä kysyyhän Jeesus: “Mitä laissa on kirjoitettuna, kuinkas luet?” Eikö se ole lakia kun meille sanotaan: rakasta, rakasta, rakasta! Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 

Nyt on kerrankin aika meidän jäädä lain alle. On aika jäädä kadotettuina ja tuomittuina lain alle, sillä omatuntomme todistaa meidät syyllisiksi. Emme ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme. Älkäämme itse siirtäkö itseämme lain alta armon alle, vaan antakaamme Jumalan tehdä se omalla ajallaan. Sillä ei rakkaus ole siinä, että me rakastamme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Laki on yhä voimassa, siitä ei ole kadonnut yhtään kirjainta. Kristus ei tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään. Lainalaisena saat katsoa siihen Herraan, joka ristillä sanoi: “Se on täytetty.”

Lain sana tuntuu tänäänkin kovalta ja sen vaatimukset mahdottomilta täyttää. Kuitenkin “Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” on tämän lähimmäisen päivän sana meille kaikille. Siis mene ja tee se, niin saat elää.