Saarna Karttulan kirkossa 25.8.1985
2. vuosikerta
Matt. 12: 33-37
Jeesus sanoi fariseuksille: “Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Tämän sunnuntain aihe on Puheemme.
Puhe muodostuu aivojen ja kielen yhteistyönä. Mitä me ajattelemme, sitä me puhumme. Jeesus sanoo: “Sydämen kyllyydestä suu puhuu.”
Kieli on sydämen renki. Kieli puhuu, mitä sydän käskee. Onko totta, että meidän kielemme on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä? Ja että kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja? Samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Niin apostoli Jaakob kuitenkin sanoo. Ja vuorisaarnassa Jeesus osoittaa, että ihmisen sydämestä nousevat esiin monenlaiset synnit. Päällimmäisenä ovat pahat ajatukset.
Tarkkaillaanpa itseämme, ajatuksiamme ja sanojamme edes yhden päivän ajan. Jos ne kaikki pantaisiin nauhalle, mitä siihen tulisi? Kyllä meidän täytyy todeta, että huono puu tekee huonoja hedelmiä ja että kuinka voisin ajatella ja puhua hyvää, kun itse olen paha? Tosin Jeesus sanoo, että hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
Jeesus on tässäkin asiassa ehdoton. Hän ei tee kompromisseja synnin kanssa. Ylpeää, itseriittoista, itseään hyväksi luulevaa ihmistä hän nimittää kyykäärmeen sikiöksi. Siinä on sinun ja minun titteli, jolla meitä voi nimitellä. Paha ei voi puhua muuta kuin pahaa ja turhia.
Jeesus osoittaa, että puheellamme on iäisyyteen asti ulottuva merkitys: jokaisesta turhasta sanasta meidän on tehtävä tili tuomiopäivänä. Se, mitä nyt puhut, sinetöi kohtalosi. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi. Näin suuri merkitys on sanoillamme ja puheillamme.
Tässäkin kohdassa huomaamme sen, mitä apostoli Paavali sanoo roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa:
“Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”
Niin, kuka pelastaa minut kaikista niistä pahoista ajatuksista ja sanoista, jotka minua hallitsevat? Jumalan laki näyttää meidät syyllisiksi ja kadotuksen ansainneiksi. En kestä sanojeni vuoksi tilinteon hetkellä tuomiopäivänä. Kaikki on minua vastaan, sekä ajatukset, sanat että teot. Minut on ajettu nurkkaan. En voi paeta eteenpäin, en sivulle, en taaksepäin. Kaikkialla näen viheliäisen ihmisen pahuuden.
Mutta huomaammeko: yksi suunta on auki. Ylhäältä kajastaa heikko valo. Valo voimistuu. Jumala on armollinen. “Näen niin kuin aamuruskon uuden päivän koittavan.” Kristus puhuu, ainut hyvä ihminen maan päällä, puhuu. Hän puhuu meidän puolestamme suoraan Taivaan Isän sydämelle. Kristuksen veri puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Aabelin veri huusi kostoa, Kristuksen veri huutaa anteeksiantamusta.
Anna sen pahuuden, mitä sydämestäsi vuotaa, suuntautua ristin juurelle. Mene polvillesi ja rukoile anteeksiantamusta. Tie on auki ylöspäin.
Daavid rukoili, kun hän näki, mitä pahat ajatukset ja sanat teettävät: “Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki.”
Puheittemmekin kohdalla tarvitsemme parannusta joka päivä. Tarvitsemme sitä puhetta, josta kristinoppimme sanoo, että se on sydämen nöyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalan kanssa. Käykäämme Jumalan sanan antamalla voimalla taisteluun pahoja puheitamme vastaan ja pyytäkäämme anteeksiantavaa mieltä niitä kohtaan, jotka meitä parjaavat. Tässäkin pätee Jeesuksen opetus: “Jos me annamme lähimmäisilleen anteeksi, niin meillekin anteeksi annetaan.”
Ja ennen kaikkea pysykäämme Kristuksen rakkaudessa. Anokaamme sitä itsellemme ja pyytäkäämme heijastaa sitä myös lähimmäisillemme muistaen, että kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Sillä Hänessä meillä on turva nyt ja viimeisenä päivänä.