Tämä saarna löytyi samasta laatikosta, jossa on Pekka Mustakallion saarnoja. Työstin tätä tekstiä tänne blogiin, mutta lopuksi yllätyksekseni huomasin, että päivämäärästä johtuen tämä ei kuitenkaan voi olla Pekka Mustakallion saarna. Julkaisen tämän kuitenkin täällä, koska se on mielestäni erinomaisen hyvä saarna ja täysin linjassa sen kanssa, mitä isä-Pekkakin opetti. Todennäköisesti tämä on jonkun Suonenjoen papin pitämä saarna. Nimeä ei paperissa ollut.
Saarna Suonenjoen kirkossa 24.8.2014
2. vuosikerta
Luuk. 4: 25-30
Jeesus sanoi:”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
Ihmismieli on kovin häilyväinen. Tästä päivän evankeliumi jälleen muistuttaa.
Juuri evankeliumin edellä kerrotaan kuinka Jeesus meni tapansa mukaan kotikaupunkiinsa synagogaan ja hän nousi siellä lukemaan profeetta Jesajan kirjasta: “Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangitulle vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4: 18– 19)
Tämän luettuaan Jeesus sanoi: “Tänään, teidän kuultenne on tämä kirjoitus käynyt toteen.”
Luukas kertoo, että kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. (Luuk. 4: 22)
Kuitenkin jo seuraavassa jakeessa Luukas kertoo ihmisten kyselleen: “Eikö tuo ole Joosefin poika? (Luuk.4: 23) Ihmisten mielissä heräsi suuri epäilys Jeesusta ja hänen sanojaan kohtaan. Kannattaako Joosefin, tuon kaikkien tunteman rakennusmiehen, pojan sanoja nyt ottaa niin vakavasti? Kauniita sanoja, mutta taitavat olla vähän liian suuria sanoja Joosefin pojalle. Taitaa nyt poika kuvitella itsestään vähän liikaa.
Ihmiset loukkaantuivat Jeesuksen vaatimattomuuteen. Ainakin Nasaretissa, Jeesuksen kotikaupungissa, Jeesus torjuttiin hänen tavallisuutensa, vaatimattomuutensa tähden. Jumalan lähettämän Messiaan pitää nyt olla jotain muuta kuin rakentajan poika.
Samaa sokeutta Jumalan töitä kohtaan on meidänkin ajatuksissamme. Kun omainen hoitaa läheistään, naapurit huolehtivat toisistaan, vanhemmat lapsistaan ja lapset vanhemmistaan, emme useinkaan ajattele näitä Jumalan suurina tekoina. Jumalan valtakunnan työssäkin ihastelemme mieluummin suuria otsikoita ja ihmekertomuksia.
Jumala syntyi ihmiseksi, aivan tavalliseksi tallaajaksi. Tässä uskomme salaisuudessa meillä riittää ihmettelemistä ja opettelemista. Olemme usein Jumalan arkiselle toiminnalle liian sokeita. Tästä evankeliumi meitä tänään voimakkaasti varoittaa.
Meillä on oma käsitys siitä kuinka Jumalan tulisi toimia. Ja kun Jumala ei näytä toimivan meidän tahtomallamme tavalla, me loukkaannumme. Syytämme Jumalaa, ja osan syytöksistä saa kirkkokin osakseen.
Kirkon toiminta kaipaisi heidän mielestään monenlaista korjausta. Pappien julistusta moititaan. Puheemme on jatkuvasti yhtä ja samaa. Jos kirkko saarnaisi niin ja niin, tekisi niin ja niin, silloin mekin uskoisimme. Tämä on ihmisten tavallista puhetta.
Tuttuja ajatuksia tältäkin päivältä. Sanat ovat kuitenkin jo lähes 80 vuoden takaa. Jaakko Haavio on uskon esteitä esitellyt saarnassaan vuonna 1938. Yhtenä suurena uskon esteenä nähtiin tuolloinkin pappien ja kirkon toiminta.
Mieleen nousevat Jeesuksen sanat: “Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole Herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.” (Joh.15: 20).
Jeesuksen kotikaupunki loukkaantui Jeesuksen vaatimattomuuteen, tavallisuuteen. Aluksi Jeesuksen sanat ihastuttivat, mutta kohta ne vihastuttivat. Vihastuttivat niin suuresti, että suorastaan raivon vallassa Jeesus ajettiin ulos kaupungista ja oltiin valmiita syöksemään hänet alas rotkoon kuolemaan.
Yksittäisinä kristittyinä, seurakuntana, kirkkona, emme saa odottaa, että ihmiset aina kiittäisivät ja ylistäisivät meitä. Palvelija ei ole Herraansa suurempi. “Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.”
Jos yhtään kykenemme Jeesuksen jalanjälkiä seuraamaan, seurauksena on halveksuntaa, vainoa ja pilkkaa. Ihmismielen on vaikea ymmärtää Jumalan toimintaa.
Koska näin on, meidän on ennen kaikkea ajateltava kriittisesti omaa suhtautumistamme Jeesukseen. Kuinka minä suhtaudun Jeesukseen? Tahdonko seurata hänen tahtoaan? Tahdonko kuulla hänen sanojaan? Kuulenko hänen puhettaan?
Jeesuksen sanojen kuuleminen on meidän etsikonaikaamme. Itse emme voi valita, milloin Jumala puhuu meille. Jumalan puheen kuuleminen, Jeesuksen sanojen kuuleminen, on aina erityisen kallisarvoista aikaa.
Siksi on rukoiltava, ettemme torjuisi Jeesuksen sanoja, kun niitä kuulemme. On rukoiltava, ettemme hylkäisi etsikonaikaamme.
Emme ole aina Jeesuksen sanojen kuuloetäisyydellä. Tästä päivän evankeliumi meitä voimakkaasti muistuttaa. Kun kansa yritti syöstä Jeesuksen alas jyrkänteeltä, Jeesus kulki raivoavan väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
Enää Nasaretin ihmiset eivät kuulleet Jeesuksen sanoja. Etsikonaika oli ohi.
Nasaretin asukkailla oli etsikonaikansa, kun he kotisynagogassaan kuulivat Jeesuksen sanoja. Luukas kertoo, että Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan.
Jeesus meni synagogaan kuulemaan Isänsä puhetta, Jumalansa puhetta. Näin hän teki tapansa mukaan.
Tätä Jeesuksen esimerkkiä meidänkin tulee seurata. Jeesus tarvitsi Jumalan sanaa. Niin tarvitsemme mekin.
Jumalanpalveluksessa me kuulemme Jumalan puhuvan meille. Kuulemme Jeesuksen sanoja. Tätä mahdollisuutta meidän ei kannata torjua. Koska niitä kuulemme seuraavan kerran, sitä emme tiedä.
Voimme etsiä Jumalan tahtoa elämäämme silloin, kun hän vetää meitä puoleensa. Voimme kasvaa uskossamme silloin, kun kuulemme hänen puhuvan meille.
“Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” (Jes.55:6)