Saarna Karttulan ja Tervon kirkossa 10.8.1986
3. vuosikerta
Matt. 23: 1-12
Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.
Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Tämän sunnuntain aihe on Itsensä koetteleminen. Saamme tänään Jumalan sanan valossa katsoa kukin omaan sydämeemme.
Jumalanpalveluksen alussa meille sanottiin: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.”
Jumalan armo ei kelpaa ylpeälle, mutta nöyrä ottaa sen ilolla vastaan. Sen vuoksi armollinen Jumala tahtookin nöyryyttää meitä, että näkisimme syntimme ja rikoksemme, ja että hän voisi sitten armahtaa meitä.
Nöyrä ihminen on myös ahdistettu ihminen. Hän näkee joka hetki puutteensa ja syntinsä ja pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi. Ihminen nöyrtyy vain Jumalan väkevän käden alla. Kun nöyryytetty ihminen näkee raskaankin elämänkohtalon takana lopulta rakastavan Isän johdattavan käden, hän sanoo niinkuin Job, tuo kärsimysten mies: “Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.”
Tämän sunnuntain psalmiteksti alkaa myös Herran nimen ylistyksellä: “Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja iankaikkisesti. Auringon noususta sen laskuun saakka olkoon Herran nimi ylistetty.” Ja tämän sunnuntain Päivän tunnussana sanoo: “Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.”
Nöyrän suussa ja sydämessä on Herran nimen ylistämisen henki. Hän laulaa ahdistuksissaankin kiitoslaulua Jumalalle. Ylpeä ihminen sitä vastoin pyrkii aina muita ylemmäksi.
Tämän sunnuntain tekstissä Jeesus tuo meidän eteemme kuvan ylpeästä, itseriittoisesta ihmisestä. Hän kyllä opettaa muita, mutta ei itse elä opetustensa mukaan. Hän panee lähimmäisen kannettavaksi raskaita taakkoja, mutta ei itse tahdo auttaa niiden kantamisessa. Kaikki tekonsa hän tekee saadakseen ihmisiltä kiitosta. Hän rakastaa ensimmäisiä sijoja pidoissa ja juhlissa. Hän odottaa, että häntä tervehditään ensin ja että häntä puhutellaan arvonimillä. Ylpeä ihminen katsoo toisia ylhäältä päin.
Mutta Jeesus opettaa meitä oikean nöyryyden ja lähimmäisen rakkauden tielle. Pois kaikki ihmistä korottavat nimitykset ja ajatukset, sanat ja teot. Jeesus sanoo: “Yksi on teidän opettajanne, yksi on teidän mestarinne ja yksi on teidän Isänne.” Tuo yksi on Jeesus Kristus.
Jumalan valtakunnassa suurin on se, joka on kaikkien palvelija. Siellä itsensä ylentävä alennetaan, mutta joka alentaa itsensä ja nöyrtyy Jumalan edessä, se ylennetään. Luther sanoi: “Nöyryys on niin kaunis ominaisuus, että jos nöyrä ihminen näkisi itsessään sen, hän heti ylpistyisi. Ylpeys on niin ruma ominaisuus, että jos ylpeä ihminen näkisi itsessään sen, hän heti nöyrtyisi.”
Tie on tässäkin asiassa kaita. Miten helposti lankeammekaan ylpeyteen. Vain Kristuksen seurassa opimme oikeaa nöyryyttä. Hän sanoo: “Minä olen hiljainen ja nöyrä.” Ylpeys on synti, kadottava synti, sillä ylpeys nousee ja kasvaa maailman rakkauden hengestä. Tämäkin synti on vietävä armoistuimen eteen ja sanottava selvästi: “Herra, olen ollut ylpeä ja kova ihminen veljiä, sisaria ja muita lähimmäisiäni kohtaan, anna anteeksi.” Silloin meille kuuluu epistolatekstin sana: “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
Nöyrrytään nyt yhdessä Herran väkevän käden alle, että hän ajallaan saisi ylentää armosta meidät täältä maan alhosta tykönsä taivaaseen. Muistakaamme aina tämä äsken kuulemamme Raamatun lupaus: “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”