Saarna Syvänniemen kirkossa 23.8.1987
1. vuosikerta
Luuk. 19: 41-47
Ja kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä.
Tämän sunnuntain aiheena on Etsikkoaikoja. Kristinoppimme sanoo, että ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaisia aikoja sanotaan etsikkoajoiksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.
Onko sinun elämässäsi ollut tuollaista aikaa, jolloin Jumala on tuntunut olevan erityisen lähellä? Oliko se ehkä rippikouluaika tai joku myöhempi ajankohta elämässäsi? Jumalan sanan viljely oli mieluista, ja aina oli halu kirkkoon ja seuroihin. Kun tuota muistelet, voit virittää virren: “Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun, syntein tähden tuomitun.” Rakastit sydämen palavuudella Jeesusta, ja hän rakasti sinua. Usko oli elävää ja voimallista.
Miten on nyt? Onko tämän maailman kiireinen meno ja sen mammona sammuttanut tuon ensimmäisen rakkauden palavuuden Jeesukseen Kristukseen? Onko etsikon aika kohdallasi mennyt ohi? Onko armon aika jo loppunut?
Raamatun mukaan Jumala kutsuu yksityistä ihmistä kerran tai kahdesti ja sanoo. “Se minulla on sinua vastaan, että olet hylännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut ja tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja.”
Tässä näkyy Herran armo ja laupeus meitä kylmenneitä kohtaan, että hän jaksaa pitkittää etsikon aikaa kohdallamme. Hän on tuonut sinutkin, kirkkovieras, Syvänniemen kirkkoon kutsuakseen sinua yhä uudelleen elävään yhteyteensä. Sillä kateuteen asti hän halajaa sitä henkeä meissä, jonka hän on meille antanut. Hän ei tahtoisi yhdenkään nimiinsä otetun eksyvän ja hukkuvan, vaan tahtoo pelastaa jokaisen. Kaikille hän nytkin kuuluttaa: “Tulkaa minun tyköni kaikki.”
Jumalan sana asettaa meidät aina valinnan eteen. Tällaisen valinnan edessä oli myös tekstissämme mainittu Jerusalem, tuo suuren kuninkaan kaupunki Jeesuksen aikana. Tuosta kaupungista Jeesus itkien sanoi: “Kuinka usein minä olen tahtonut koota teitä, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle, mutta te ette ole tahtoneet.”
Öljymäen rinteeltä Jeesus katselee kaunista temppelialuetta ja koko kaupunkia ja itkee sen kohtaloa. Aivan parahtaen hän huokaa: “Voi, jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii!”
Elämä Jerusalemin temppelissä tuntui soljuvan kuten ennenkin. Juhlat juhlittiin, uhrit uhrattiin, temppelipalvelukset pidettiin. Mikä sitten oli vialla? Rukoushuoneesta oli vähitellen tehty ryövärien luola, jonka Jeesus tahtoi puhdistaa oikeaan käyttöönsä.
Mutta pahin vika oli siinä, että he ylenkatsoivat ja hylkäsivät Jeesuksen, Messiaan, Pelastajan. Siksi Jeesuksen täytyi sanoa: “He eivät jätä tähän kiveä kiven päälle, sentähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut.”
Tuo Jeesuksen sana toteutui kirjaimellisesti noin 70-luvulla. Tituksen armeija saarsi kaupungin, temppeli poltettiin ja hävitettiin maan tasalle, vain kivijalka jäi. Sitä on nyt kaivettu esille, ja tänään juutalaiset käyvät tällä nk. Itkumuurilla rukoilemassa ja muistelemassa Jerusalemin temppelin kauneutta.
Raamattu lupaa, että Jumala kutsuu kansaansa vielä toisen kerran. Tämä tapahtuu Jeesuksen toista tulemusta edeltävissä suurissa sodan kauhuissa. Herra on suojaava Jerusalemin asukkaita ja sanoo Sak. 12:10: “Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.“ Heidän edessään on silloin sama Kristus, joka lävistettiin nauloilla ja keihäällä.
Rakkaat ystävät! Jäädään nyt kaikki Herran käsiin ja pyydetään päästä totisesti parannuksen tielle. Meidän etsikkoaikaamme on nyt. Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä.