Saarna Karttulan kirkossa 9.2.1985
1. Joh. 1: 8-10
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
Kirkossa tuli jo 400-luvulla tavaksi viettää erillisiä katumuspäiviä. Kustaa Vaasan ajoilta asti myös Suomessa on vietetty vuosittain neljä rukouspäivää. Ensimmäinen niistä on katumuspäivä.
Katumus on tarkoitettu joka päivä tapahtuvaksi. Se toistuu myös joka sunnuntai jumalanpalveluksen synnintunnustuksessa.
Onko meillä siis aina aihetta katumukseen? Mistä katumus nousee? Mitä se oikein on?
Me voimme torjua katumuksen ja sanoa: “Mitä pahaa minä olen tehnyt? En kai minä ole sen pahempi kuin muutkaan?”
Raamattu puhuu kuitenkin totuuden meistä, kun se sanoo: “Jos sanomme ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.” Voimme siis pettää itsemme ja tehda turhaksi koko Jumalan sanan kohdallamme. Evankeliumilla ei ole voimaa eikä tarkoitusta ihmiselle, jolta puuttuu synnintunto.
Katumus siis edellyttää synnintuntoa. Ja vasta katuvalle syntiselle armo kelpaa.
Voisiko lain saarna herättää meissä synnintuntoa? Vai voisiko sen herättää synnin sanominen synniksi? Kyllä, jos siihen sisältyy Pyhän Hengen työ. Pyhä Henki näyttää meille todeksi synnin. Se on Pyhän Hengen ensimmäinen tehtävä. Koko ajan Pyhä Henki tähtää siihen, että ihminen tulisi synnin tuntoon, katuisi syntejään, tekisi parannuksen, uskoisi ja pelastuisi.
Jumala tahtoo pysähdyttää syntisen ihmisen. Jumala näkee, että ellei pysähdystä tulee, ihminen jatkaa elämäänsä kuin raskas juna katkennutta siltaa kohti. Ellei kuljettaja pane ajoissa jarruja päälle, koko juna syöksyy tuhoon ja turmioon. Tarvitsemme herätystä, voimakasta viestiä Jumalalta.
Mitä kristinoppimme meille opettaa näistä asioista? Luku 6 kohta 70 : “Kun Jumala pysähdyttää syntisen eteensä, tämä joutuu näkemään todellisen tilansa. Hän näkee rikkoneensa Jumalan käskyt. Hän alkaa tajuta, ettei hänellä ole vain yksityisiä syntejä, vaan että koko hänen elämänsä suunta on väärä. Mutta synnin hädän ohella hänessä herää vetämystä Vapahtajan puoleen ja toivo, ettei Vapahtaja sittenkään häntä hylkää. Tätä synnin hätää ja armon ikävää Jumalan edessä sanotaan heräämiseksi.”
Kaikki alkaa siis siitä, kun Jumala pysäyttää meidät. Meillä itsellämme ei ole jarruja. Tarvitaan apu ylhäältä, Jumalalta. Kristinoppimme sanoo, että Jumala on ensimmäinen ja viimeinen. Hän aloittaa, hän jatkaa ja hän päättää työn. “Ei auta oma tekomme, muu apu täytyy olla.”
Entä sitten, kun Jumala on saanut pysäyttää kadotetun ja tuomitun? Kristinoppimme sanoo kohdassa 71: “Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen.”
Tämän sunnuntain evankeliumi puhui myös parannuksen soveliaista hedelmistä. Jeesus sanoo: “Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä. ”Mitä ne ovat?
Ne ovat elämän parannus ja synnin jättäminen. Siinä sitä voimaa ja apua tarvitaankin. Joudumme sotaan syntiä ja saatanaa vastaan. Se sota on kilvoitusta, vaivaa ja työtä. Tappioita tulee paljon, voittoja vähän, jos ollenkaan. Mutta lyötyinä, synnin pettäminä, langenneina ja katuvina Kristus kutsuu meitä armoistuimeen eteen.
Missä se istuin on? Se on tässä sanassa: “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Siis meissä oleva synti on jokapäiväisessä katumuksen ja parannuksen upotettava armoistuimen edessä Kristuksen vereen, ja niin nousee joka päivä esiin uusi luomus, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä. Näinhän Luther meitä opettaa.
Jumala ei tahdo jumalattoman kuolemaa, vaan että hän kääntyisi ja eläisi. Sanan kautta hän tahtoo herättää sydämissämme Jumalan mielen mukaista murhetta, joka on katumusta syntiemme tähden, sillä Jumalan mielen mukainen murhe vaikuttaa parannuksen ja koituu pelastukseksemme.
Niin Herra, herätä meidät, pysäytä meidät, ennen kuin on liian myöhäistä.