3. pääsiäisen jälk. sunn. 1988

Saarna Karttulan kirkossa 24.4.1988

2. vuosikerta


Joh. 17: 6-8

Jeesus rukoili Isäänsä ja sanoi: “Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”


Herran kansan koti-ikävä

Tämän sunnuntain teksti on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta opetuslapsilleen. Se on puhetta myös meille, hänen nykyisille opetuslapsilleen. Siinä Jeesus kertoo, kuinka hän on täyttänyt sen tehtävän, jonka taivaallinen Isä oli hänelle antanut ja kuinka hän ja Isä ovat yhtä.

Kristinuskon vaikeimpiin kohtiin on kuulunut oppi Pyhästä Kolminaisuudesta, eli käsitys siitä, että Jumala on yksi, ja kuitenkin hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Emme kykene koskaan täysin ymmärtämään Pyhän Kolminaisuuden salaisuutta. Mutta koko Raamattua hallitsee tämä Kolminaisuus.

Voimme Kolminaisuuden ajatuksella jakaa koko Raamatun kolmeen osaan siten, että 

1. Vanha Testamentti on Isän aikaa. Hän valmistaa ihmiskunnan pelastusta Israelin kansan kautta. Isän aikana lähetetään profeetat ja annetaan kansalle laki Siinain vuorella. Isän aika on lakiliiton aikaa.

2. Pojan aika alkaa Jeesuksen syntymästä. Isä lähetti oman Poikansa, Jeesus Messiaan meitä pelastamaan. Pojan aika on armoliiton aika. Pojan aikana kaikuu sana: “Minä olen tullut että teillä olisi yltäkylläisyys ja elämä.” “Armosta te olette pelastetut, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi.” Pojan aika päättyy pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumiin, joilla Kristuksen työ täytetään ja sinetöidään.

3. Helluntaina alkoi Pyhän Hengen ja seurakunnan aika. Kristus nousi ylös taivaaseen Isän luokse ja lähetti tänne maailmaan Pyhän Hengen, joka Isästä ja Pojasta lähtee. Hän opettaa ja muistuttaa meitä kaikesta, mitä Jeesus on sanonut ja tehnyt. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin. Hän kirkastaa Jeesuksen Kristuksen. Hän virvoittaa ja lohduttaa. Kristuksen työ täällä maailmassa jatkuu nyt Pyhän Hengen työnä. Armoliitto on yhä voimassa.

Pyhän Hengen ja seurakunnan aika päättyy seurakunnan ylöstempaukseen, josta 1. Tess.4 sanoo, että itse Herra on tuleva alas taivaasta, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. Sitten meidät, jotka olemme elossa, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin. Sitten alkavat Karitsan häät taivaassa, häät, joissa Kristus on sulhanen ja seurakunta on morsian. Karitsan häiden valtavat tapahtumat on kerrottu Ilmestyskirjan 4-19 luvuissa. Karitsan häiden aikana täällä maailmassa hallitsee antikristus joukkoineen. Se on suuren ahdistuksen aikaa.

Ylösotto tai tempaus ei ole vielä Kristuksen toinen tulemus. Se tapahtuu vasta sitten, kun Karitsan häät taivaassa päättyvät. Silloin toteutuvat Jeesuksen sanat: Ihmisen Poika tulee pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Ilm. 1:7 sanoo :”Katso hän tulee pilvissä.” 

Pyhä Kolminaisuus ei ole mikään yhteenlaskutehtävä. Ei ole kyse siitä, miten kolme voisi olla yksi ja yksi kolme. Kolminaisuuden salaisuudessa on kysymys siitä, mitä Jumala meidän eteemme tuo ja syliimme kantaa. Luther sanoo: “Siellä, missä on Kristus, siellä on myös Isä ja Pyhä Henki, siellä on sula armo eikä lakia ollenkaan, sula laupeus eikä syntiä, pelkkää elämää, ei kuolemaa, pelkkä taivas, ei helvettiä.”

Kun Jeesus Kristus on tie Isän luokse, kristillinen kirkko kehottaa kaikkia tulemaan Jeesuksen luokse, sillä hänessä avautuu ikään kuin ikkuna taivaan kirkkauteen. Pyhä Henki kutsuu meitä tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, jossa ja jonka kautta tunnemme Isän. Silloin maailmalla on ovi. Silloin meillä on ovi. Isän luokse taivaaseen mennään Jeesuksen Kristuksen kautta. Kristus on kaiken keskipiste

Jeesuksen tehtävän ydin oli ilmoittaa Jumalan nimi ihmisille. Jumalan tarkoituksena ja Jeesuksen elämän päämääränä on antaa ihmisille iankaikkinen elämä. Tässä laajuudessa pelastus ei kuitenkaan tule koko ihmiskunnan osaksi, vaan ainoastaan niiden, jotka Jumala itse on Jeesuksen tykö vetänyt ja hänelle antanut. Tie Jeesuksen luokse kulkee siis Isän kautta. Kaikki Jeesuksen tykö tulleet ovat Isän omaisuutta. Isä antaa meille Jeesuksen kautta ne sanat, jotka puhdistavat ja pelastavat. Jeesuksen kautta meidät on luotu, lunastettu ja pelastettu. Tässäkin näkyy kolmiyhteisyyden ajatus.

Tämän sunnuntain aiheena on Herran kansan koti ikävä. Onko meillä sitä? Tahdommeko päästä Karitsan häihin, vai tahdommeko jäädä antikristuksen aikaan tänne maailmaan? Kaikki riippuu siitä, olemmeko sanoneet ‘kyllä’ Jeesukselle. Olemmeko armoliiton aikana ottaneet armon vastaan ja uskommeko Kolmiyhteiseen Jumalaan.