Uudenvuodenpäivä 1990

Saarna Karttulan kirkossa 1.1.1990

1. vuosikerta


Luuk. 2:21

Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.


Herran nimi on vahva torni, hurskas juoksee sinne ja saa turvan.

Olemme Jumalan armosta saaneet aloittaa uuden vuoden, vuoden 1990. Näin on vuosi ja vuosikymmen vaihtunut, ja 10 vuoden kuluttua vaihtuu uusi vuosisata.

Tämän päivän aihe on Jeesus-nimi. Johdantolauselmassa meitä kehotettiin tekemään kaikki, mitä teemme sanalla tai työllä, tekemään Jeesuksen nimessä. 

Johanneksen jouluevankeliumissa sanotaan, että Jeesus tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä

Jeesuksen nimi kertoo meille hänen ominaisuuksistaan, hänen luonteenlaadustaan. Profeetta Jesaja ennusti jouluaamun profetiassa: Hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas, Immanuel. Tämä merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Nämä kaikki Jeesuksen nimitykset kuvailevat sitä, millainen Herra meillä on. Hänen nimensä ja verensä kautta me saamme kaiken, mitä tarvitsemme tässä ajassa ja iankaikkisuudessa.

Emme saa unohtaa sitä, että sielunvihollinen tekee kaikkensa turhentaakseen Jeesuksen Kristuksen nimen. Jumala antaa meille sanassaan käskyn, joka kieltää Jumalan nimen turhaan lausumisen. Toisessa käskyssä hän sanoo: “Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.” Luther selittää tämän näin: “Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme hänen nimessään toivota pahaa, vanno, noidu, valehtele emmekä petä, vaan huudamme hänen nimeään avuksi kaikessa hädässämme, rukoilemme, ylistämme ja kiitämme sitä.”

Ehtoollismessussa toistuu sama ajatus: “Totisesti on kohtuullista, oikein ja autuaallista, että me aina ja kaikkialla kiitämme ja ylistämme sinua, Pyhä Herra, Kaikkivaltias Isä, Iankaikkinen Jumala, Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.”

Tämän uuden vuoden alkaessa Herra jälleen kutsuu meitä seuraansa, kaidalle tielle. Sen tien alussa on ahdas portti. Portti on ahdas, koska tällä tiellä ei kelpaa oma voima eikä oma kunto. Kaikki ihmislähtöinen osoittautuu käyttökelvottomaksi. 

Mutta me saamme häneltä kaiken, mitä tarvitsemme. Saamme kulkea Jeesuksen perässä ja tehdä kaikki hänen nimessään. Sillä tiellä hän kyllä näyttää, mitä me olemme, mutta ennen kaikkea sen, mitä hän itse on. Hän on totisesti: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.