Saarna Pysäkin koululla 26.12.1992
Luuk. 12: 49-53
"Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle -- ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt! Mutta minut on kasteella kastettava -- ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa."
Olemme Jumalan armosta saaneet viettää joulua. Olemme kuulleet joulun ilosanoman Jeesuksen syntymästä. Sen kuulivat ensimmäisinä paimenet kedolla lähellä Betlehemiä. Nyt paimenet ovat palanneet Jeesuksen seimeltä arkiseen työhönsä kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet.
Mutta kun he palasivat entiseen työhönsä kedolle paimentamaan lampaita, mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Kaikki oli muuttunut. Arkeen oli tullut hohdetta. He saivat uutta voimaa. Aina he muistivat, että olivat kuulleet enkelin viestin ja nähneet Jeesuksen seimessä. Ja kaikille he sen ilmoittivat ja keskenään sitä ihmettelivät.
Meillekin kaikki se, mitä olemme tänä jouluna kuulleet ja nähneet, on annettu voimaksi matkalle arjessa ihmisten keskellä eläessämme. Nyt tuota voimaa todella tarvitaan, sillä meidät vedetään joulutunnelmista karuun arkeen evankeliumitekstin myötä.
Jeesus sanoo, että hän on tullut heittämään tulta maan päälle. Tuli tässä kuvaa sitä kuumuutta, jonka Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta saa aikaan. Jumalan valtakunnan tuli polttaa pois sitä synnin saastaa, mikä on ihmisten sydämissä. Jeesukselle itselleen julistus merkitsi joutumista kastettavaksi kärsimyksen kasteella. Kuoleman verikaste Golgatalla oli vielä edessäpäin. Se oli vielä kestettävä, ennen kuin ratkaiseva voitto olisi saavutettu.
Erityisesti Jeesuksen opetuslasten oli päästävä harhaluulosta, että Jeesus kuin yhdellä taikaiskulla olisi tuova rauhan maan päälle. Messias, Kristus, on tosin Rauhanruhtinas, mutta rauha saavutetaan eripuraisuutta aiheuttavien taistelujen kautta. Jeesus itse tiesi, että hänen piti taistella Jumalan valtakunnasta katkeraan loppuun asti.
Taistelussa kukaan ei voi jäädä sivustakatsojaksi. Koditkin jakaantuvat Jeesuksen tähden. Nuorempi sukupolvi asettuu vanhempaa sukupolvea vastaan. Kaikki sukulaisuussuhteetkin asetetaan koetukselle. Julistus Jumalan valtakunnasta aiheuttaa hajaannusta, ristiriitaa ja taistelua.
Jeesus ei katteettomilla lupauksilla houkuttele seuraajiaan, vaan lupaa verta ja kyyneleitä. Kun hän julistaa: “Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi", kaikki eivät halua lähteä tälle tielle. Mutta ne, jotka lähtevät, saavat kyllä tuntea sen nahoissaan.
On sanottu, että totuuden julistajalla ei ole yösijaa. Näin oli Stefanuksenkin kohdalla. Kun hän sanoi suuren neuvoston kokouksessa totuuden siellä istuvista, syntyi hirveä henkien taistelu ja meteli. Kuulijat tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä, ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät.
Stefanus oli ensimmäinen Jeesuksen veritodistaja, marttyyri. Ja Stefanuksen tietä ovat joutuneet täällä maailmassa kulkemaan tuhannet ja taas tuhannet kristityt aivan meidän aikaamme asti.
Jeesuksen todistajien osa ei ole helppo. He joutuvat täällä maailmassa kokemaan eriasteista vainoa uskonsa tähden. Meidän maassamme ei ketään uskonsa tähden tapeta, mutta moni todistaja joutuu kokemaan ylenkatsetta ja halveksuntaa.
Eräässä siioninvirressä pyydetään:
Vie meidät, Herra, taisteluun
ja rohkeutta anna,
niin että sydämen ja suun
käyttöösi voimme panna.
Rakkaat ystävät! Onko tämä myös meidän pyyntömme? Uskallammeko todella pyytää, että meidätkin viedään taisteluun Jumalan valtakunnan puolesta? Julistaja ei taistele tämän maailman aseilla, vaan Hengen miekalla, joka on elävä ja voimallinen kuin kaksiteräinen miekka. Voittoa ei saavuteta ilman taistelua. Siksi virrentekijä sanoo:
Tääll’ on sota, kilvoitus, vaiva ja työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö.
Siinä onkin tämän sunnuntain ihana evankeliumi, että rauha saadaan vasta taistelun jälkeen. Se on se rauha, josta Jeesus sanoo: “Minun rauhani, sen minä annan teille. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran taistelivat päällä maan.
Aamen.