Saarna Karttulan kirkossa 26.12.1990
2. vuosikerta
Matt. 10: 32-33, 37-39
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Tänään, 2. joulupäivänä, aiheemme on Kristuksen todistajat. On kysymys Jeesuksen tunnustamisesta ja siitä seuraavan ristin kantamisesta.
Jeesus ei lupaa omilleen helppoa tietä, mutta hän on luvannut olla tunnustajiensa ja todistajiensa kanssa joka päivä maailman loppuhetkiin asti.
Jeesus odottaa, että me tunnustamme hänet ihmisten edessä. Voimme joko tunnustaa tai kieltää tuntevamme hänet. Joka täällä tunnustaa Jeesuksen ihmisten edessä, häntä Jeesus lupaa puolustaa Isän edessä. Ja sen, joka kieltää hänet ihmisten edessä, hänkin kieltää Isän edessä. Tunnustaminen voi merkitä vainoa, mutta tähän sisältyy myös rohkaisu: palkka odottaa Isän luona taivaassa. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: “Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa.” Juuri tämä meiltä usein ristin tiellä unohtuu.
Kun katsomme omiin vaikeuksiimme ja mahdollisuuksiimme, alamme vaipua kuin Pietari aaltoihin. Mutta kun kohotamme katseemme Herraan, hänen sanaansa ja lupauksiinsa, viriää uusi toivo ja rohkeus.
Jeesuksen tunnustajina ja todistajina meidän on hyvä muistaa, että Jeesus Kristus on A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu, alfa ja omega. Jeesuksen todellisen opetuslapsen sydämessä rakkaus läheisiinkin on vasta toisella sijalla. Jeesusta on rakastettava enemmän kuin heitä. Jeesus on aina ensimmäinen. Kaikessa on kysymys siitä, olemmeko soveliaita jeesukselle. Se on kaiken A ja O. Mikään eikä kukaan saa mennä Jeesuksen edelle.
Jumala on arka kunniastaan. Hän ei anna kunniaansa kenellekään toiselle eikä ylistysvirsiään epäjumalille.
Kristuksen todistajan jokapäiväiseen matkavarustukseen kuuluu risti, sen ottaminen ja kantaminen. Jeesus sanoo: “Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.”
Huomasitko, että Jeesus sanoo: ristiänsä? Jokaisella se on oma risti, ja jokaisen on kannettava omaa ristiänsä. Sen alla kantaja usein uupuu. “Hänkin uupui ristin alla, Hän sai käydä Golgatalla, Hänkin kyyneleissään ui”, veisaamme siioninvirressä.
Jokainen täällä oleva Kristuksen todistaja tietää ja tuntee oman ristinsä. Mutta sitä ristiä sinua ei ole kutsuttu kantamaan yksin. Jeesuksenkin ristiä kannatteli Simon Kyreneläinen. Sinun ja minun ristiä kannattelee esirukouksillaan itse Jeesus Kristus ja Pyhä Henki sanomattomilla huokauksillaan Isän puoleen. Hän elää aina rukoillakseen meidän puolestamme. Kristus kantaa meidän ristiämme raskaimmasta päästä.
Ristin kantaminen on aivan välttämätön matkavarustus. Sen alla kyllä voidaan paljon menettää, jopa koko elämäkin. Mutta vain ristinkantajat löytävät oikean elämän. Meitä rohkaistaan Jeesuksen sanoilla: “Joka löytää elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä Minun tähteni, hän löytää sen.”
Rakkaat ystävät! Miten me todistamme Herrastamme? Kannammeko nurkumatta omaa ristiämme?