Septuagesimasunnuntai 1989

Saarna Karttulan kirkossa 22.1.1989

3. vuosikerta


Luuk. 17: 7-10

Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty?

Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."


Tämän sunnuntain aiheena on Ansaitsematon armo. 

Jokainen tiedämme, ettei armoa voi ansaita. Jos joku rikoksen tehnyt lähettää presidentille armonanomuksen, hän ei voi tuohon anomukseen liittää ansioluetteloaan eikä muutoin osoittaa mitään omia ansioitaan, joiden perusteella hänet pitäisi armahtaa. 

Armo annetaan lahjaksi. Näin täällä maallisessa elämässä kuin myös Jumalan valtakunnassa.

Kristinoppimme opettaa: “Jumalan rakkautta, joka tulee osaksemme ilman omaa ansiotamme, sanotaan armoksi.” Raamattu kehottaa meitä pitämään huolta siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta. Jokaiselle srk:n työntekijälle ja srk:n jäsenelle tämä armon jakamisen tehtävä on annettu. Tämä tulee kauniilla tavalla esille Isä meidän -rukouksessa: “Ja anna meille anteeksi syntimme, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Tämän päivän kohdassa Päivän Tunnussanassa sanotaan: “Pukeutukaa te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen ja pitkämielisyyteen.”

Miten tuohon pystymme? Näemme ja itsestämme huomaamme, miten helposti rakkaudettomuus ja kovuus valtaa sydämemme. Lyömme lyötyä ja puhumme pahaa lähimmäisestä. Tämä osoittaa vain sen, että Jumalan armo ei ole meille kirkastunut. 

Kun katsomme Golgatan ristille, näemme, mitä armon jakaminen Kristukselle merkitsi. Hän otti rangaistuksen päällensä, että meillä rauha olisi. Hänet haavoitettiin ja tapettiin meidän syntiemme tähden. “Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Oikeus olisi tapahtunut, jos Jumala olisi lyönyt meitä ja hylännyt meidät. Mutta siinä näkyy Jumalan ansaitsematon armo meitä kohtaan, että hän löi omaa Poikaansa ja hetkeksi hylkäsi hänet, että me saisimme armon.

Kristuksen täytyi Jumalan vihan alla huutaa: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!” Jumalan armon tuominen meidän keskellemme maksoi noin paljon.

Tämän kaiken Kristus teki minun tähteni. Nyt on kyse siitä, mitä minä teen hänen tähtensä hänen valtakunnassaan, hänen seurakunnassaan?

Suurinta, mitä voit tehdä, on antaa koko elämä Jumalan käyttöön. Herra tarvitsee juuri sinua.

Monet tekevät työtä Jumalan valtakunnassa näännyksiin asti. Ajatellaanpa vaikka lähetystyöntekijöitä, omaa nimikkolähettiperhettämme.

Työllämme emme ansaitse Jumalan armoa. Tekstissämme sanotaan: “Ei kaiketi isäntä kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."

Emme pysty antamaan elämäämme Jumalan käyttöön, ennen kuin meille selviää Jumalan ansaitsematon armo.

Kristus oli aina valmis palvelemaan ja auttamaan. Hän antoi meille esikuvan. Niinkuin hän teki, niin olemme mekin velvolliset toisillemme tekemään.

Sana kehottaa vielä: “Palvelkaa Herraa ilolla!” “Ja kaikki, mitä teette sanalla tai työllä, tehkää Herra Jeesuksen nimessä.”

Tähän meidät on kutsuttu, ja tästä kutsusta saamme iloita. Voimanlähteenä elämässämme on Jumalan rakkaus, ansaitsematon armo. Sen varassa jaksamme jatkaa matkaa.