Saarna Karttulan kirkossa pitkäperjantaina 17.4.1992
Matt. 27: 33-54
Tultuaan paikalle, jota sanotaan Golgataksi-se on: pääkallon paikaksi- he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä; mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda. Ja kun he olivat hänet ristiinnaulinneet, jakoivat he keskenään hänen vaatteensa heittäen niistä arpaa. Sitten he istuutuivat ja vartioivat häntä siellä. Ja he olivat panneet hänen päänsä yläpuolelle hänen syynsä julki, näin kirjoitettuna: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas".
Silloin ristiinnaulittiin hänen kanssansa kaksi ryöväriä, toinen oikealle ja toinen vasemmalle puolelle. Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä, nyökyttivät päätänsä ja sanoivat: "Sinä, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat, auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä".
Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen. Hän on luottanut Jumalaan; vapahtakoon nyt Jumala hänet, jos on häneen mielistynyt; sillä hän on sanonut: 'Minä olen Jumalan Poika'." Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.
Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Hän huutaa Eliasta". Ja kohta muuan heistä juoksi ja otti sienen, täytti sen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda. Mutta muut sanoivat: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan".
Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.
Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika".
"Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen". (Ilm. 5: 12)
Tänä pitkäperjantaina olemme kaikki luetun tekstin välityksellä Jerusalemin pyhässä kaupungissa Golgatalla, pääkallon paikalla, katsomassa Jeesuksen kuolemaa meidän syntiemme tähden. Näemme, kuinka Jeesukselle tarjotaan juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä. Jumalan valitun on maistettava kärsimyksen maljasta, juotava sen katkeruus pohjaan asti.
Siihen kärsimykseen kuului kaikki se, mitä ristin juurella tapahtui. Sotamiehet, jotka olivat Jeesuksen ristiinnaulinneet näennäisen välinpitämättöminä, heittelevät arpanoppaa ja jakavat näin Jeesuksen vaatteet yhden toisensa jälkeen. Merkitsihän toimenpide heille ajankulua, ettei aika olisi tullut pitkäksi ristin juurella.
Ristin päällekirjoituskin oli pilkkaava: “Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas”. Ohikulkijat herjasivat ja nyökyttelivät päätänsä ja yrittivät olla teennäisen vakavia ristin juurella. Tosin ylipappien ja kirjanoppineiden täytyi myöntää, että Jeesus on muita auttanut. Siinä he tietämättään sanoivat totuuden. Mutta sitten he kehottivat Jeesusta astumaan alas ristiltä, että voisivat sitten uskoa häneen. Totta oli sekin, että Jeesus oli luottanut Jumalaan. Mutta sitten tuli taas pilkkaa, kun he kehottivat Jumalaa tulemaan apuun. Olihan Jeesus sanonut: “Minä olen Jumalan Poika.” Samaan pilkkaan yhtyi myös toinen ristin ryöväri.
Golgatalla liikuttiin syvissä vesissä. Pohjaa ei tuntunut löytyvän eikä pinnallakaan pysynyt. Pimeyden voimat olivat liikkeellä. Pimeys oli niin synkkä sieluissa, että se siirtyi sieltä pimeydeksi koko luomakuntaan. Tuota pimeyttä kesti kolme pitkää tuntia.
Pilkkaajat vaikenivat. Kaikki pelkäsivät. Mitä tästä kaikesta oikein tulee?
Yhtäkkiä kammottavan hiljaisuuden leikkaa Jeesuksen huuto: “Eeli, Eeli, lama sabaktani!”
Näihin sanoihin on ikuistettu ristin merkitys. Jeesuksen hylätyksi tuleminen kuuluu Vapahtajan kutsumukseen. Niin täytetään kaikki vanhurskaus. Ollaan Golgatan tien alimmassa kohdassa. Vaikka mitä muuta nyt tapahtuisi, se ei enää lisäisi tuskaa.
Mutta sieltä alhaalta löytyvätkin Isän kädet, joiden varaan saa jäädä vaikeimmalla hetkellä. “Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”
“Se on täytetty!” Ja hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Taistelu on päättynyt. Isältä saatu tehtävä on loppuun suoritettu. Jumalan Karitsa otti pois maailman synnin. Sovinto ihmisten ja Jumalan kanssa oli uudelleen solmittu, liitto on uudistettu. Jokainen, joka katsoo ristin Kristukseen, saa syntinsä anteeksi.
Tästä on muistutuksena ehtoollinen, muisto, kiitos- ja yhteysateria. Enää ei kenenkään tarvitse täällä maailmassa vaeltaa syyttävällä omallatunnolla. Jeesuksen Kristuksen veressä on lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan.
Kun Jeesus Golgatalla kuolee, temppelin esirippu repeää ylhäältä alas asti, maa järisee ja monet kuolleet heräävät ja menevät Jerusalemin kaupunkiin ja ilmestyvät monille. Jeesusta pilkanneiden täytyy tunnustaa: “Totisesti, tämä oli Jumalan Poika.”
Pitkäperjantain iltana Jeesus sitten otetaan alas ristiltä ja haudataan Joosef Arimatialaisen hautaan. Hänestä sanotaan, että hän odotti Jumalan valtakuntaa.
Hiljaisuus laskeutuu kaiken ylle. Alkaa surutyö ja suruaika opetuslasten ja muiden häntä rakastavien elämässä.
Rakkaat ystävät! Jo kasteessa olemme tulleet osallisiksi Kristuksen voitosta Golgatalla. Sen, mikä näytti tappiolta, Jumala on kääntänyt voitoksi. Risti on samalla sekä häpeän että voiton merkki. Tie armoistuimelle on avattu. Temppelin esirippua ei enää ole. Armoistuin on paljastunut.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. (Hepr. 4: 16)
Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6: 2)