Kristuksen taivaaseenastumisen päivä 1991

Saarna Karttulan kirkossa 11.5.1991

2. vuosikerta


Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi: “Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."


Tämän juhlapäivän evankeliumitekstissä Jeesuksen ylimmäisen papillinen jäähyväisrukous jatkuu. Vuoroin hän puhuu opetuslapsilleen, vuoroin taivaalliselle Isälleen. Viime sunnuntain tekstissä hän kahteen kertaan puhui Isälleen tulostaan hänen luokseen: “Minä tulen nyt sinun tykösi”. 

Mutta ennen kuin Jeesus pääsi Isänsä tykö, hänen oli käytävä läpi katkera kärsimys, pilkka ja häväistys, ja kova kuolema Golgatalla. Mutta sitten, pitkäperjantain jälkeen, pääsiäinen koitti. 

Ylösnousemuksesta oli vain 40 päivää Isän kodin ovelle. Tuona 40 päivän aikana hän ilmestyi usein opetuslapsilleen ja ystävilleen. Kukaan hänen vihollisistaan ei enää nähnyt Jeesusta, vain Jeesuksen omat, jotka uskoivat häneen, saivat hänet nähdä. Jeesus julisti heille Jumalan valtakuntaa ja antoi heille rauhansa. Ylösnoustuaan hän aina tervehti heitä sanomalla “Shalom, rauha teille”. 

Tämän rauhan Jeesus antaa omilleen tänäkin päivänä. Hän sanoo: “Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” 

Mutta on hyvä muistaa oikea järjestys: ensin sota, sitten rauha. “Ain' seuraa sotaa rauha, päivämies palkitaan”, veisataan virressäkin. Sodan läpikäynyt palkitaan Jumalan rauhalla. 

Sisäinen sota itsessä asuvaa syntiä vastaan on opetuslapsen tuntomerkki. Vaikka hän on maailmassa, hän ei ole maailmasta. Hän kärsii synneistä, sotii niitä vastaan, pyytää niitä anteeksi joka päivä. Raamattu vakuuttaa: “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, antaa meille syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 

Jumalan rauha ei ole tästä maailmasta, sen rikkaudesta, kunniasta ja turhuudesta, vaan siitä, että synnit ovat anteeksi annetut Jeesuksen Kristuksen kautta. 

Helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä, oli opetuslapsille käskynjaolla olemista. He saivat valtavan tehtävän: “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” 

Tässä on sanottu seurakunnan päätehtävä kaikkina aikoina. Hyvää sanomaa on vietävä jokaiselle maailman asukkaalle. Kaikki kansat on kastettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja sen jälkeen opetettava pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt opetuslasten  pitää. Mutta heitä ei lähetetty yksin, sillä Jeesus tiesi, ettei siitä tulisi mitään, ja sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Jeesus on tässä työssä mukana maailman loppuun asti ja tänäkin päivänä. Hänen nimessään opetuslapset ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita. He panevat kätensä sairasten päälle ja ne tulevat terveiksi. 

Paljon luvattiin paljon annettiin. Sitten Herra Jeesus siunasi omansa. Luukas kertoo, että siunatessaan heitä hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.

Rakkaat ystävät! Jeesuksen siunaus on yhä hänen omiensa päällä. Yhä hänen siunaavat kätensä ovat yllämme. Yhä hän lähettää meitä lähelle ja kauas lähetystyöhön. Lähetyskenttä on laaja. Se alkaa kodista ja ulottuu maan ääriin asti. Ja kun tehtävä on loppuun suoritettu, hän tulee takaisin samalla tavalla kuin menikin Isän luokse. Ilmestyskirjassa sanotaan: “Katso hän tulee pilvissä.” Kysymme: joko tehtävä on kohta loppuun suoritettu? Joko saran pää näkyy? Joko vainiot ovat vaalenneet Jumalan leikattavaksi? Hän vastaa: “Totisesti minä tulen pian.” 

Aamen. Tule Herra Jeesus.