Saarna koulun päätösjp:ssa Karttulan kirkossa 4.6.1994
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
Nyt se kauan odotettu kesä ja kesäloma on vihdoin koittanut. Armas aika ja suvi suloinen on tullut. Jumalan luonto on herännyt talvihorteistaan uuteen elämään. Saamme ihailla ja ihmetellä Jumalan luomistekoja. Puut humisevat lehtiverhossa ja niityt vihannoivat, linnut laulavat ja kukat kukkivat jo monin paikoin. Jumalan hyvyys ympäröi meitä. Kiitosmieli täyttää sydämen.
Kaiken on Jumala tehnyt hyvin meidän elämässämme. Hän on ensiksikin luonut meidät, lunastanut meidät Jeesuksen Kristuksen kautta ja lupaa meille tämän elämän jälkeen luonaan iankaikkisen elämän. Hän on taivaallinen puutarhuri, joka hoitaa meitä joka päivä. Jeesus sanoo, että hän leikkaa pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.
Jeesus puhdistaa meidät synneistämme sanallaan ja verellään. Jeesus sanoo: “Se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” Jeesus kehottaa meitä pysymään hänessä ja hänen rakkaudessaan.
Jeesus on puu ja me olemme oksat. Pysymme elossa vain siten, että pysymme kiinni puussa. Eihän oksakaan pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa kiinni.
Taivaallinen Isä on jo kasteessa liittänyt meidät Jeesukseen. Olemme Jumalan lapsia, ja meillä on Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet. Kun pysymme Jeesuksen yhteydessä, tuotamme paljon hedelmää. Ilman Jeesusta emme saa mitään aikaan.
Jos oksa irtoaa puusta, se heitetään pois, ja se kuivettuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos pysymme Jeesuksen yhteydessä, saamme pyytää mitä ikinä haluamme, ja me saamme sen. Me olemme Jumalan lapsia ja Jeesuksen opetuslapsia. Ja niinkuin taivaan Isä rakastaa Jeesusta, niin Jeesuskin rakastaa meitä. Kesälomallakin saamme olla turvassa.
“Taivaan Isä hoitaa lastaan,
hän on Isä jokaisen.”
Taivaan Isä vetää ja johdattaa meitä joka päivä Jeesuksen luokse ja hänen rakkautensa osallisuuteen. Pysytään hänen rakkaudessaan.
Rukous:
Kiitos, rakas taivaallinen Isä, että olet niin rakastanut maailmaa, ettei yksikään, joka sinuun uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.