Saarna Syvänniemen ja Tervon kirkossa 29.7.1990
Matt. 17: 1-8
Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö".
Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
Tänään saamme olla Jeesuksen kanssa Kirkastusvuorella.
Kirkastusvuoren tapahtumia on joskus sanottu Jeesuksen konfirmaatioksi. (Konfirmaatio merkitsee vahvistamista.) Jumala tällöin vahvisti sen, mitä jo Jeesuksen kastehetkellä Jordanilla oli ilmoitettu. “Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä.”
Isän ääni taivaasta näin ilmoitti, että Jeesus on Jumalan poika, jota meidän on kuultava. Se on kutsu kuuliaisuuteen ja Jumalan sanan tottelemiseen. Usko tulee kuulemisesta. Jeesus on Jumalan tahdon ainoa ilmoittaja.
Kirkastusvuoren tapahtuma ennakoi jo sitä, mitä Jeesus oli kokeva Golgatalla. Täältä, Kirkastusvuorelta, alkoi hänen viimeinen matkansa Jerusalemia kohti. TäälIä, Kirkastusvuorella, Isä vahvisti Poikaansa kestämään matkan vaivat ja ristin kärsimykset.
Tässä kärsimystien alkupäässä oli mukana myös kolme Jeesukselle läheisintä opetuslasta: Pietari, Jaakob ja Johannes. Muut opetuslapset jäivät vuoren juurelle odottamaan, mutta nämä kolme saivat hetkeksi katsahtaa Jumalan valtakunnan kirkkauteen.
Tuossa taivashetkessä aika ja iankaikkisuus kohtasivat. Usko muuttui hetkeksi näkemiseksi. Jeesuksen muodon muuttuminen kertoo siitä kirkkaudesta, joka häntä taivaassa odotti. Tästä kokemuksesta Johannes, yksi silminnäkijä, kertoo myöhemmin: “Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, minkä Isä ainoalle Pojalleen antaa.” Opetuslapset tarvitsivat tätä kokemusta myöhemmin toimiessaan helluntain jälkeen seurakunnan paimenina.
Opetuslasten valtava kokemus päättyi Jeesuksen kosketukseen. Oli herättävä arkitodellisuuteen. Tunteet ja kokemukset haihtuvat, Jeesus yksin pysyy. Kehotus ”nouskaa, älkääkä pelätkö” on kutsu arkeen, sen työhön ja vaivannäköön.
Joskus meillekin annetaan kirkastusvuorihetkiä. Silloin saamme kokea ja tuntea sen, että Jumala on lähellä. Usein tämä tapahtuu hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, mutta joskus myös suuren kansanjoukon keskellä. Näistä hetkistä Raamattu sanoo: “Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.”
Hiljaisuutta ja Jumalan kohtaamista saamme myös tietoisesti etsiä. Voimme etsiä monella tavalla. Kristilliseen hiljentymiseen kuuluu olennaisesti Jumalan sanan kuunteleminen ja rukous. Parantava hiljaisuus on Kristuksen läsnäoloa. Jumala kohdataan hiljaisuudessa, vain Kristuksen kautta.
Uskonelämämme tarvitsee vahvistuakseen myös hengellisiä kokemuksia, kirkastusvuorihetkiä. Uskoamme ei voi eikä saa kuitenkaan rakentaa niiden varaan. Nämä kirkastusvuorihetket kuuluvat rukouksen maailmaan. Ne eivät synny pakolla, ei puristamalla. Ne annetaan lahjaksi.
Kirkastusvuorikokemuksia ei anneta kaikille. Kahdestatoista opetuslapsesta vain kolme sai kokea tämän. Tärkeintä uskonelämässä eivät olekaan kirkastusvuorihetket, vaan se, että pysymme lujasti Jumalan sanassa ja sakramenteissa.
Arkielämässäkin, jopa epäonnistumisissa, pettymyksissä ja ahdistuksissa Kristuksen kirkkaus saattaa salatulla tavalla tulla ilmi. Kirkkaus ja voima tulevat yksin Jumalalta. Jotka häneen katsovat ne säteilevät iloa.
Rakkaat ystävät! Miten on meidän laitamme? Olemmeko saaneet kokea kirkastusvuorihetkiä omassa elämässämme? Onko meissä tätä Kristuksen kirkkautta? Levitämmekö sitä ympärillemme?
Jos seuraamme Jeesusta täällä - riippumatta siitä saammeko kokea kirkastusvuorihetkiä, vai kuljemmeko ankeassa arjessa - mekin saamme kerran taivaassa Jumalan armosta nähdä Kristuksen kirkkauden.