8. kolm.p. jälk. sunn. 1984

Saarna Syvänniemen kirkossa 12.8.1984

1. vuosikerta

Matt. 7: 15-21

Jeesus sanoi: Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.


Tänään on tutkittavanamme jälleen Jeesuksen vuorisaarna. Se onkin niin sisältörikas, että siinä riittää alati uutta opittavaa. Jeesuksen opetuksen tarkoitus on, että meille kirkastuisi elämän tie ja oppisimme erottamaan totuuden harhasta.

Juuri tekstiämme edeltävässä jakeessa Jeesus puhuu kaidasta ja laveasta tiestä, kehottaa menemään ahtaasta portista sisälle ja kulkemaan kaitaa tietä iankaikkiseen elämään. Hän myös varoittaa avarasta portista ja laveasta tiestä, sillä sen päässä on kadotus. 

Molemmilla teillä on omat johtajansa ja profeettansa, joita seuraajat kuuntelevat. Lavean tien väärät profeetat tulevat luoksemme petollisesti, kuin sudet lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia. He vievät viekkaasti ihmisiä Jeesuksesta poispäin. He johdattavat meitä vikasuuntaan, yleisen mielipiteen mukaan, ja vieroittavat meidät elämän yhteydestä Jeesukseen Kristukseen. 

Oikea profeetta ei mielistele ihmisiä, vaan kertoo totuuden. Hän kertoo sen rakkaudella ja nöyryydellä. Hän tietää, että kaikki on annettu lahjaksi Jumalalta. Esimerkiksi tähän sopii Paavali, joka sanoo: “...etten minä, joka muille saarnaan, itse joutuisi hyljättäväksi.”

Mistä sitten tiedämme, kuka vie totuuteen ja kuka harhaan? Vaikka harhaan viejät ovat hyviä hämäämään, käytännön seuraukset, eli hedelmät, osoittavat heidän opetuksensa vääriksi. Orjantappuroista ei koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Vaikka profeetta ei puheessa paljastaisikaan itseään, niin ajan kanssa aikaansaannokset ja toiminnan tulokset paljastavat hänet.

Onnettominta on, jos tie paljastuu vääräksi vasta kadotuksessa. Silloin on kaikki menetetty, mitään ei ole enää korjattavissa. Itku ja hammasten kiristely väärälle profeetalle ei enää auta iankaikkisuudessa.

Siksi Jeesus sanoo: Kavahtakaa vääriä profeettoja. Varokaa heitä, sillä he vievät seuraajansa lopulta iäiseen eroon Jumalasta.

Mistä löytäisimme ja mistä tuntisimme oikean profeetan? Teksti antaa meille vastauksen. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä. Hyvä puu on itse Jeesus Kristus. “Minä olen viinipuu ja te olette oksat”, sanoi Jeesus. Hän kutsuu meitä ahtaan portin kautta kaidalle tielle.

Jumalanpalveluksen alussa meille sanottiin: “Vaeltakaa valkeuden lapsina. Sillä kaikkinainen hyvyys, vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä.” Vain viinipuussa kiinni oleva oksa voi kantaa hyvää hedelmää. Huonoa hedelmää tekevää puuta odottaa kaato ja tuleen joutuminen. 

Mutta suurin vaara vaanii kuitenkin ihmisen omassa sydämessä, nimittäin väärä varmuus. Pelkkä suun tunnustus ei riitä, ellei sydämessä ole uskoa Jeesukseen Kristukseen. Sydämen uskoa on Isän tahdon tekeminen. Jeesus sanoo: “Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni, sisareni ja äitini.” Kristuksen seuraaja tahtoo elää ja toimia täällä maailmassa Jumalan tahdon mukaan. Siksi hän käy sanan kuulossa oikeaa profeettaa, Kristusta, kuulemassa.

Jumalan tahto on, että uskomme Jeesukseen Kristukseen, sillä Jumala tahtoo pelastaa taivaaseen jokaisen luomansa ihmisen. Jokaiselle Jeesus sanoo: “Tulkaa minun tyköni.” Vain hänen luonaan lopulta jokaiselle seuraajalle paljastuu totuus ja harha, totuus Kristuksesta pelastajana ja lunastajana. 

Psalmissa 23 sanotaan näin: “Herra on minun paimeneni.” Ja Jeesus itse sanoo:  “Minä olen se hyvä paimen.” Tahdommeko me seurata Kristusta? Hänessä asuu kaikki hyvyys, täyteys ja rakkaus. Vain hänen perässään kulkien pääsemme Jumalan tahdon tekemisen tielle. Ilman Kristusta menemme harhaan, mutta hänessä löydämme totuuden, sillä hän itse on totuus.