Saarna Karttulan kirkossa 23.10.1994
Ps. 146
Halleluja! Ylistä, minun sieluni, Herraa.
Minä ylistän Herraa kaiken ikäni, veisaan kiitosta Jumalalleni, niin kauan kuin elän.
Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa. Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.
Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa, häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken, mitä niissä on, joka pysyy uskollisena iankaikkisesti, joka hankkii oikeuden sorretuille, joka antaa leivän nälkäisille. Herra vapauttaa vangitut, Herra avaa sokeain silmät, Herra nostaa alaspainetut, Herra rakastaa vanhurskaita. Herra varjelee muukalaiset, holhoo orvot ja lesket, mutta jumalattomain tien hän tekee mutkaiseksi.
Herra on kuningas iankaikkisesti, sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!
Tämä 4. rukouspäivä pitää esillä parannuksen teon ja yhteisen vastuun näkökulmia. Erityisesti tämä päivä korostaa rauhan ja keskinäisen yhteisymmärryksen asennetta.
Luettu teksti osoittaa, että Jumala asettuu heikkojen ja maahan painettujen puolelle. Valtakuntansa työssä Jumala voi käyttää vain heikkoja ja avuttomia. Paavali kirjoittaa 2. Kor. 12: 10: “Olen mielistynyt heikkouteen.” Vahvoja ja osaavia hän ei voi käyttää. Heillä on jo kaikki tarvittava. Köyhät ja puutteelliset hän täyttää hyvyyksillään, mutta rikkaat hän lähettää tyhjinä pois.
Hengellisesti köyhät, monella tavalla vaivaiset ja puutteelliset Kristus julistaa autuaiksi. Hän päästää syntien kahleissa olevat vapaiksi. Hän nostaa maahan painetut jaloilleen. Hän rakastaa oikeamielisiä, niitä, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Hän suojelee muukalaisia ja pakolaisia. Hän tukee orpoja ja leskiä.
Nämä ihmiset kulkevat täällä maailmassa kaivaten ja ikävöiden yhä syvempää yhteyttä Jeesuksen Kristuksen kanssa. Heidän onnensa on olla Jumalaa lähellä. Heidän psalminsa on Ps.23, jossa sanotaan: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vaikka he vaeltavat pimeässä laaksossa, he eivät pelkää mitään pahaa, sillä Herra on heidän kanssansa. Ja kun Herra on heitä lähellä, heidän maljansa on ylitsevuotavainen. He tietävät, että Herra hallitsee ikuisesti. “Hän on sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja.”
Tämä rukouspäivä kutsuu meitä myös parannuksen tielle. Kristinoppimme opettaa: “Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen.”
Siis tunnustaa ja pyytää anteeksi. Näin yksinkertaista se on.
Parannus ei ole hyviä lupauksia, pahojen tapojen pois panemista. Mutta se on syntien tunnustamista ja anteeksipyytämistä. Itsessään vahva ihminen ei alennu tähän. Hän tulee omillaan toimeen. Mutta herätetty ihminen tarvitsee joka hetki Jumalan apua ja anteeksiantamusta. Sen voi vain Jeesus hänelle antaa.
Pyhä Henki näyttää synnin synniksi, joka kadottaa iankaikkisesti. Hän myös kirkastaa Jeesuksen anteeksiantamuksen suuruuden ja ihanuuden.
Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on tänäkin päivänä voima, joka puhdistaa kaikesta synnistä. Silloin, kun tämä tulee herätetyn ihmisen kohdalle, hänelle selviää, että Herra on päästänyt hänet kahleista, antanut hänelle, sokealle, näön katsella Kristuksen kirkkautta Golgatalla. Näin Herra nostaa alas painetun jaloilleen.
Rakkaat ystävät! Seurakunnassa meitä kutsutaan tälle tielle. Se on kaita tie, jolla Kristus kulkee edellä. Sillä tiellä on vähän kulkijoita, sillä vain harvat sen tien löytävät. Mutta sen tien päässä on iankaikkinen elämä.