Saarna Lapinlahden kirkossa konfirmaatiojumalanpalveluksessa 12.6.1983
Luuk. 9: 51-62
Ja kun Jeesuksen ylösottamisen aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne. Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa. Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia. Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?" Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.
Ja he vaelsivat toiseen kylään.
Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".
Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".
Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".
Tämän sunnuntain aiheena on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Tämän kutsun olemme saaneet jo pyhässä kasteessa. Siinä meidät on otettu seurakunnan jäseniksi, Jumalan lapsiksi ja taivaan perillisiksi. Muistakaamme siis aina omaa kastettamme ja sen tuomia kalliita etuja, mutta myös velvollisuuksia.
Kristinoppimme sanoo: “Ellei Jumalan Henki saa kastettua Jumalan sanan opetuksen kautta kasvattaa, maailman henki täyttää hänen sydämensä, ja silloin ihminen ei muista, että hänen tärkein asiansa on sielun pelastus.” Kasteeseen kuuluu siis olennaisesti opetus, kasteopetus, jota annetaan kotona, koulussa uskontotunneilla ja seurakunnassa, kaikkialla siellä, missä Jumalan sanaa julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. Erityisesti tällainen paikka on rippikoulu. Siellä katsotaan kaikki asiat Jumalan valtakunnan näkökulmasta.
Kutsu Jumalan valtakuntaan on syytä esittää yhä uudelleen, sillä me niin helposti lähdemme omille teillemme. Meiltä kysytään yhä uudelleen, tahdommeko osoittaa uskon elämässämme. Mitä vastaamme Jeesuksen kutsuun? Mitä vastaat sinä, nuori, ja mitä me muut?
Tämän sunnuntain teksti kertoo meille, kuinka eri lailla tämä kutsu ymmärretään ja siihen vastataan.
Opetuslapset vihastuivat, kun samarialaisten kylässä ei otettu Jeesusta vastaan. He olisivat mieluusti kutsuneet tulen taivaasta hävittämään heidät. Mutta Jeesus ei sitä sallinut, vaan nuhteli opetuslapsiaan.
Eräs mies tuli innoissaan Jeesuksen luo ja sanoi seuraavansa Jeesusta, minne ikinä tämä menisi. Mutta Jeesus tiesi, että tämä mies ehkä salaisesti ajatteli hyötyvänsä Jeesuksen seuraamisesta ja osoitti, ettei hänen seuraajansa tie ole välttämättä helppo tie. Aina ei löytyisi edes kattoa pään päälle.
Toiselle Jeesus sanoi selvästi: “seuraa minua”, mutta tällä oli läheinen sukulainen, oma isä, esteenä. Ensin olisi haudattava hänet, ja sitten vasta hän lähtisi seuraamaan Jeesusta. Isä ehkä vielä eli, joten seuraaminen alkaisi vasta joskus tulevaisuudessa.
Vielä eräs tahtoi ensin käydä jättämässä jäähyväiset kotiväelleen, ja sitten olisi hänen mielestään sopiva aika lähteä Jeesusta seuraamaan.
Tässäkö on kuva myös meistä? Olemme aika mestareita keksimään syitä, ettei meidän tarvitsisi lähteä seuraamaan Jeesusta juuri nyt. Nuori ehkä sanoo: “tahdon ensin katsoa, mitä tällä maailmalla on tarjottavanaan”. Hän haluaa elää, eikä huomaa, että juuri Jeesus on elämä. Hän antaa nuoren elämälle oikean suunnan ja tarkoituksen.
Oikeastaan kaikkina ikäkausina tästä maailmasta tulevat esteet estävät meitä lähtemästä seuraamaan Jeesusta. Siksi kutsu on aina tarpeellinen. Siksi se on aina otettava vakavasti.
Jeesus sanoo selvästi, ettei kukaan, joka on kutsun saanut, mutta ei ole sitä ottanut vastaan, ole pääsevä maistamaan Jumalan ehtoollista. Vain ne, jotka ottavat kutsun vastaan, pääsevät perille iankaikkiseen elämään.
Jeesuksen opetus on tämä: “Ei kukaan joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.” Kun on kuullut kutsun ja saanut armon ottaa sen vastaan, kenenkään ei sovi vilkuilla sivuilleen, teinkö oikean ratkaisun. On pidettävä suora kurssi Jeesukseen päin. Kun kädet on laskettu auraan, on kuljettava silmät luotuina eteenpäin, sillä edellä kulkee Hän, joka sanoo: “Seuraa minua!”
Miten on meidän kohdallamme? Tahdommeko tänään seurata Herraa? Päivä kerrallaan, askel kerrallaan. Ei enempää. Mutta yksi on hyvä muistaa: mitään estelyjä Jeesus ei hyväksy. Pienikin syy poikkeamiseen, ja olemme tiepuolessa. Jeesuksen seuraamisesta Herra itse sanoo: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen ei meiltä omin voimin onnistu. Kutsun vastaanottamiseen ja Jeesuksen seuraamiseen tarvitaan voimaa ja armoa ylhäältä. Nöyrtykäämme nyt kaikki yhdessä tätä pyytämään.