Saarna Syvänniemen kirkossa 16.10.1983
3. vuosikerta
Luuk. 12: 42-48
Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.
Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
Tämän sunnuntain aiheena on Vastuumme. Aihe vetoaa meihin vastuunkantajina kotona, seurakunnassa ja isänmaan kansalaisina. Olemme vastuussa siitä, mitä sanomme, teemme tai jätämme tekemättä. Emme ole vastuussa vain itsestämme, vaan myös toisista, lähimmäisistämme, ja niistä yhteisöistä, joihin kuulumme: perheestä, seurakunnasta ja isänmaasta.
Jokaiselle meistä on annettu vastuu siinä asemassa ja tehtävässä, joka meille on uskottu ja annettu, olipa tuo tehtävä ihmisten mielestä kuinka vähäinen tai vaativa tahansa.
Kuulemme ja näemme jatkuvasti viestejä siitä, kuinka ajassamme monet karttavat vastuuta, niin että voidaan puhua suoranaisesta vastuuttomuudesta. Tämä koskee esimerkiksi liikennettä, talouselämää ja perhe-elämää.
Aivan erityisesti Herra tahtoo herättää meitä kantamaan vastuuta perheestämme ja seurakunnastamme siinä tehtävässä, jossa hän on pannut meidät “antamaan ruokaosansa ajallaan”. Kyllä me yritämme antaa perheen tarvitseman jokapäiväisen leivän ajallaan, mutta muistammeko, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä?
Hyvin usein unohtuu se vastuu, minkä otimme lapsen kastehetkellä. Silloin lupasimme huolehtia siitä, että lapsi saa kristillisen kasvatuksen ja opetuksen pyhän kristillisen uskomme mukaisesti. Vastuu lapsen kristillisestä kasvatuksesta on ennen kaikkea meidän vanhempien.
Ruokaosa ajallaan on annettava. Jos pelto jää keväällä kylvämättä, rikkaruohot valtaavat sen. Jos kristillinen kasvatus jää kotona ajallaan antamatta, kyllä ympäristöstä löytyy rikkaruohon kylväjiä.
Koko rakkaan isänmaamme tulevaisuutta ajatellen voimme kysyä: Millainen on huomisen kansa, jos jätämme tämän hetken lapset Jeesuksen tykö tuomatta?
Siksi Herramme tänään kyselee meiltä tekstissämme: “Kuka on siis se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän.”
Herran paluu on tilinteon hetki. Uskollisuus annetun tehtävän hoidossa palkitaan paitsi kiitoksella, myös entistä suuremmilla ja vastuunalaisemmilla tehtävillä. Pelastuksen toteutuminen ei merkitse lepoa ja nautintoa, vaan entistä aktiivisempaa toimintaa.
Palvelija, joka ei ymmärtänyt vastuutaan tai ei ole sitä halunnut kantaa, saa uskottoman palkan. Hirvittävä rangaistus kuvaa palvelijan kutsumuksen suuruutta ja sen vastuun vakavuutta. “Siltä, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan.” Rangaistuksen suuruus riippuu siitä, tunsiko asianomainen herransa tahdon vai ei.
Onko meille jo selvinnyt, mitä Herra odottaa meiltä isinä ja äiteinä, lastemme kasvattajina? Vastuu kirkastuu meille Jeesuksen Kristuksen kautta. Elämän Herra otti kerran meistä täyden vastuun. Siksi Isä antoi hänelle kaiken vallan taivaassa ja maassa. Hän kantaa jatkuvasti meistä vastuuta. Hän aina rukoilee meidän puolestamme. “Hän on puolustaja, esirukoilija, eikä heikkoja, huonoja soimaa.” Näin veisataan virressäkin.
Herran edessä meidän kaikkien täytyy painaa päämme alas, sillä tosiasia on se, että me olemme olleet huonoja vastuunkantajia. Ja kun Herra pian tulee meitä tarkastamaan ja katsoo, mitä olemme tehneet ja tekemättä jättäneet, “miten kestänen silloin, mä raukka?” Silloin täytyy pyytää: “Mua syntistä auta, sä Herra!” “Minun olisi pitänyt rakastaa Herraani ja Vapahtajaani yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni, mutta olen ollut itsekäs, ja käteni on ollut hidas auttamaan.”
Pyydetään nyt tässä asiassa päästä parannuksen tielle. Ei omin voimin, vaan hänen, joka meitä vahvistaa, lujittaa ja ainoassa oikeassa uskossa kasvattaa. Ja kun koko elämämme uskomme lahjoineen ja puutteineen Herran käsiin, voimme ylentää sydämemme Jumalan puoleen ja sanoa: Aamen. tule, Herra Jeesus.
Aamen.