Saarna Karttulan kirkossa 3.5.1987
Joh. 10: 11-16
Jeesus sanoi: Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Tänään on Hyvän paimenen sunnuntai.
On vain yksi, joka täällä maailmassa on sanonut ja sanoo: “Minä olen se hyvä paimen.”
Tuo pieni sana ‘se’ viittaa johonkin edellä sanottuun. Tekstimme edellä Jeesus puhuu lammasten ovesta ja sanoo itse olevansa lammasten ovi. Hän opettaa, että kaikki, jotka ennen ovat tulleet, ovat varkaita ja ryöväreitä. Heitä lampaat, eli todelliset Messiaan odottajat, eivät ole kuulleet.
Jeesus on ovi Jumalan valtakuntaan. Joka tuosta ovesta menee sisälle, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen. Ja sitten Jeesus opettaa, että hän on tullut, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.
Kaiken tämän antaa Jeesus, hyvä paimenemme.
Sitten tulevat Raamatussa tekstimme sanat: “Minä olen se hyvä paimen.”
Mekin olemme saaneet liittyä Hyvän Paimenen laumaan jo lapsuudessa pyhän kasteen kautta. Meidät kastettiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Olihan Hyvä Paimen antanut käskyn: “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen…”
Nyt voimme kysyä: Olemmeko pysyneet Hyvän Paimenen hoidossa?
Täällä maailmassa on paljon paimeniksi pyrkijöitä meidänkin elämässämme. Nuoret puhuvat idoleista, henkilöistä, joita he ihailevat ja seuraavat, ja kyllä meillä vanhemmillakin voi olla omat idolimme. Tosiasia on kuitenkin, että tällaiset idolit voivat ohjata elämäämme vain kappaleen matkaa. Heillä ei ole sittenkään mahdollisuutta vastata sydämemme ja elämämme syvimpiin kysymyksiin. Pahimmassa tapauksessa he voivat olla harhaanjohtajia eli palkkalaisia, jotka eivät ole paimenia. Kun palkkalainen näkee suden, eli vaaran, uhkaavan, hän pakenee, ja susi ryöstää ja hajottaa lammaslauman. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista, sanoo Jeesus.
Jeesus on ainut hyvä paimen. Hän tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet. On turvallista kulkea Jeesuksen varassa, sillä hän sanoo suoraan, mihin hän tahtoo meidät johdattaa. “Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.” (Ps. 23)
Suurinta on se, että Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä. Jeesus sanoo sen suoraan: “Minä annan henkeni lammasten edestä.”
Kuva laumasta ja paimenesta on hyvin osuva. Vielä nykyäänkin Israelissa voi nähdä suuren lammaslauman ja paimenen sen vieressä. Paimen kulkee edellä ja lampaat seuraavat tiiviisti laumana jäljessä.
Tänään tuo Hyvän Paimenen lauma on maailmanlaajuinen, mutta todellisuudessa on vain yksi lauma ja yksi paimen. Mekin täällä Karttulan kirkossa saamme Jumalan armosta kuulua Hyvän Paimenen laumaan.
Pahalla paimenellakin on täällä maailmassa oma laumansa. Se johtaa lampaansa iäiseen eroon Jumalasta. Hyvä Paimen johtaa omansa kaitaa tietä pitkin iankaikkiseen elämään. Matkan varrella hän ruokkii omiaan Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Tänäänkin hän sanoo: Pöytä on katettu. Ottakaa ruumiini ja vereni kuolemattomien sielujenne taivaalliseksi ravinnoksi. Hän sanoo vielä: “Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6: 54)
Rakkaat ystävät! Tahdommehan pysyä Hyvän Paimenemme laumassa? Hänellä on kaikki se, mitä tarvitsemme tätä aikaa ja iankaikkisuutta varten. Hän kuljettaa kuoleman virran yli turvallisesti taivaalliseen satamaan. Etsikäämme ensin Jumalaa ja hänen valtakuntaansa, niin kaikki tarpeellinen meille ajallaan annetaan.