2. loppiaisen jälk. sunnuntai

Saarna Karttulan kirkossa 18.1.1987

1. vuosikerta


Joh. 2: 1-11

Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin. Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä". Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut." Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".

Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten. Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."

Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.


Tämän sunnuntain aiheena on Jeesus, kotien Herra.

Ei ole ilman muuta selvää, että Jeesus on kotiemme Herra. Jeesus tulee vain sinne, mihin hänet kutsutaan ja missä hänet otetaan vastaan.

Tekstimme kertoo, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin, jotka pidettiin Galilean Kaanassa. Paikka sijaitsee Gennesaretin järven rannalle johtavan tien varrella, muutamia kilometrejä Nasaretista suoraan pohjoiseen.

Tuossa hääjuhlassa, jossa Jeesus opetuslapsineen oli, jouduttiin hyvin hankalaan tilanteeseen. Ehkä väkeä oli niin paljon, että vieraille tarjottava viini loppui kesken juhlan. Jeesuksen äidin kautta tuo puute tuotiin Jeesuksen tietoon. Jeesus antoi käskyn täyttää vedellä kuusi kivistä vesiastiaa, ne olivat kukin noin 100 l:n vetoisia. Kun näin oli tehty, ihme tapahtui: vesi muuttui viiniksi ja hääjuhla saattoi jatkua. Jeesus oli näin auttanut kiusalliseen tilanteeseen joutunutta perhettä.

Tämä oli Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko. Se oli ensimmäinen julkinen osoitus Jeesuksen jumalallisesta voimasta. Se merkitsi myös sitä, että hänen opetuslapsensa uskoivat hänen todella olevan Messias.

Tämänkin päivän kodeissa joudutaan monesti kiusallisiin tilanteisiin monista eri syistä. On riitaa ja epäsopua, uskottomuutta, rakkauden puutetta, alkoholin tuomia ongelmia ynnä muuta.

Kollehtarukouksessa pyysimme, että Jumala antaisi meidän nauttia rauhaansa kaikkina elinpäivinämme. Sielunvihollinen rikkoo kodeissamme sen rauhan, jonka Jumala tahtoo antaa. Oman rauhansa Jeesus antoi opetuslapsilleen sanoessaan: “Minun rauhani, sen minä annan teille.”

Mutta Jumalan rauhalla on oma hintansa. Sen hinta on Kristuksen kärsimys ja kuolema. Virsi sanoo: “Herra Jeesus verellään rauhan tuotti ristillään.”

Käännymmekö me kotiemme vaikeuksissa, olivatpa ne mitä hyvänsä, todellisen avunantajan, Jeesuksen Kristuksen puoleen? Hän ottaa todesta kaikki pyyntömme. On suurta ja jumalallista viisautta kertoa rukouksessa Jeesukselle kaikki ongelmamme, sekä yksityiset että yhteiset. Hän on Ihmeellinen Neuvonantaja ja Rauhan Ruhtinas.

Tämän sunnuntain psalmitekstissä kerrotaan, kuinka Israelin kansa harhaili autiossa, tiettömässä maassa. Heidän tuli nälkä ja jano, heidän sielunsa nääntyi heissä. Apu kuitenkin löytyi, sillä hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.

Miten tämä tapahtui? Teksti jatkuu: “Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta.”

Kuinka usein me ihmiset täällä maailmassa harhailemmekaan! Kun tottelemme syntiä ja suosimme sitä, joudumme moniin kiusauksiin ja lankeamme niihin. Kärsimme niistä itse ja tuotamme myös läheisillemme monia kyyneleitä. Mutta missä harhailija kääntyy Herran puoleen apua pyytäen, jopa huutaen, apu löytyy. Psalmi 50:15 sanoo sen näin: “Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Jeesus auttaa hädässä. Apu tulee Jumalan sanan kautta. Hän lähettää sanansa.

Galilean Kaanassakin kuunneltiin, mitä Jeesus Kristus sanoi. Totteleminen on usein hyvin käytännöllistä, kuten tässäkin: Täyttäkää astiat vedellä. Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle, eli pitojen järjestäjälle. 

Harjoitukseen pantu sana tuo avun.

Minkähän neuvon Jeesus antaisi sinulle ja minulle tänään? Kun sanan ääressä hiljennymme rukoillen ja kiittäen Herramme eteen, hän antaa sen neuvon, jota juuri nyt tarvitsemme. Ja jos tässä koulussa pysymme, se näkyy myös kotielämässämme. Puolisot jaksavat antaa toisillensa anteeksi ja rakastaa toisiaan ja lapsiaan, sillä kehotus siihen löytyy Jumalan sanasta. Kun Kristus on kaiken antanut anteeksi, hekin jaksavat paljon anteeksiantaa. Pala taivasta on siinä kodissa, jossa tahdotaan elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Aukaiskaamme siis kotiemme ovet parhaalle auttajalle ja pyytäkäämme joka päivä, että Jeesus Kristus olisi myös minun kotini Herra.