Saarna Karttulan kirkossa 20.9.1987
1. vuosikerta
Luuk. 17: 11-19
Ja kun Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"
Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.
Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.
Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".
Kiitollisuus
Miksi en kiittänyt ajoissa? Monenkohan isän tai äidin arkun ääressä on itketty surun ja kaipauksen ohella myös sitä, että ei tullut kiitetyksi ajoissa, silloin kun tuo poisnukkunut olisi vielä ollut kiitoksia vastaanottamassa. Ehkä silloin on mielessä kypsynyt päätös, että tästä lähtien minun pitää ilmaista kiitollisuuteni kaikille läheisilleni hyvissä ajoin.
Miksi on niin vaikea kiittää? Usein kiitos unohtuu siksi, että keskinäinen rakkaus kylmenee. Näin voi käydä ihmissuhteissa sekä sukulaisten että ystävien kesken. Ihmissuhteisiin tulee säröjä kovin helposti ja salakavalasti. Kiitoksen mielen kadottaa salainen vikoilu selän takana. Tämä on meidän pitaalimme, meidän syntimme. Eikö olisi jo aika meidänkin huutaa, kuten tekstimme pitaaliset: Jeesus, Mestari, armahda meitä!
Uskallammeko käydä vanhurskaan, kaikkitietävän ja kaikkinäkevän Jumalan eteen ilman parannusta? Sillä ensimmäinen sana, jonka monet kuulivat Jeesuksen suusta, oli tämä: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Uskokaa, että Jeesus Kristus on minun tähteni tullut tähän maailmaan, minua pelastamaan. Kristinopin mukaan parannus on siinä, että herätetty ihminen kääntyy Jumalan puoleen, tunnustaa hänelle syntinsä, pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Joku sanoo: en minä ole mitään pahaa tehnyt, en ole sen pahempi kuin muutkaan ihmiset.
Vasta Kristuksen luona me näemme omat vikamme ja syntimme. Kristuksen luona kymmenen miehen pitaalikin tuntui entistä pahemmalta. Pyhän ja puhtaan näkeminen sai sisäisen tuskan maljan ylitsevuotavaksi. Siksi he yhdessä huusivat: "Jeesus, Mestari, armahda meitä!" Eikä Jeesus ollut kuuro heidän hädällensa. Synnintunnustus kuultiin, ja hän auttoi. Hän suostui kohtaamaan myös niitä ihmisiä, jotka oli suljettu yhteisön ulkopuolelle.
Tuon ajan pitaalisten elämä oli todella kurjaa. Heidän piti eristää itsensä täydellisesti muista ihmisistä ja asustella kaupunkien ulkopuolella. Heidän tuli tuntea syyllisyytensä, ja jos joku lähestyi heitä, heidän piti huutaa jo kaukaa: saastainen, saastainen.
Mutta kun he kohtasivat Messiaan, huuto muuttuikin synnintunnustukseksi. Heräsi toivo Jeesuksen avusta. Siellä missä Kristus herättelee synnin ja syyllisyyden unesta, herää pelastumisen toivo. Oman sydämen ääni, joka sanoo: minun syyni, minun syyni, muuttuu Kristuksen luona synnintunnustukseksi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen, Herra, armahda minua. Tästä alkaa parannuksen ja parantumisen tie. Siitä se alkoi pitaalisillakin. Armon pyytämisen jälkeen Jeesus lähetti heidät papin luokse, jonka oli todettava, että parantuminen oli todella tapahtunut.
Kenen luokse Jeesus lähettää sinut ja minut tänä päivänä sopimaan ja pyytämään anteeksi kylmyyttä ja kovuutta? “Sillä jos te ette anna anteeksi kukin lähimmäiselle ne heidän rikkomuksiaan, ei teidän taivaallinen Isännekään anna teille anteeksi teidän rikkomuksianne", sanoo Jeesus. Ja Isä meidän -rukouksessa hän neuvoo pyytämään näin: Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Uskallammeko elää ilman sovintoa? Ja kun Herra suuressa armossaan auttaa meitä, muistammeko kiittää, sillä parantuminen, sekä sisäinen että ulkonainen, on Jumalan suuri lahja.
Kaikki kymmenen pitaalista olivat varmasti iloissaan tapahtuneesta parantumisen ihmeestä. Elämässä oli tapahtunut ratkaiseva muutos. Varmaan he jokainen omalla tavallaan käsittivät, että itse Jumala oli antanut heille terveyden. Mutta vain yksi heistä tajusi loppuun asti oman paikkansa Jeesuksen suhteen ja Jumalan edessä. Vain yksi halusi vielä uudelleen kohdata Vapahtajansa ja parantajansa ja palata kiittämään.
Tule sinäkin, avun saanut, ja sinä joka sitä kaipaat, tänään ehtoollispöydässä kohtaamaan Parantajasi. Tule ja kiitä. Osoita kiitollisuutesi hänelle, joka on sinua ensin rakastanut, joka sovitti sinun syntisi, ennen kuin olit syntynytkään tähän maailmaan.
Tekstissä Jeesus ihmetteli, kun vain tuo yksi muukalainen tuli kiittämään. Normaalia olisi ollut tulla. On ihmisarvon mukaista tulla Jeesuksen luo tunnustamaan syntinsä, ja on normaalia palata kiittämään Jeesuksen antamasta avusta.
Ne yhdeksän varmaan elivät omalla tavallaan onnellisina elämänsä loppuun asti, mutta vailla sitä siunausta, minkä ilo ja kiitollisuus Jeesusta kohtaan olisi heille voinut antaa. Ehkä joku heistä oli ristiinnaulitsemisen hetkellä läsnä. Tuliko silloin syyttävä ajatus: miksi en kiittänyt ajoissa?
Nyt on kiitoksen aika. On aika veisata ja laulaa sydämessämme Herralle kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.