Saarna Syvänniemen kirkossa 21.8.1994
Matt. 12: 33-37
Jeesus sanoi fariseuksille: "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."
Tämän sunnuntain aiheena on Puheemme. Viime sunnuntain aiheena oli Itsensä tutkisteleminen, ja sama linja jatkuu tänäänkin. On hyvä tuntea itsensä myös puheen osalta.
Tekstissä Jeesus vertaa ihmistä puuhun ja sen tuottamiin hedelmiin. Onhan selvää, että jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan.
Kerran Jeesus etsi viikunapuusta hedelmiä eikä löytänyt niitä. Niin hän kirosi tuon viikunapuun ja kohta se kuivettui juuriaan myöten.
Löytääköhän Jeesus meidän elämästämme hyviä hedelmiä vai huonoja hedelmiä? Mitä hän sanoo meistä viimeisenä päivänä?
Tekstissämme Jeesus yhdistää hedelmän ja puheen. Puheemmekin on tarkoitettu tuottamaan hyvää hedelmää. Mutta kuinka me, jotka olemme pahoja, voisimme tuottaa hyvää hedelmää, eli miten puheemme voisi olla hyvää? Kuinka sama suu voi kirota ja kiittää?
Kaikki on sidoksissa sydämeemme. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän varastosta esiin hyvää ja paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Asia on niin yksinkertainen, että tyhmäkin sen tajuaa.
Mutta asia ei ole sillä selvä. Taitavan opettajan tavoin Jeesus menee opetuksissaan tutusta tuntemattomaan. Juuri kun kaikki tuntuu selvältä, tulee yllättävä opetus, joka panee kuulijan haukkomaan henkeä ja tutkimaan sydämensä tilaa.
Vai mitä ajattelemme, kun Jeesus sanoo edelleen, että jokaisesta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Ei vain teoistamme tai tekemättä jättämisistämme, vaan myös puheistamme ja ajatuksistamme, eli kaikista synneistämme. Mitään ei katsota siinä tilinteossa läpi sormien. Virressä vaikeroidaankin: “Miten kestänen silloin, mä raukka!”
Sanojemme perusteella meidät julistetaan syyttömiksi ja sanojemme perusteella meidät todistetaan syyllisiksi. Olemme ahtaalla ja vakavalla paikalla. Omatuntomme todistaa meidät syyllisiksi Jumalan edessä, ja sellaisia me totisesti olemme.
Mutta missä on tämän sunnuntain evankeliumi, missä hyvä sanoma?
Rakkaat ystävät! On aika nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa, että ajatuksilla, sanoilla ja teoilla olen Jumalan pyhän tahdon rikkonut joka päivä, ja olen sen vuoksi ansainnut iankaikkisen kadotuksen, jos Herra minut niin tuomitsee kuin hänen pyhä vanhurskautensa vaatii ja minun syntini ovat ansainneet. Mutta taivaallinen Isä on luvannut armonsa ja laupeutensa kaikille niille, jotka tahtovat tehdä parannuksen ja sydämen uskossa paeta Jumalan tutkimattoman laupeuden ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen turviin. Armoistuimen edessä saamme tänäkin hetkenä pyytää: “Ole minulle armollinen ja laupias, ja anna kaikki syntini anteeksi pyhän nimesi kiitokseksi ja kunniaksi.
Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Tämän päivän tunnussana sanoo sen näin: “Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala, onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.” (Ps. 146: 5) Eikö tässä ole evankeliumia meille syyllisille? Saamme sittenkin olla onnellisia, kun turvaamme Herraan, Jumalaamme, ja hänen armoonsa.