Saarna Syvänniemen kirkossa 7.8.1994
Luuk. 4: 23-30
Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'" Ja hän jatkoi: "Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
Tänään olemme Israelissa Nasaretin synagogassa jumalanpalveluksessa. Itse Jeesus oli toimittamassa sitä. Nyt oli saarnan aika.
Jeesus oli mennyt tapansa mukaan kotikaupunkinsa kirkkoon. Siellä hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja hän luki päivän tekstin: “Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille. Hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta, sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja saarnaamaan Herran otollista vuotta.”
Teksti puhui hänestä, Jeesuksesta. Nasaretin kuulijoilla oli etsikkoaika. Mutta epäuskonsa tähden he eivät voineet ottaa vastaan Jeesusta Jumalana. Vaikka he ihmettelivät niitä armon ja totuuden sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät, heidän järkensä sanoi: “Eikö tämä ole Joosefin poika?”
Jeesus tunsi heidän epäuskonsa. He odottivat, että Jeesus olisi tehnyt voimallisia tekoja, ihmeitä, myös Nasaretissa, mutta heidän epäuskonsa tähden se oli mahdotonta. Jeesus totesi, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Sanoillaan Jeesus ei ensi sijassa puolustanut “voimattomuuttaan” Nasaretissa, vaan toi esille nasaretilaisten Jumalan työn vastustamisen.
Tällaista epäuskoa oli ilmennyt Israelissa aikaisemminkin. Sitä oli ollut profeetta Eliaan aikana, ja siksi Israelin lesket jäivät avutta, kun Elias auttoi siidonilaista pakanaleskeä Sarpatissa. Samoin kävi Israelin monien spitaalisten, kun vain syyrialainen Naeman sai Elisan kädestä avun. Etsikkoaikana Jumalan armo annettiin kaukaisille, kun läheiset sen hylkäsivät.
Nasaretilaiset eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa. He suuttuivat Jeesukseen ja aikoivat tappaa hänet.
Mutta Jeesuksen aika ei ollut vielä tullut. Kun metelöivä väkijoukko vei hänet jyrkänteen reunalle syöstäkseen hänet sieltä alas, Jeesus kääntyi , kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. Ero Nasaretista oli lopullinen, se oli ensimmäinen askel ristin tiellä kohti Jerusalemia ja Golgataa.
Tämän sunnuntain aiheena on Etsikkoaikoja. Raamatun mukaan Jumala kutsuu ihmistä voimallisesti kerran tai kahdesti.
Kristinoppimme opettaa:
“Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.”
Se on ollut monelle ensimmäisen rakkauden aikaa Jeesukseen Kristukseen.
“Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun.”
Rakkaat ystävät! Miten on nyt? Vieläkö rakkautesi on palava, vai onko se hiipunut kuin sammunut nuotio? Onko etsikkoaikasi mennyt ohi?
Näin kävi nasaretilaisille, korasinilaisille ja monille muille jo Jeesuksen aikana. Miten käy meille? Ymmärrämmekö me etsikkoaikaamme? Otammeko siitä vaarin?
Meidän on todella syytä jatkuvasti pyytää: “Herra, armahda minua syntistä”, tai kuin publikaani: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”, ja tunnustaa, että niin monesti olemme Jumalan armon hyljänneet ja ylenkatsoneet. Pitääkö meidän siksi viimeisenä päivänä seistä nasaretilaisten kanssa tuomiolla epäuskomme tähden?
Opetuslapset pyysivät kerran: Herra, lisää meille uskoa. Heille oli kirkastunut, että vain elävä usko Jeesukseen pelastaa. Siksi apostoli Paavalikin sanoi kerran Filippin vanginvartijalle: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.”
Tänään Jeesus kutsuu meitä luokseen ja tarjoaa armoa ja syntien anteeksiantamusta. Juuri nyt on otollinen aika ja pelastuksen päivä.