Saarna Karttulan kirkossa 24.8.1986
3. vuosikerta
Mark. 12: 41-44
Jeesus hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
Tämän sunnuntain aiheena on Lähimmäinen. Teksti ja virret kehottavat meitä rakkauteen, kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.
Epistolateksti sanoi selvästi: “Joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. — Sillä kaikki käskyt sisältyvät tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.”
Lähimmäisenrakkaus on uskomme koetinkivi; se on sen mitta.
Onko sinulla, ystäväni, joku lähimmäinen, jota sinun on vaikea, suorastaan mahdoton rakastaa? Ehkä tällainen lähimmäinen on sukulaispiirissäsi. Eihän se vain liene sinun oma puolisosi tai miniäsi, työtoverisi tai joku muu?
Ehkä olet antelias ja annat paljon omastasi lähetystyölle ja muulle Jumalan valtakunnan työlle. Mutta kun pitäisi lohkaista perintöosasta tai pankkitilistä lähimmäisen hyväksi, sydän pysyy kylmänä ja kukkaro kiinni.
Voi minua, minä hukun, sillä en osaa rakastaa lähimmäistäni!
Raamattu sanoo: “Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.” Ja kuitenkin: sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Mistä saisimme sydämeemme oikeaa rakkautta? Kaikkensa antavaa ja uhrautuvaa rakkautta?
Tekstimme kertoo leskestä, jolla oli tuota oikeaa rakkautta. Hän antoi puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä.
Jerusalemin temppelissä oli uhriarkku, jonka anti meni suoraan Jumalalle polttouhria varten. On kuin Jeesuksella olisi sillä hetkellä aarrekammion hallinta käsissään.
Jeesus istuu ja katsoo. Monet rikkaat panevat paljon ja pitävät myös huolta siitä, että läsnäolevat saavat heidän summistaan tiedon. He saavat kiitoksen ihmisiltä.
Sinne tulee myös köyhä leski, joka antaa Jumalalle vain kaksi ropoa. Ropo oli pienin kreikkalainen rahayksikkö. Tiedetään tapauksia, että pienen annin tuoja sai toruja aarrekammion valvojalta. Pienen lahjan ilmoittaminen oli yhtä vaikeaa kuin suuren annin kuuluttaminen helppoa.
Pyhäkön Herra näkee kuitenkin toisin kuin valvojat, ja hän opettaa opetuslapsiaankin arvioimaan asiaa uudelleen Jumalan valtakunnasta käsin. Jeesus näkee niin lesken talouden kuin sydämen tilan, ja hän soveltaa viisaitten vanhaa toteamusta: “Pieni anti voi olla joskus suurempi kuin suuri anti.”
Köyhä leski antoi kaikki, koko toimeentulonsa. Sellaisen rinnalla ei liiasta luovuttaminen ole mitään.
Sillä vain kaiken antaja todella rakastaa Jumalaa.
Ylistäessään lesken ropoa Jeesus asettaa sydämen uskon uhritoimitusten tarpeita korkeammalle. “Jumalalle kelpaava uhri on särjetty sydän, ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumalan hylkää.”
Jeesukselle pyhäkkö on rukoushuone ja sydänten uhrin paikka. Viimeisenä päivänä ei kysytä sitä, paljonko olet antanut omastasi, vaan sitä, oletko antanut kaiken, eli oletko rakastanut lähimmäistäsi.
Sitä kysytään, ei muuta.
Mutta oikea lähimmäisenrakkaus vie meidät antamaan aikaamme ja omaisuuttamme lähimmäistemme hyväksi sekä lähellä että kaukana. Esikuvana tässä on Kristus, joka on täysin luopunut kaikesta omastaan jättämättä mitään itselleen. Hän antoi ruumiinsa ja vuodatti verensä meidän tähtemme.
Niin, mitä me puolestamme teemme hänen tähtensä?